– Kymmenen vuotta olen jo henkisesti tehnyt siirtymää valmentajaksi ja lähes joka joukkueessa olen tunkenut itseni valmentajien koppiin ja halunnut oppia, kuvaili muutosprosessiaan pelaajasta valmentajaksi Teemu Virtala, joka malttoi vasta nelikymppisenä lopettaa pelaajauransa, viime kauden päätteeksi.
Suomessa viimeksi kaudella 2013–14 Mestiksessä pelannut Virtala aloitti valmentajaksi valmistautumisen myös konkreettisesti jo peliuran aikana viimeiseksi jääneessä seurassaan SV Caldaro/Kalternissa, joka pelaa Italian Hockey Leaguessa (jatkossa IHL).
– Kaksi edellistä kautta olin jo pelaaja-valmentajana, että mulla oli erikoistilannevastuu ja videot pääasiassa. Ja U16-junioreita valmensin kolme kautta, niin olen jo päässyt valmentamiseen kiinni.
Virtalan viimeiseksi jääneellä pelikaudella joukkueen päävalmentaja oli Kai Suikkanen, joka oli tuttu jo 2000-luvulta Hokista.
– Sain neuvoteltua, että "Kaitsu" tuli meille viime kaudelle päävalmentajaksi. Siinä kohtaa jo oli itsellä se ajatus, että mahdollisesti hänen jälkeensä jatkan. On käynyt mielessä, että kaivoinko itselleni liian isoa kuoppaa, kun kuitenkin aina verrataan edeltäjään.
– Viime kauden aikana, kun yhdessä teimme hommia, niin kyllä sieltä tarttui paljon hyvää oppia. Ja olen valmis tähän haasteeseen.
Siinä voisi olla ensimmäinen tavoite, että nykyinen valmentaja olisi kaksi kautta. Saa nähdä, jääkö haaveen asteelle.
Pelaamisen rinnalla oli antoisaa omaksua valmentamista, mutta kaksoisroolissa oli myös haasteensa.
– Jälkikäteen ajateltuna oli huono yhtälö olla samaan aikaan pelaaja ja valmentaja. Sitä sanoo, että näin pitää pelata ja näitä asioita tehdä, niin sitten on kuitenkin itse tekemässä niitä samoja virheitä. Puhtaasti valmentajan roolissa on helpompi vaatia.
– Ehkä pelaajillekin on haastavaa, että ottaako tuon äijän nyt joukkuekaverina vai yhtenä valmentajista ja missä kohtaa se rooli vaihtuu. Ei mitenkään ideaali tilanne, mutta halusin itse siihen, että sain oppia valmentamista ja tehdä valmennustyötä pelaamisen ohella. Opin kannalta itselle hyvät kaksi vuotta kyllä.
Huolella valmisteltu on puoliksi valmennettu
Ensimmäiseen päävalmentajakauteensa Virtala kuvaa valmistautuneensa levollisin mielin.
– Kävin kesällä jo Italiassa valmistautumassa kauteen, aloittelemassa kesätreenejä ja kokoamassa joukkuetta. Saatiin jo kesän aikana aika hyvälle mallille hommat.
Alun perin Virtalan oli tarkoitus aloittaa valmennusura jo kauden 2019–20 jälkeen Tanskassa, mutta koronapandemia muutti suunnitelmat, ja hyökkääjä päätyi pelaamaan vielä neljä kautta Pohjois-Italiassa.
– Gentofte oli pieni seura, meillä ei ollut toista valmentajaa niin sain ison roolin ja olin valmentajan apuna. Kokosin myös joukkuetta toiselle kaudelle ja olin sponsoreiden kanssa yhteydessä eli näin sitä seuran kokonaispakettia ja sain olla auttamassa. Mun oli tarkoitus siellä aloittaa valmentajana.
– Pelasin toisessa tanskalaisseurassa Rødovre Mighty Bullsissa kauden 2019–20, niin sen jälkeen piti palata Gentofteen. Siinä tuli kuitenkin korona, niin seura ei saanut lisenssiä pääsarjaan, ja rahoittajat vetäytyivät ja sanoivat, etteivät lähde ykkösdivariin mukaan.
Jälkikäteen Virtala on tyytyväinen, kuinka asiat lopulta muotoutuivat.
– Kun olen tässä päässyt tunnustelemaan valmentamista ja kouluttautumaan, niin olen ihan kiitollinen, ettei se tuolloin vielä toteutunut. Se olisi ollut liian kova paikka, ja liian monta virhettä olisi varmaan joutunut tekemään heti alkuun. Onni onnettomuudessa, ja nyt sain ihan rauhassa rakentaa valmennusuraa.
Jälkikäteen ajateltuna oli huono yhtälö olla samaan aikaan pelaaja ja valmentaja.
Eikä Virtalan ollut tarkoitus Italiassakaan jatkaa pelaamista näin pitkään.
– Itse asiassa menin tuonne aikoinaan ajatuksella, että pelaan vuoden ja neljä kautta lopulta meni, kun en malttanut lopettaa. Luonnollinen ja hidas liukuma ja sain pitkään valmistautua, niin ei tullut sokkina peliuran lopettaminen.
– Tuntui täysin oikea-aikaiselta, kun edelleen jonkin korkuisella tasolla oma pelaaminen loppui enkä jäänyt jalkoihin. Pääsin niin sanotusti kuivin sanoin pois.
Neljän kauden aikana ei yksikään valmentaja ollut kuin korkeintaan yksittäisen kauden pestissään, missä Virtala luonnollisesti haluaisi onnistua paremmin.
– Siinä voisi olla ensimmäinen tavoite, että nykyinen valmentaja olisi kaksi kautta. Saa nähdä, jääkö haaveen asteelle.
Kuten muuallakin Euroopassa, myös Italiassa ulkomaalaiset ovat herkästi potku-uhan alla.
– Meillä on kyllä hyvä seurajohto, mutta monessa paikassa on ulkomaalaisille aika tuulista. Italialaisia pelaajia on vähemmän tarjolla, niin vaihtoehdot ovat vähissä, ketä vaihdetaan, jos homma ei toimi. Meilläkin on vain kaksi ulkomaalaispelaajaa ja minä valmentajana. Tulijoita tuonne kuitenkin on, ja se on hieno paikka elää ja asua.
Pidempiaikainen tavoite Virtalalla on valmentaa ammatikseen.
– Vierumäellä olen aika lailla käynyt kaikki koulutukset peliuran ohessa ja ne tutkinnot on tuossa. Sen verran kauan olen ollut tässä bisneksessä mukana ja kiertänyt, että tiedän, ettei aina ole siitä kiinni, mitä itse haaveilee ja haluaa.
– Aika näyttää, viekö valmennusmatka Suomeen vai jatkanko ulkomailla, mutta uskon, että kun teen työni hyvin päivittäin ja pystyn kontaktiverkostolle vakuuttamaan oman osaamiseni, niin ura aukeaa jossain.
Vankka kokemus hyötykäyttöön
Virtala pelasi pitkällä urallaan Mestistä yhdeksällä kaudella hieman yli 300 ottelua, Liigassa kahden kauden aikana kertyi 58 runkosarjaottelua, mutta ulkomailla tehokas keskushyökkääjä pelasi Itävallan kakkostasolla, Norjan pääsarjassa, Kazakstanissa VHL:ssä ja Kazakstanin sarjassa, Tanskan pääsarjassa ja Italiassa nykyisen IHL:n lisäksi kauden ylemmässä sarjassa AlpsHL:ssä.
– Innsbruckiin lähdin ensimmäistä kertaa ulkomaille pelaamaan, ja jälkikäteen ajatellen se saattoi olla jopa liian hieno paikka ensimmäiseksi ulkomaiden kohteeksi. Silloin jo tein itselleni lupauksen, että tulen joskus Alppien toiselle puolelle Italiaan päättämään urani. Siinä tuli sitten kierrettyä ympäri Eurooppaa.
– Kazakstanissa pelasin ensin vuoden Venäjän VHL-sarjassa ja toisen kauden Kazakstanin sarjassa. Niiltä vuosilta on kyllä värikkäitä muistoja, ja onneksi silloin uskalsi lähteä. Sen seikkailun myötä on kyllä perspektiiviä, kuinka hyvin meillä on asiat täällä Euroopassa.
Kun kysyin esimerkkiä ikimuistoisesta tapahtumasta Kazakstanissa, Virtala mietti hetken, mikä olisi julkaisukelpoinen tarina.
– Sellainen juttu oli, että ei pystytty viikkoon harjoittelemaan. Ensin ei tullut koko kaupungissa lämmintä vettä, ja sen jälkeen kaduille tulvi vettä. Hallille piti ajaa sillan alta, niin meidän huoltaja istui siellä autonsa katolla ja näytti, että älkää tulko tänne. Hän oli jäänyt sinne jumiin, autosta näkyi vain katto ja hän istui siellä.
– Viikko siinä ihmeteltiin, että mitäs tässä tehdään, mutta ei harjoiteltu. Sitten jatkettiin hommia kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se oli heille ihan normaalia.
Tänä päivänäkään Virtala ei tiedä, kuinka mainittu tilanne ratkesi.
– Me oltiin kaksi vuotta sellaisessa informaatiopimennossa, että ei tiedetä varmaan puoliakaan, mitä siellä tapahtui. Tuli vaan ilmoitus, että huomenaamuna klo 8 hallille, niin hommat jatkuu. Siinä oppi elämään hetkessä, kun ikinä ei tiennyt, mitä tapahtuu huomenna saati illalla.
Virtala voitti Mestiksen mestaruuden kolmannella Mestis-kaudellaan, mutta ennen seuraavaa mestaruuttaan Italiassa keväällä 2021 hän ehti olla finaaleiden häviävä osapuoli Itävallassa, Norjassa ja Tanskassa.
– En edes kehtaa laskea, kuinka monta kertaa piti tyytyä hopealle. Kaksi mestaruutta olen voittanut, ensin nuorena poikana Kajaanissa ja toisen täällä Italiassa vähän vanhempana. Altavastaajana päästiin monta kertaa finaaliin, mutta sitten ei kuitenkaan siinä vaiheessa ollut enää saumaa.
– Että hyvä suoritus, kun altavastaajana päästy pitkälle, mutta ei se silti hyvältä tunnu. Muutama aika karvas hopeasija siinä on ollut.
Virtala uskoo pystyvänsä hyödyntämään pudotuspelikokemuksiaan myös valmentajana.
– Valmentamiseen nämä kokemukset tuovat sillä tavalla perspektiiviä, että tietää, että työtä on tehtävä alusta asti, niin ettei viimeisessä vaiheessa tarvitse miettiä, jäikö jotain tekemättä. Ja kun olen pelannut paljon pudotuspelisarjoja, niin sen myötä ehkä osaan joukkuetta valmistaa paremmin, että lopputulos olisi paras mahdollinen.
Näkemyksiä valmentajan työhön Virtala pystyy ammentamaan myös omilta valmentajiltaan.
– Varmasti kaikilta valmentajiltani voin ottaa jotain oppia, joko hyvää tai huonoa. Kuopiossa Virran Pekka oli tärkeä, vaikka en siellä isoa roolia saanutkaan. Häneltä opin sen vaatimustason, mitä ammattiurheilussa tarvitaan.
– Gentoftessa oli Karsten Arvidsen, joka oli henkisellä puolella aivan loistava ja osasi vetää oikeista naruista. Häneltä oppi, kuinka voi valmentaa muutenkin kuin taktisesti eli se oli sitä ihmisjohtamista.
Suomalaisvalmentajia on osunut Virtalan kohdalle myös ulkomailla pelatessa, ja erilaisilta persoonilta hän on omaksunut erilaisia asioita.
– Rødovressa taas Riku-Petteri Lehtonen oli hyvä pelin kanssa ja oli hyvä johtaja. Suikkanen tietysti on erinomainen saamaan joukkueesta maksimin irti. Mattilan Petriltä opin, kuinka peli puretaan pienempiin osiin ja reagoidaan omaan pelaamiseen.
Myös valmentamisen suhteen vuodet Kazakstanissa antoivat arvokasta perspektiiviä.
– Iso ahaa-elämys oli, kun kaksi vuotta koin Kazakstanissa mustavalkoista ylhäältä päin johdettua kulttuuria, joka perustui keppiin ja porkkanaan. Sitten tulin Tanskaan, missä Arvidsenilla oli tosi pehmeät arvot ja pelaajat halasivat toisiaan, niin kontrasti oli iso.
Hallille piti ajaa sillan alta, niin meidän huoltaja istui siellä autonsa katolla ja näytti, että älkää tulko tänne.
– Ja näillä molemmilla tavoilla pystyi saamaan tulosta aikaan, niin se oli silmiä avaavaa.
Virtala keräsi kokemuksia yli 20 vuotta, ja nyt on aika lähteä rakentamaan niiden pohjalta omaa valmennusidentiteettiä.
– Lisäksi on kertynyt kokemusta eri sukupolvista, kun itse aloittelin vuosituhannen vaihteessa omaa ammattilaisuraa ja näin, miten silloin valmennettiin ja johdettiin ja millaisia sen ajan nuoret olivat. Nyt kun olen pelannut vielä näiden nykynuorten kanssa, niin ymmärtää, miten ihmiset ovat muuttuneet.
– Uskon osaavani johtaa paremmin, kun ymmärrän, missä mennään.
Jatkuvuutta tuulisilla paikoilla
IHL:ssä pelaa alkavalla kaudella yhdeksän suomalaista, joista meritoituneimmat ovat yli 300 ottelua Liigassa pelanneet Mikael Kuronen ja tuoreen päävalmentajan pikkuveli Marko Virtala.
– Sarjan tasosta kysytään usein, mutta en ole esimerkiksi Suomessa pelannut kymmeneen vuoteen, niin en osaa verrata. Sarjat ovat muutenkin omanlaisiaan, joissain on taitoa enemmän ja toisissa vauhtia enemmän, Teemu Virtala kuvailee nykyistä sarjaansa.
– Sanotaan, että itselle uran loppuvaiheessa IHL oli hyvä sarja. Piti pelata tosissaan ja täysillä, mutta pystyin myös olemaan hyvä ulkomaalaisvahvistus.
Kyseessä on omalla tavallaan avoin sarja.
– AlpsHL:ään ovat nousseet HC Merano kaudelle 2021–22 ja Unterland Cavaliers kaudelle 2022–23. Vastaavasti alempaa on tullut meidän sarjaan joukkueita.
Nousu ylemmälle sarjatasolle ei kuitenkaan perustu pelkälle urheilullisuudelle.
– Sarjapaikkaa voi hakea ja siinä pitää todistaa, että budjetti ja fasiliteetit ovat riittävät sille sarjatasolle, niin sitten joko myönnetään tai ei myönnetä nousu ylempään sarjaan. Kun Merano nousi, me voitimme heidät finaaleissa, mutta he nousivat silti. Unterland oli mestari noustessaan, että nousijat ovat kyllä sarjan kärkiporukoita.
Virtalan mukaan hänen seuransa SV Caldaro/Kaltern ei ole hakenut lisenssiä AlpsHL:ään, vaikka vuoden 2021 mestaruuden jälkeen joukkue oli finaaleissa vuonna 2023 ja ylsi viime keväänäkin semifinaaleihin.
– Ollaan aika pieni kylä ja saadaan tähän sarjaan budjetti kasaan, mutta alppiliigassa pelaaminen vaatisi enemmän rahaa kassaan, että olisi järkevää lähteä sinne pelaamaan.
Sarjanousua merkittävämpi panos on Virtalan mielestä kuitenkin edelleen yksittäisen ottelun voittaminen.
– Se on jännä homma, että ei sitä sarjatasoa tule mietittyä siinä kohtaa, kun voitosta pelataan. Jokainen antaa kaikkensa, ja verissä suin ja päin taistellaan.
Virtalan veljekset pelasivat yhdessä jo Hokissa kaudella 2006–07, ja yhteinen ulkomaankiertue alkoi kaudella 2015–16 Kazakstanissa Arlan Kokshetaussa – ainoastaan kaudella 2021–22 veljekset pelasivat eri osoitteissa, kun Teemu jatkoi Italiassa ja Marko käväisi Ranskassa.
Alkavalla kaudella Teemu ei kuitenkaan enää pelaa, vaan ainoastaan valmentaa.
– Oman pikkuveljen valmentaminen on mielenkiintoinen tilanne, sanotaan näin. Onneksi molemmille on tullut jo ikää ja isoimmat särmät ovat hioutuneet, niin ehkä mahdutaan tässä asetelmassa molemmat samaan koppiin. Jossain vaiheessa Marko sanoi, että kun alan valmentaa, niin hän ei siihen joukkueeseen tule pelaamaan.
– Näin kuitenkin kävi, ja uskon kyllä, että saamme käännettyä voimavaraksi tämän asetelman sen sijaan, että tulisi jotain ongelmia. Me molemmat kuitenkin haluamme voittaa, ja silloin kun halutaan voittaa, niin vähän pitää räiskyäkin.
Sanotaan, että itselle uran loppuvaiheessa IHL oli hyvä sarja. Piti pelata tosissaan ja täysillä, mutta pystyin myös olemaan hyvä ulkomaalaisvahvistus.
Suomalaiskaksikolla on yli 200 ottelua pelikokemusta SV Caldaro/Kalternissa, mistä on joukkueelle eittämättä etua.
– Olen tyytyväinen ja ylpeä tästä jatkuvuudesta, koska seura on ollut aika tuulinen paikka ulkomaalaispelaajille. Taidan olla seuran pitkäaikaisin ulkomaalainen, ja mun aikana on ehtinyt olla seurassa jo kolme eri presidenttiä. Olen tehnyt asioita oikein, kun olen saavuttanut luottamuksen ja saanut jatkaa joukkueessa.
Jatkuvuutta on myös Virtalan valmennusryhmässä.
– Mulle tulee kakkosvalmentajaksi kaveri, joka pelasi viime vuonna ja on valmentanut junioreita. Maalivahtivalmentaja tulee Tšekistä ja tilasto- ja videovalmentaja tulee mun mukana U16-joukkueesta. Hyvä ryhmä, kenen kanssa tehdä töitä.
Kauden lähestyessä Virtalan innostus alkaa nousta.
– Tiistaina 27.8. mennään Italiassa jäälle, siitä seuraavana viikonloppuna on palaverit ja käydään läpi käytännön asiat ja viimeiset suunnittelut. Lauantaina 14.9. sitten sarja alkaa. Valmis ja odottava olo on.
– Aika monta vuotta tätä olen jo odottanut, vaikka joitakin pelejä ja muutaman viikon edellisillä kausilla pääsin jo päävalmentajana vetämään, kun ykkösvalmentaja oli kipeenä tai poissa. Sen huomasi, että kun pelaajana tunteiden ylä- ja alarekisteri ovat iän myötä häipyneet, mutta valmentajana fiilikset oli voimakkaasti sekä ylhäällä että alhaalla.