Debytanttipäävalmentaja Teemu Virtala lähti elokuun lopulla Italiaan valmistautumaan Italian Hockey Leaguessa (jatkossa IHL) pelaavan SV Caldaro/Kalternin kauteen, joka alkaa 14. syyskuuta.
Nuorempi Virtala, pelaavaan kokoonpanoon kuuluva Marko, liittyy joukkueen mukaan vasta puolitoista viikkoa myöhemmin eli lähtö Suomesta Italiaan oli 9. syyskuuta.
– Siellä on joukkue jo vähän aikaa treenannut yhdessä, ja itse olen myös käynyt Uudessakaupungissa jäällä. Menin jo viime vuonna puolitoista viikkoa muiden jälkeen. Saan olla vähän pidempään perheen kanssa ja pystyn samalla treenaamaan, niin se on itselle tosi hyvä järjestely.
39-vuotias hyökkääjä aloittaa jo neljännen kautensa nykyisessä seurassaan. SV Caldaro/Kaltern voitti mestaruuden kaudella 2020–21, keväällä 2023 joukkue hävisi finaaleissa ja viime kausi päättyi välierissä.
– Ilman muuta mestaruutta lähdemme tavoittelemaan, ja uskon sen olevan realistista. Olemme saaneet paikallisia jätkiä muutaman takaisin ja myös uusia, niin uskon, että taistelemme mestaruudesta.
On rikastuttanut tosi paljon, kun olen kymmenisen vuotta kiertänyt ja nähnyt tosi erilaisia paikkoja.
Haastatteluajankohdan jälkeen julkaistiin Oskari Siikin sopimus SV Caldaro/Kalterniin. 29-vuotias hyökkääjä on pelannut Liigaa 168 ottelua ja Mestiksestä on kokemusta yli 200 ottelun verran. Kaudet 2021–23 Siiki pelasi piste per peli -tahdilla.
− Siihen pyritään, että Teemu saisi debyyttikaudellaan valmentajana mestaruuden.
Kysymykseen IHL:n tasosta Virtala vastaa paikallisten pelaajien käyvän päivätöissä, ja harjoittelu toteutuu sen ehdoilla.
– Siihen suhteutettuna homma toimii yllättävänkin hyvin. Tasoa on vaikea verrata esimerkiksi Mestikseen, kun en nykyistä tilannetta tunne. Meillä on yleensä kaksi vapaapäivää viikossa, ja vähän riippuu, onko yksi vai kaksi peliä viikossa. Olen tottunut käymään aamuisin salilla, kun joukkuetreenit on illalla. Kyllä siinä ihan harjoiteltua tulee.
Virtala kehuu pohjoisitalialaista Kaltern an der Weinstraßen – usein lyhennettynä pelkkä Kaltern tai italiaksi Caldaro – kylää asuinpaikkana.
– Onhan se ihan huikean hieno paikka, kyllä siellä ihminen viihtyy niin sanotusti. Pieni kylä, jossa ihmiset ovat mukavia ja tuttavallisia. Italiasta on muodostunut jo toinen koti, siellä on niin hyvä yhteisö. Perhe tykkää matkustaa sinne, ja lapset kyselevät melkein viikottain, koska pääsee Italiaan. Viihdymme koko perhe siellä tosi hyvin.
Kauden ajan Virtala on Italiassa yksin erillään perheestään.
– Vaimo ja kaksi lasta jäävät Suomeen, niin se on haastavaa ja tulee kulkemista Suomen ja Italian välillä.
Veljen kanssa välillä räiskyy
SV Caldaro/Kaltern on Virtalan syksyllä 2015 alkaneen “Euroopan-kiertueen” kuudes eri seura. Yhtä Markon Ranskan-kautta lukuun ottamatta Virtalan veljekset ovat pelanneet koko tuon ajan samassa joukkueessa.
– En tiedä, kuinka etukäteen mietittyä yhdessä pelaaminen on Teemulle ollut. Hän on hoitanut meidän agenttihommat ja neuvotellut sopimukset. Aina on löytynyt hyvä paikka pelata ja saatu hyvä korvaus. Asiat ovat toimineet hyvin näin, ja kun tiedetään, että yhteispeli toimii, niin on oikeastaan aika helppoa.
Alkavalla kaudellakin veljekset ovat samassa joukkueessa, Marko pelaajana ja Teemu valmentajana. Aiemmin Marko oli ilmaissut, ettei tällaiseen asetelmaan lähtisi.
– Kun pelataan yhdessä, niin siinä herkästi räiskyy. Uskon, että Teemusta tulee hyvä valmentaja. Ja itselleni on luultavasti helpompaa, kun veli on pelkästään valmentaja eikä pelaaja-valmentaja. Se on välillä haastavaa, kun pelaa samassa ketjussa ja hän on myös valmentaja. Siihen kun yhdistää, että on vielä veli, niin se on paha kombo.
Ulkomailla pelaaminen yleisesti on ollut hieno kokemus.
– Olen tehnyt aikoinaan oikean päätöksen ja lähtenyt ulkomaille pelaamaan. On rikastuttanut tosi paljon, kun olen kymmenisen vuotta kiertänyt ja nähnyt tosi erilaisia paikkoja.
Kazakstanin “viidakosta” Ranskan täysiin halleihin
Ensimmäinen kohde, Kazakstanin pääsarjassa pelaava Arlan Kokshetau, ei kuitenkaan ollut pelkkää auvoa.
– Kazakstan oli melkoinen viidakko kaukalon ulkopuolella. Kukaan ei puhunut englantia, ja oli muutenkin haastavaa. Nykyään ne muistot naurattavat, mutta silloin ei kyllä joka päivä ollut kivaa. Jääkiekko siellä toimi hyvin, joukkueessa oli monta venäläistä.
Kaudet 2016–18 Virtala pelasi Tanskan pääsarjassa Gentofte Starsissa ja kauden 2019–20 saman sarjan Rødovre Mighty Bullsissa. Ensimmäisellä kaudella Gentofte ylsi hopealle, jälkimmäisellä Virtala oli joukkueensa paras pistemies ja koko sarjan pistepörssissäkin kolmastoista. Myös Rødovressa suomalainen oli kärkipelaaja.
– Tanska oli tosi kiva paikka, ja sain koko sen ajan olla Köpiksessä. Oli hienoa seutua. Ne vuodet jäivät lämpimästi sydämeen.
– Tanskassa sai olla kahdeksan ulkomaalaista. Mielestäni he saavat koko ajan parempia pelaajia, niin pikku hiljaa sarjan taso vahvistuu. Uskoisin, että myös paikallisten taso nousee sitä myötä. Hyvää lätkää siellä mielestäni pelattiin, ja tykkäsin kokonaisuudessa Tanskasta tosi paljon.
Kazakstan oli melkoinen viidakko kaukalon ulkopuolella. Nykyään ne muistot naurattavat, mutta silloin ei kyllä joka päivä ollut kivaa.
Virtala on ollut ulkomailla pelatessaan aina joukkueensa parhaita pistemiehiä.
– Kyllä ulkomaalaisen rooli on tehdä pisteitä, ratkaista pelejä ja näyttää suuntaa. Ulkomaalaisten odotetaan olevan kärkipelaajia, pelaa sitten Suomessa tai muualla Euroopassa. Näissä sarjoissa, missä olen pelannut, se vielä korostuu Liigaan verrattuna, koska Suomessa on parempi kotimaisten pelaajien tilanne.
Odotusarvoihin ja tulospaineeseen Virtala on mielestään osannut suhtautua hyvin.
– Jossain vaiheessa on ehkä ollut vähän painetta, mutta sitten on aina peli lähtenyt hyvin rullaamaan, niin paineetkin karisee. Jos olis tosi vaikea alku kauteen, niin varmaan tulis paineita. Nykyään on jo sen verran kokemusta, että tiedän onnistumisten tulevan jossain vaiheessa. Ensimmäisinä vuosina ulkomailla varmaan vähän tulospainetta kannoin.
Ulkomaalaispelaajan asema eurooppalaisissa sarjoissa on usein epävarma, ja potku-uhka on alati olemassa.
– Olen osunut aika hyviin seuroihin, joissa on saanut pelata ilman paineita. Ja sitten kun pelit lähtee hyvin liikkeelle, niin siitä saa työrauhan eikä tarvitse kauheasti jännittää. Siitä tulee luottamus ja saa myös itseluottamusta, niin sitten homma toimii omalla painollaan.
Kauden 2021–22 Virtala pelasi Ranskassa, erillään veljestään.
– Ranskan-kaudella ainoat tavoitteet olivat mestaruus ja sarjanousu. Mestaruus tuli, mutta sarjanousu jäi, kun liitto teki päätöksen, ettei kukaan nouse tai putoa. Se jäi siellä harmittamaan, olisin halunnut kokea tavoitellun sarjanousun.
– Hieno vuosi ja erilainen sillä tavalla, että olin ainoa suomalainen joukkueessa. Oli kuitenkin hyviä kanukkeja ja muutenkin tosi hyvä porukka.
Ranskalainen kiekkokulttuuri teki Virtalaan vaikutuksen.
– Meillä oli Brestissä varmaan joka pelissä halli täynnä, se totta kai riippuu paljon paikasta. Meidän halliin mahtui vajaa 2 000 henkeä. Se oli hieno vuosi sen kannalta, että oli sekä koti- että vieraspeleissä paljon yleisöä. Italiassa on korkeintaan pari paikkaa, missä halli tulee täyteen. Ranskassa oli hieno päästä kokemaan täydet hallit.
Turun mestaruushulabaloo
Virtala koki Ranskassa sekä mestaruusjuhlat että pettymyksen toteutumatta jääneestä sarjanoususta. Vastaavia ääripäitä Virtala koki ennen ulkomaille lähtöään myös TPS:ssä, missä ensimmäinen kausi päättyi heti mestaruuteen.
– Mitä mittää, ei kai siit jääny ku hyvii muistoi.
Virtala aloitti kauden 2009–10 Lukossa, mutta siirtyi kesken kauden Turkuun. Siirron taustalla oli päävalmentaja Kai Suikkanen, joka oli ennestään tuttu Hokista.
– Suikkanen halusi minut sinne ja se oli tosi hieno pudotuspelikevät. Suikkanen laittoi minut Jarkko Hattusen ja Antti Erkinjuntin kanssa samaan ketjuun, olimme pelanneet jo Hokissa yhdessä.
Pudotuspeleissä Virtala olikin hyvässä vireessä. 15 ottelun saldo oli 3+7, joka oli TPS:n sisäisessä pistepörssissä viidenneksi paras suoritus Ilari Filppulan, Lee Sweattin, Ville Vahalahden ja Michal Birnerin jälkeen.
– Se lähti vain toimimaan, en osaa sen paremmin selittää. Kemiat toimi, olimme nuoria ja nälkäisiä ja oli kiva pelata. Siinä kaikki palaset vain loksahti paikoilleen.
Aika hulabaloo oli mestaruuskeväänä, ja koko Turku oli sekaisin.
Keväällä 2001 turkulaisseura varmisti historiansa toisen triplamestaruuden ja kausi 2003–04 päättyi finaalitappioon. Kevään 2010 kultajuhlat tulivat yllätyksenä, sillä edeltävinä kausina runkosarjasijoitukset olivat suoran puolivälieräpaikan ulkopuolella ja pudotuspelit olivat finaalitappion jälkeen päättyneet viimeistään puolivälierissä.
– Aika hulabaloo oli silloin. Aika puskista tuli se mestaruus, ja koko Turku oli aika sekaisin.
Vaikeuksista oppia
Mestaruuden jälkeinen kausi 2010–11 olikin turkulaisille painajaismainen: TPS oli runkosarjassa toiseksi viimeinen ja vältti pisteen erolla karsintasarjan.
Kauden aloittanut päävalmentaja Heikki Leime erotettiin jo lokakuun lopulla, apuvalmentajasta ykköseksi korotettusta Riku-Petteri Lehtosesta puolestaan luovuttiin tammikuun lopulla, ja seuralegenda Jukka Koivu hoiti kauden loppuun.
– Se oli sitten se kolikon kääntöpuoli, kun mikään ei toimi, niin sitten kahlataan. Ihan sama, mitä yritetään, niin mikään ei toimi. Seurajohdon täytyy reagoida jotenkin, niin valmentajan pää on yleensä ensimmäisenä vadilla, vaikkei sen ehkä kuuluisi niin ollakaan. On vaan helpompi vaihtaa yksi valmentaja kuin 20 pelaajaa.
Virtala pelasi TPS:ssä kauden 2014–15 loppuun asti, ja tuona aikana ainoastaan kaudet 2011–12 ja 2013–14 mentiin samalla päävalmentajalla alusta loppuun.
Myös Virtalan viimeinen TPS-kausi oli kaoottinen kolmen päävalmentajan kausi, kun Suikkanen erotettiin marraskuussa ja tilalle U20 joukkueesta liigajoukkueen ykköskäskijäksi nostettu Miika Elomo vaihdettiin helmikuussa Jarno Pikkaraiseen. Valmentajien lisäksi myös kapteeneja kierrätettiin, ja Virtalakin kantoi C-merkkiä rinnassaan molemmilla katastrofikausilla.
– Se on jääkiekon ikävä puoli, mutta varmasti siinä kasvoin ihmisenä. Paljon joukkueena palaveerattiin ja yritimme kääntää kaikki kivet. Ehkä sitä paineensietokykyä muodostui noista tapahtumista.
Se oli sitten se kolikon kääntöpuoli, kun mikään ei toimi, niin sitten kahlataan.
– Se oli vaikeaa aikaa, eikä jääkiekko ollut kivaa, mutta jälkikäteen muistelen sitä myös opettavaisena aikana. Varmasti olen niistä vaikeuksista saanut jotain mukaankin.
Virtala pääsi TPS-kausinaan imemään oppia myös kiekkomaailman huipulta, koska kahdella ensimmäisellä kaudella joukkuekaverina oli yli 600:n NHL-pelin veteraani Aki Berg.
Työsulkukaudella 2012–13 TPS:ssä pelasivat puolestaan omat kasvatit Mikko Koivu ja Lauri Korpikoski sekä pohjoisamerikkalaiset Kris Russell, Kevin Shattenkirk ja Alec Martinez – viimeksi mainittu oli tuossa vaiheessa jo Stanley Cup -voittaja.
– Se päivittäinen työ, kuinka he näyttivät, mitä tarkoittaa olla oikea ammattilainen. He olivat niin ammattijätkiä, että sitä oli hieno katsoa. Ja kun mentiin jäälle, niin se oli aina sata lasissa ja kaikki tehtiin viimeisen päälle. Heiltä oli hienoa ottaa oppia.
39-vuotias Virtala tiedostaa, että peliura on viime metreillään.
– Suoralta kädeltä en osaa sanoa, kauanko peliura jatkuu, mutta kyllä aika kalkkiviivoilla ollaan.
Pientä valmistautumista on jo myös tehty kiekkouran jälkeiselle ajalle.
– Ei ole mitään ihan selvää visiota mutta joulukuussa aloitin koulutuksen prosessinhoitajaksi. Jotain suuntaviivoja on. Tarkoitus olis puristaa koulu kahteen vuoteen näin etänä. Olen ollut kesän jo hommissa, niin se käännetään oppisopimukseksi.