Anna Kilponen voisi olla kuten kuka tahansa 19-vuotias nuori. Valkolakki painettiin päähän joulun alla ja syksyllä on tarkoitus aloittaa opinnot yliopistossa. Töissäkin tulee käytyä.
Kilposen ansioluettelosta löytyy kuitenkin kolmet tyttöjen ja kahdet aikuisten MM-kisat sekä yhdet olympialaiset. Naisten SM-sarjassa hän on palannut kolmen vuoden Kuortane-jakson jälkeen Ilveksen riveihin ja tavoitteena on mitali. Aivan yksinkertaista paikkakunnalta toiselle siirtyminen ei kuitenkaan ollut.
− Alkukausi oli vähän hankala, kun muutti Kuortaneelta Tampereelle ja tuli uusi joukkue ja uudet tuulet. Piti sopeutua erilaiseen ympäristöön, mutta kyllä se on tästä nyt lähtenyt ihan hyvin, Kilponen kertasi uutta elämäntilannettaan.
− Kuortaneella koulu oli suuressa roolissa ja oli selvä aikataulutus. Nyt olen silloin tällöin töissä aina, kun on tarjolla töitä, joten sekin tuo omat haasteensa.
Arkirutiinien lisäksi myös uuteen joukkueeseen ja joukkueen tapoihin on ollut tottuminen. Käytännön eroja löytyy pelitaktiikasta pelaajien ikärakenteeseen.
− Ensinnäkin ikähaitari on Ilveksessä suurempi. Kuortaneellahan oli vain lukioikäisiä. Kaikki olivat siinä samassa elämänvaiheessa. On meillä tietysti täälläkin paljon nuoria, mutta toisaalta on myös pelaajia vanhemmasta päästä.
− Henkilökohtaisesti treenimäärät ovatkin pysyneet aika samoina, vaikka joukkueen kanssa ovatkin tippuneet. Kuortaneella treenattiin koko ajan yhdessä joukkueena, kun taas täällä ei ole joukkueen treenejä ihan niin paljoa. Minä käyn tuolla poikien kanssa aamujäillä ja itsekseni treenaan muita oheisjuttuja.
Oheisharjoitteluun Kilponen onkin saanut parhaat mahdolliset eväät. Sekä naisten maajoukkueen että Kuortaneen kautta tutuksi tullut fysiikkavalmentaja Tommi Pärmäkoski on ollut avuksi ja tuonut tekemiseen lisää ammattimaisuutta.
− Uskon, että mitä hän sanookin minulle, on varmasti oikein ja niin kannattaa tehdä. Hän vaatii hyvällä tavalla paljon, Kilponen vakuutti.
Käytännön syistä Kuortaneelle
Työn ja opiskelun yhdistäminen tuottaa jo monelle tuskanhikeä. Kilposen ei tällä hetkellä tarvitse murehtia opinnoista, mutta tiedostaa miten työlästä jääkiekon yhdistäminen arkeen voi olla. Halu pelata jääkiekkoa tosissaan saikin Kilposen aikanaan lähtemään Kuortaneelle.
Jos joukkue on asettanut tavoitteeksi sen mitalin, niin kyllä saa olla pettynyt, jos ei sinne asti ylläkään.
− Olen tosiaan kotoisin Orivedeltä. Olisi ollut haasteellista, jos olisi halunnut käydä täällä aamujäillä ja ruveta treenaamaan kunnolla. Olisi tullut niin pitkiä päiviä. Olisi pitänyt lähteä niin aikaisin aamulla, olla koulussa, sitten odottaa täällä jossain, kun treenit ovat täällä joskus illalla joukkueen kanssa. Kuortane tuntui parhaalta vaihtoehdolta siinä vaiheessa. Siellä oli kaikki kuitenkin lähellä, koulu ja harjoitteluolosuhteet.
Kolme vuotta samalla kampuksella synnyttää varmasti paljon muistoja, mutta ihan heti Kilponen ei keksi mitä Kuortaneesta kertoisi.
− Nyt kun tuota kysyt, en osaa sanoa mitään yhtä muistoa. Ehkä se, kun olimme kuitenkin aika paljon altavastaajina kaikissa peleissä ja sitten jos ja kun pystyimme voittamaan jonkun kovan joukkueen kuten esimerkiksi sarjakärjen, niin ne oli aina sellaisia taisteluvoittoja, Kilponen mietti.
− Tietysti ihan kaikki, kun asuttiin siellä soluasunnoissa pelikavereiden kanssa. Sieltä sai paljon hyviä kavereita ja ystäviä, jotka kestävät varmasti koko lopun ikää. Ylipäätänsä koko Kuortane-aika on hieno muisto.
Kuortaneen nykyisestä joukkueesta lähti kahdeksan pelaajaa tyttöjen MM-kisoihin Buffaloon. Kisastudiota Kilponen ei pystyyn pistänyt, koska yöpelit hankaloittivat seuraamista, mutta Suomen otteista pysyttiin kärryillä. Viides sija on tullut hänellekin tutuksi, eikä lopputulos hymyilyttänyt.
− En ole aikaisemmin nähnyt heidän pelejään enkä tiedä millä tasolla olisi pitänyt olla, mutta ainahan Suomelta voi mitalia odottaa. Jos joukkue on asettanut tavoitteeksi sen mitalin – en ole varma ovatko he asettaneet mitään julkista tavoitetta – niin kyllä saa olla pettynyt, jos ei sinne asti ylläkään.
Kokenut arvokisakävijä
Kilponen itse on jo vakiinnuttanut asemansa naisten maajoukkueessa, mutta puhuu N18-turnauksista lämmöllä.
− Voi sanoa, että jäi paljon hyviä muistoja, mutta myös paljon ikäviä muistoja. Totta kai kun oli nuori, niin hienoja kokemuksiahan ne arvokisat olivat. Aina oli se jännitys. Silloin kun olin ensimmäistä vuotta, niin silloin juuri voitettiin se pronssimitali, mikä oli hieno juttu, Kilponen muistelee vuoden 2011 kisoja.
− Kaksi viimeistä vuotta olivat sellaisia pettymyksen vuosia, kun jäätiin viidensiksi. Olisi voinut odottaa vähän parempaakin. Ne kotikisat Heinolassa, viimeiset missä sain pelata, ne eivät menneet oikein putkeen omaltakaan osalta.
Siellä saattoi olla joku Teemu Selänne hengailemassa kanssa.
Aikuisten puolella Kilponen on pelannut kahdet MM-kisat. 2012 Burlingtonissa pronssipeli päättyi Sveitsin eduksi ja vuotta myöhemmin Ottawassa Venäjä vei mitalin Suomen nenän edestä. Kilposen mielestä pelin taso ja nopeus olivat paljon kovemmat aikuisten tasolla, samaten tapahtuman koko ja medianäkyvyys. Kisat eivät kuitenkaan olleet mitään verrattuna Sotšiin.
− Olihan se unohtumaton kokemus. Sellaisesta on unelmoinut, sitä on tavoitellut ja sen eteen on tehnyt niin paljon hommia. Kyllä se oli hienoa päästä sinne, Kilponen vakuutti.
− Totta kai sieltäkin tuli pettymys, kun pudottiin mitalipeleistä, joten se ehkä on päällimmäisenä mielessä. Mutta varmaan kyllä sitten ajan kanssa... kokemuksena se tapahtuma oli niin hieno.
Vaikka olympialaisten aikana sosiaalisessa mediassa näkyi kuvia keltaisesta vedestä, rikkoutuneista hisseistä ja WC:n ovista, joiden läpi piti murtautua, Kilposen mielestä puitteet olivat erinomaiset.
− Puhuttiin, että saattaa olla vähän keskeneräistä, mutta minun mielestäni siellä oli tosi siistiä ja oli esimerkiksi hyvät ruoat tarjolla. Samoin hyvää olivat se paikka missä asuimme ja halli ja se, että kaikki suorituspaikat olivat lähekkäin.
Kaikki siinä kisakylässä urheilleet suomalaiset, valmentajat ja huoltohenkilöt majoittuivat kaikki samoihin tiloihin. Joskus saattoi hämmentää se, kehen oleskelutiloissa sattui törmäämään.
− Meillä oli sellainen yhteinen olohuone ja siellä saattoi olla joku Teemu Selänne hengailemassa kanssa, Kilponen naurahti.
− Olihan se sinänsä kiva, mutta kyllä se toi ehkä vielä lisää sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Totta kai meillä oli joukkueen sisällä hyvä henki, mutta sen lisäksi se oli koko Suomen porukalla.
Tie vie aavan meren toiselle puolelle
Leijonasta takaisin Ilvekseen. Tamperelaisjoukkue sijoittui runkosarjassa tällä kaudella neljänneksi. Viime vuosituhannella Ilveksen naisjoukkue nappasi kahdeksan mestaruutta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kultaa on tullut kahdesti, 2006 ja 2010.
− Kyllä me olemme asettaneet meidän tavoitteen sinne, että ihan loppuun asti mennään, Kilponen ilmoitti, mutta tiedosti, etteivät runkosarjassa paremmin pärjänneet HPK, Blues ja JYP kaadu helposti.
− Onnistuu, jos tulee hyvä peli. Pitää vain olla parhaimmillaan.
Kevään jälkeen Ilves joutuu kuitenkin jättämään Kilposelle ainakin joksikin aikaa jäähyväiset, sillä yliopistomaailma kutsuu. Toinen entinen kuortanelainen ja kuluneella kaudella Ilveksessä torjunut Eveliina Suonpää pakkasi tavaransa samasta syystä jo tammikuussa.
− Olen ensi kaudella lähdössä sinne Jenkkeihin yliopistoon. Minulla on jo suullinen sopimus sinne, Kilponen ilmoitti hymyillen.
− Minua kiinnostaa liikunta-ala niin kuin vaikka liikuntabiologia tai sitten psykologia. En tiedä vielä, kun sitä ei tarvitse ihan heti päättää.
Pisimmillään suunnitelmat ulottuvat vuoteen 2018.
− Totta kai vakiinnuttaa vielä enemmän paikkaa maajoukkueessa ja saada siellä koko ajan isompaa roolia. Tavoitteena on kehittää itseä pelaajana. Tietysti seuraavat olympialaiset on sellainen pitkän matkan tavoite, Kilponen luetteli.
− On se joka kerta sama fiilis ja latinki, kun on Suomi-paita päällä kisoissa.
