Aravirta: ”Ei vain puolustajien ansio”

LIIGA / Haastattelu
Kärppien puolutus toimi tiiviisti.
Kuva © Atte Rissanen - atterissanenphotography.com
Kärpät esiintyi Kuopion perjantai-illassa vakuuttavasti. Ei suvereenisti, mutta vakuuttavasti. Nuori pakisto vastasi huutoon pesemällä KalPan alakerran selkeästi. Silti kärppävalmentaja Hannu Aravirta näki suojattinsa suorittaneen vahvasti ennen kaikkea viisikkoina.

Mikko Niemelä oli yksi Hannu Aravirran palapelin tärkeistä palasista perjantaina. Niemelä oli perjantaina pelaaja, jonka arvo ei konkretisoitunut välttämättä kristallin kirkkaasti. Kuten ei monen muunkaan oululaisen. Joukkue oli ennen kaikkea suurempi kuin osiensa summa.

Kärppien puolustuskuusikossa esiintyi Kuopiossa neljä 90-luvulla syntynyttä pelaajaa. Luku ei ole sinänsä poikkeuksellinen, mutta verrattain nuoreksi kuusikoksi ryhmittymä pesi varttuneemmat kilpatoverinsa puhtaaksi.

Kukaan oululaispakistosta ei noussut toisensa yläpuolelle. Yksinkertaisemmin sanottuna puolustus toimi kollektiivisesti lähes moitteettomasti. Aravirta ei antanut kuitenkaan kaiken kunnian sataa puolustuksen laariin.

- Viisikon puolustamista tämä peli on. Voitto ei ollut vain puolustajien ansio. Hyökkääjät pistivät tänäänkin vahvaa takakarvausta kiekollisille ja olivat valmiita irtokiekoille. Se helpotti osaltaan puolustuksen työtaakkaa. Tänään kaikki puolustavat ja hyökkäsivät hyvin, Aravirta painotti.

- Tässä jaksossa puolustuspelaaminen viisikkona on ollut suurennuslasin alla. Viime aikoina kiekkoja on mennyt omiin kolmen keskiarvolla, mikä on liikaa. Luvun pitää olla kahden maissa; se on voittavan joukkueen luku.

Vajaat 20 minuuttia Ilkka Mikkolan vierellä luutinut Niemelä puolestaan iloitsi kaksinkamppailuista, jotka joukkue voitti lähes järjestään.

- Kaksinkamppailuja hävittiin varmaan yhden käden sormilla laskettava määrä. Oltiin selkä suorana, eivätkä jalatkaan olleet koukussa. Koko joukkueena, Niemelä painotti.

Loukkaantumisten vuoksi kovasti elänyt kärppäpuolustus on saanut mitä erinäisimpiä muotoja kauden aikaan. Jopa piskuinen Joonas Komulainen on luutinut männä aikoina puolustajan tontilla.

Sopeutuvuus on Niemelän mukaan avainasia. Pelurin omat peliminuutit ovat jakautuneet hajanaisesti ja kauden aloituskin sujui Mestiksessä Kajaanin Hokissa.

- Tämä vaatii sopeutumista, mutta siihen pitää vain olla valmis. Sitten on Komulainen, joka nyt on niin taitava kiekollisesti, että pystyy pelaamaan joka välissä mihin laitetaan, Niemelä virnisti.

Sopeutumista loukkaantumissuma on vaatinut myös valmennuksen puolelta resursseja. Aravirta kuvaa talven loukkaantumissumaa niin hankalaksi, että se hakee vertaistaan miehen pitkällä valmennusuralla. Runkomiesten paikkaaminen on tietänyt työtä nuorten kanssa. Työ on kuitenkin ollut mieluisaa – ja kantanut jo hedelmää.

Pasi Mustosella on iso rooli nuorten pakkien kehittymisessä. Esimerkiksi eilen he katsoivat Emingerin [Vladimir] kanssa puolitoista tuntia videota edellisestä pelistä hänen jokaisen vaihtonsa pilkkoen.

Uusia variaatiota joukkueeseen tuo maanantaina joukkueeseen saapuva Josef Boumedienne. Uusvanhan tuttavuuden sijoittaminen alakertaan ei ole vielä hakattu kiveen.

- Hän on pelannut Oscar Eklundin kanssa Djurgårdenissa. Vaihtoehtona tämä on vahva, mutta katsellaan aivan rauhassa, Aravirta mietti.

» Lähetä palautetta toimitukselle