Krista Parkkosen, 19, piti debytoida Naisleijonissa tällä viikolla, mutta loukkaantuminen vesitti tällä haavaa jo leiriryhmään valitun puolustajan ensikosketuksen aikuisten maajoukkuepeleihin.
− Alavartalovamma pitää valitettavasti sivussa enkä pääse vielä tässä vaiheessa askiin. Toivottavasti tulevaisuudessa sitten kahta kovempana, kun paikat ovat kunnossa. Naisleijonat on ollut unelma siitä lähtien, kun olen tajunnut jääkiekosta mitään. Tykästyin lajiin heti, kun aloin sitä tosissaan tekemään. Vuosien varrella unelma on muuttunut ennemminkin tavoitteeksi. Kaikki nämä vuodet olen tehnyt hommia ja nyt olen jo aika lähellä, Parkkonen tietää.
Lappeenrannasta lähtöisin oleva Parkkonen on jo ehtinyt vakiinnuttaa paikkansa HIFK:ssa ja Naisten Liigan huippuorganisaatiossa. Matka itärajalta pääkaupungin sykkeeseen alkoi yhdestä puhelusta.
− Kolme vuotta sitten Niemen Saara soitteli ja kysyi, millaisia suunnitelmia minulla on ja että olisiko kiinnostusta lähteä tähän porukkaan. Minulla oli siinä kohtaa jengi hakusessa ja mietin tulevaisuutta.
Parkkonen tarttui HIFK:n naisten joukkueen päävalmentaja-GM:n tarjoamaan täkyyn ja siirtymä Lappeenrannasta kohti Stadin kirkkaita valoja alkoi.
Lappeenrannasta poikien seasta maailmankartalle
Vaikka Lappeenrannasta Naisten Liigaan ovat pompanneet Parkkosen lisäksi ainakin Ilveksessä pelaavat Kiia Narinen sekä Ollikaisen siskokset Veera ja Tuuli, Myös HIFK:n Olivia Kylliäinen on lappeenrantalaisten kasvatti. SaiPa ei lukeudu naisten jääkiekossa Suomen huippuseuroihin. Tästä syystä Parkkonenkin koki lapsuudessaan ja nuoruudessaan monenlaista lajin parissa. Tietyt tavat pysyvät osana arkea edelleen.
− Vaikka olen ikäni poikien kanssa pelannut, niin tiesin, että jossain vaiheessa tulee vastaan se, että pitää ainakin siirtyä pelaamaan naisiin. Treenaaminen on jatkunut pojissa edelleen. Tulin siihen lopputulokseen, että mikäs sen parempaa kuin tulla suoraan tänne pääkaupunkiseudulle. Olen kuitenkin melko lähellä kotia ja puitteet ovat kaikin puolin kunnossa.
Kotiseudulla ei ollut tarjolla korkealle tähtäävälle Parkkoselle naiskiekkojoukkuetta, vaan hyppäys vastakkaisen sukupuolen kekkereihin oli tehtävä jo varhain.
− Siellä tavoitteellisen naiskiekkoilijan piti lähteä sitä poikapolkua pitkin. Aloittaessani jääkiekon 4–5-vuotiaana menin pari ensimmäistä vuotta naiskiekkotoiminnan mukana, mutta sitten hyppäsin ikäisteni poikien joukkueeseen ja kuljin sitä polkua sitten aina U16-ikäluokkaan asti. Sen jälkeen pelasin vielä muutaman vuoden vuotta nuorempien poikien kanssa.
Poikien kanssa pelaaminen ei ole ollut Parkkoselle koskaan ongelma – päinvastoin, kokemukset poikien sarjasta ovat tehneet vain hyvää.
− Olen aina tykännyt pelata poikien kanssa. Sai pelata kovaa ja se antoi minulle paljon sekä kasvatti ihmisenä ja urheilijana. Olen aina ollut luonteeltani avoin ja lähtenyt kaikkiin juttuihin avoimin mielin mukaan. Se varmasti helpotti omaa siirtymistäni poikien puolelle. En jännittänyt, vaan olin ihan satasella menossa, kun mahdollisuus tuli.
Jos Parkkoselle itselleen poikien kanssa pelaaminen ei ollutkaan este, niin pojat tietysti hieman ihmettelivät aluksi joukkueen uutta tulokasta.
− Pojat olivat vähän sillä tavalla, että "mikäs homma" kun tyttö tulee mukaan. Tietysti se vaati tytöltä sen, että joka päivä pisti parastaan ja osoitti joukkueelle kuuluvansa siihen. Paikan lunastettuani olin ihan kuin yksi muiden joukossa. En kokenut, että sopeutuminen oli omalla kohdallani erityisen vaikeaa. On vain pystyttävä osoittamaan joka päivä ja joka pelissä, että pärjää.
Jääkiekkokärpänen puraisi puolustajaa jo nuorena. Meneväinen luonne auttoi uuden lajin kokeilussa ja lätkä veikin lopulta tytön mennessään. Vauhti ei ole hidastunut tähänkään päivään mennessä.
− Kun olin juuri noin 4–5 vuoden ikäinen, äitini näki lehdessä ilmoituksen kiekkokoulusta. Olin sellainen tyyppi, joka oli aina valmis lähtemään ihan mihin vaan. Kun pääsin kiekkokouluun käymään, niin siitä asti olen tällä polulla mennyt.
Suomalaisen naiskiekkoilun huipulla
Naisten Liigan sarjataulukkoa katsoessa kaksi seuraa erottuu muista. Kiekko-Espoon lisäksi Helsingin IFK keikkuu sarjan piikkipaikoilla. Parkkosen mukaan syy menestykselle löytyy paitsi joukkueen sisältä, myös ympäristöstä.
− HIFK on ehdottomasti naisten osalta edelläkävijä, joka on ottanut asiakseen parantaa naisten asemaa urheilussa ja jääkiekossa. Täällä sen panostuksen ja arvostuksen näkee arjessa, eikä voisi olla parempaa paikkaa pelaajana, kun seuran kiinnostus naiskiekkoa kohtaan on niin vahva.
Jääkiekossa puhutaan paljon yhteishengestä ja joukkueen sitoutumisesta. Parkkosen mukaan Stadin Gimmat puhaltavat oikeasti yhteen hiileen.
− Olemme kovia siksi, että kulttuurimme antaa kaikkien olla omia itsejään ja silloin, kun olemme yhdessä niin olemme yhdessä. Sen kautta joukkue hitsautuu nopeasti yhteen. Hyvä yhteishenki seuraa myös kaukaloon. Lisäksi jokainen treenaa sydämellään ja tekee tosissaan hommia. Se lähtee pukukopin tasolta, miksi olemme niin kovia tällä kaudella – eikä sitäkään voi kieltää, etteikö meillä olisi hyviä pelaajiakin.
Hieman yllättäen Naisten Liigan ulkomaalaispelaajista iso osa tulee Ranskasta. Maan joukkue havittelee paikkaa ensi kevään olympialaisista karsintojen kautta, joten mistään suurvallasta naiskiekon parissa ei ole kyse.
− Saara (päävalmentaja ja GM Niemi) tuntee Ranskan maajoukkueen hyvin. Sitä kautta meillekin ovat tulleet Emmanuelle Passard, Athéna Locatelli ja Clara Rozier. Suhteet ovat varmasti yksi syy, mutta myös olosuhteet tuovat oman houkuttimensa heille. HIFK pystyy tarjoamaan todella hyvät puitteet myös ulkomaalaisille pelaajille.
Vaikka HIFK on tehnyt vakuuttavaa jälkeä tuloksellisesti, ei joukkue leiju omilla suorituksillaan, vaan työhaalarit puetaan päälle ennen kutakin peliä samalla tavalla.
− Lähdemme joka peliin samalla asenteella vastustajasta riippumatta. En usko, että joukkueessamme kukaan ajattelee meidän olevan jotenkin ennakkosuosikin asemassa, vaikka kaikki tykkäävät sanoa, että me ja Kiekko-Espoo olemme ne suosikit. Se ei näy meidän omassa toiminnassamme takki auki -asenteena, vaan asenteemme ei muutu suhteessa vastustajaan.
− Uskon, että käytämme mahdollisen ennakkosuosikin asemamme hyödyksi siten, että jokainen kantaa logoa rinnassaan ylpeydellä – juuri me saamme olla tässä porukassa ja juuri me haluamme olla niitä, jotka voittavat kaikki pelit, Parkkonen analysoi.
Luonteikas ja vivahteikas laji
Kuten Naisleijonien portteja kolkuttelevalla pelaajalla kuuluukin, on Parkkosella myös omat selkeät vahvuutensa pelaajana, joilla hän erottuu edukseen kentällä.
− Vahvuuksiani ovat fyysisyys ja laukaus on myös ihan hyvästä päästä. Totta kai aina voi kehittää pelilukua ja tilannetajua pelin opiskelemisen kautta. Koen olevani nykykiekkoon monipuolinen pelaaja luistelun ja laukauksen myötä. Pystyn myös käyttämään kroppaani hyödyksi jäällä.
Nuorempana poikien kanssa vietetyt pelivuodet ovat enimmäkseen Parkkoselle eduksi, mutta myös hieman hankaluuksia on tullut. Miesten ja naisten lajisäännöt poikkeavat hieman toisistaan ja esimerkiksi taklauspelaamista koskevat lainalaisuudet vaihtelevat suuresti.
− Ensimmäinen kausi Naisten Liigassa oli rajojen hakemista – milloin tulee kakkosia ja milloin kymppejä siitä, että pelaa liian kovaa. Tässä muutaman vuoden aikana on menty kuitenkin siinäkin eteenpäin, että nykyään saa pelata jo kovempaa.
Siirtyminen kotikonnuilta Lappeenrannasta Helsinkini sujui Parkkoselta helpommin kuin naisten pelin sääntöihin tottuminen jään tasolla. Muutaman kauden kestänyt lainajärjestely helpotti asettumista pääkaupunkiseudulle.
− Se meni tosi hyvin. Pelasin kaksi ensimmäistä kautta puoliksi täällä ja puoliksi Lappeenrannassa, kun kävin lukion siellä loppuun. Siinä sai maistiaisia Helsingin elämästä, kun oli viikonloput täällä. Nyt kolmannella kaudellani, kun muutin tänne, oli jo haju siitä mihin olen tulossa.
Vapaa-ajan ongelmia ei nuorella puolustajalla ole. Jos luppoaikaa liikenee, keksii hän kyllä tekemistä Helsingin vilskeessä.
− Kun suurin osa ajasta menee hallilla, niin mahdollisuuden tullen lähdemme esimerkiksi katselemaan erilaisia virkistyskohteita tai maisemia. On myös kiva ihan vain käydä jengiläisten kanssa kahvilla – ihan tällaisia perusasioita, jotka tasapainottavat jäähalliarkea.
Kohti ammattilaisuutta ja unelmia
Vaikka loukkaantuminen pitääkin Parkkosen toistaiseksi sivussa Naisleijonista, on hänellä kuitenkin pohjaa, jolta ponnistaa kohti tulevaisuutta. Hän debytoi nuorisomaajoukkueessa jo varhain.
− Minullahan on ikäisekseni suhteellisen pitkä maajoukkuepolku jo takana. Menin jo nuorena alueleireille. Kun valmentajat kokivat, että olen kasvanut riittävästi pelaajana ja ihmisenä, niin pääsin N16-maajoukkueeseen.
− Kun sain näyttöpaikan N18-joukkueessa, niin sain jalan oven väliin. Sitten astuinkin ovesta sisään aika nopeasti. Oli niin kova halu saada pelipaikka ja osoittaa pystyvänsä pelaamaan ensimmäisessä virallisessa maajoukkueessa.
Kun mietitään täysi-ikäisyyden kynnyksen juuri ylittänyttä naiskiekkoilijaa, ovat sekä maajoukkue että suurin piirtein samanikäisten poikien sarja molemmat sellaisia, että toiminnassa alkaa olla vaatimustaso kohdallaan.
− Poikien kanssa vauhti ja fyysisyys tulevat enemmän kentällä esiin. Pitää olla joka tilanteessa hereillä. Naisissa maajoukkueessa mukaan tulevat arvot ja tällaiset asiat, jotka tasapainotetaan sen kanssa, mitä jäällä tehdään. Maajoukkueessa parasta vaaditaan ihan koko ajan. Vaatimustaso on loppujen lopuksi aika samanlainen, mutta asiat tulevat esiin hieman eri tavoilla. Naisleijonissa kuitenkin pyritään erinomaisuuteen, eikä pelkästään hyvä suoritus enää riitä, Parkkonen painottaa.
Pelaamissaan kahdeksassa ottelussa tehot 3+4=7 tehnyt Parkkonen on vielä nuori pelaaja ja hänellä on aikaa saavuttaa tavoitteensa. Niitä hänellä totisesti on, eikä hän arkaile sanoa niitä ääneen.
− Totta kai olympialaiset ovat kirkkain unelma, joihin haluaa päästä ja jotka haluaa kokea. Myös ulkomailla ammattilaisena pelaaminen on toinen iso unelma. Katse on Pekingissä ja teen kaikkeni, että olen siinä joukkueessa mukana, Parkkonen lupaa.
Myös Naisten Liigan loppukaudesta Parkkosella on oma profetiansa. Vaikka pääkaupunkiseudun joukkueet pitänevätkin pintansa kärkipäässä, voivat muut joukkueet tulla kannoille kolkuttelemaan.
− Uskon, että pelit kovenevat, kun joukkueet löytävät paremmin omia pelitapojaan ja ketjut hioutuvat paremmin yhteen. Uskon, että muut joukkueet pystyvät haastamaan HIFK:n ja Kiekko-Espoon entistä kovemmin.