Kahdella nollaa vastaan -tilanne kruunasi 48 kertaa torjuneen Annika Saastamoisen pelin − pudotuspelisauma tappiokierteestä huolimatta luo henkeä

Auroraliiga / Haastattelu
Annika Saastamoinen torjui sunnuntaina hillittömän ottelun. Arkistokuva.
RoKi hävisi jälleen kerran tämän kauden Auroraliigassa, mutta maalivahdista se ei jäänyt kiinni. 17-vuotias Annika Saastamoinen torjui liki 50 kertaa ja joukkoon mahtui muutama käsittämätön pelastus, kun KalPa vyöryi rovaniemeläisten veräjälle. RoKilla on yhä pudotuspelimahdollisuus, vaikka kauden avausvoitto antaa odottaa itseään.

KalPa nappasi kolme pistettä 3−1-voitolla Rovaniemeltä. Kotijoukkueen sankarina hääri Tilli Keränen kahdella maalillaan. Ottelun näkyvin hahmo operoi kuitenkin RoKin maalilla, sillä Annika Saastamoinen, 17, pysäytti peräti 48 vastustajan laukausta.

− Kyllähän tuo oli itseltä ja joukkueeltakin hyvä peli. Annoimme kaikkemme, ja olemme kehittyneet pelillisesti. Tuo oli varmaan kauden paras pelimme, veskari tuumi tuoreeltaan.

Saastamoisen pelipuhteeseen mahtui iso kasa huippupelastuksia. Kirsikaksi kakun päälle voi laittaa tilanteen, jossa kaksi KalPa-peluria pääsi nokikkain nuoren torjujan kanssa. Saastamoinen venytti viime hetkellä oikean jalan patjansa pikkumustan tielle. Hän selvitti myös kehkeytyneen jatkotilanteen ja sulki pelivälineen huomaansa.

− Muistan sen tilanteen. Alkaa siinä aina vähän jännittää, kun huomaa, että on tulossa tuollainen ylivoimahyökkäys tai läpiajo. Jos vain luottaa omaan tekemisene, niin onnistumisen jälkeen tulee hyvä fiilis.

19, 11, 18 − siinä Saastamoisen torjuntamäärät erä kerrallaan sunnuntain mittelössä. RoKi itse laukoi kohti KalPan Aino Laitista ensimmäisessä ja kolmannessa erässä kuusi, ja toisessa erässä yhdeksän kertaa.

− Ei ainakaan kylmä tule. Pysyin hyvin valmiina, kun tulee kuteja. Tietysti pyrimme siihen, ettei niitä ihan noin paljon tulisi. Ihan hyvin saimme toisessa erässä peliä toiseenkin päähän – se oli tasainen laukausten suhteen. Muuten oli kyllä aika rankkaa, Saastamoinen analysoi.

Pelin jälkeen toimittaja kysyi Saastamoiselta, pitäisikö joukkuekavereiden hakea hänelle paikallisesta marketista limonadit. Sankarivahdilla oli vastaus valmiina.

− Joukkueena me tätä teemme, eikä tappio ole kenenkään vika.

RoKi on tällä kaudella pelannut nyt 15 ottelua ilman sarjapisteitä. Toista kauttaan RoKin naisten joukkueessa pelaava Saastamoinen ei ole huolissaan kauden kulusta.

− Tälle kaudelle tuli uusi valmennus ja kaikki vaihtui, joten onhan siinä ollut sopeutumista. Olemme petranneet kuitenkin hyvin ja olemme valmistautuneet peleihin hyvin. Kärkijoukkueitakin olemme pystyneet haastamaan. Ihan hyvällä mallilla olemme.

Päävalmentaja Oona Parviaisen joukot kohtaavat tulevana viikonloppuna kahdesti Kärpät, joka on kolmella pisteellään ainut auroraliigajoukkue, joka on RoKin ulottuvilla. Yhdeksän joukkueen sarjassa kahdeksan etenee pudotuspeleihin ja viimeiseksi jäänyt karsii paikastaan.

− Pudotuspelipaikka on tavoitteena. Ensi viikonloppu on tosi tärkeä ja puhuimme, että lähdemme hakemaan siitä voittoja. Pudotuspelit ovat olleet tavoitteena koko kauden ajan, Saastamoinen naulasi.

17-vuotias maalivahti on jakanut torjuntavastuuta tällä kaudella Alexandra Väyrysen ja Iina Kankaanpään kanssa. Saastamoinen oli tovin poissa tositoimista ennen sunnuntaista paluutaan askiin.

− Tulin juuri loukkaantumisen jälkeen takaisin, joten ihan hyvin jatkui siinä mielessä. Yritän jatkaa hyvällä pelillä, saada lisää vastuuta ja antaa joukkueelle mahdollisuuksia voittaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle