JYP-Akatemia onnistui runnomaan yllätysvoiton Jukureista mallikkaan taiston jälkeen. Otteluun mahtui vaikeampiakin hetkiä, mutta lopulta Akatemia nappasi ansaitusti tärkeän kotivoittonsa. Yksi helpottuneimmista miehistä ottelun jälkeen oli Akatemian ykkösketjussa hyökännyt Mikael Ruohomaa.
- Joukkueelle iso kiitos. Itseltä uran isoin munaus ekan erän loppuun, Ruohomaa huokaa.
Niin, Jukureiden avausmaali kieltämättä syntyi Ruohomaan avustuksella. Lätty napsahti omalla maalinedustalla suoraan Jukureiden Pentti Nöyräsen lapaan. Ruohomaa itse komennettiin jälkimainingeissa viilentymään henkilökohtaisen käytösrangaistuksen muodossa.
- Ihan se henkilökohtainen virhe oli siinä syynä, näkyi vain punaista sen jälkeen. Hävetti, helpottunut hyökkääjä naurahtaa.
- Helpotti omaa takaisin tuloa peliin, kun saatiin sitten toisessa erässä tasoitus ja mentiin vielä johtoon. Ei siinä voi kuin nollata ja jatkaa eteenpäin.
Isäntien voiton takeina porilaislähtöinen taituri näki Akatemian tämän kauden pelaamiselle tyypilliset vahvuudet.
- Oltiin todella aktiivisia karvauksessa ja kaikessa. Hyökkäyspäässä pidettiin kiekkoa, mentiin maalille ja uskottiin omaan tekemiseen.
Jumbo ei taitu, vaikka kärki kaatuu
JYP-Akatemia on taistellut kauden aikana tasapäin vastustajasta riippumatta. Joulukuu on tuonut viimein myös tuloksen ja taistelu pudotuspelipaikasta on täysin ryhmän omissa käsissä. Sarjakärki Jukureiden kaatamisen vastapainona kuukauden ajalta löytyy kuitenkin tappio jumbojoukkue HCK:lle.
Ruohomaa antoi tunnustusta JYP-Akatemialle, mutta myös koko Mestikselle ja sen tasaisuudelle.
- Kyllä tuo joukkue pystyy voittamaan ketä tahansa vastaan. Kaikki joukkueet tässä sarjassa on kuitenkin hyviä. Mitä lähemmäs loppukautta mennään niin sitä tasaisempaa tulee olemaan.
Koko JYP-organisaation terveystilanne on tällä hetkellä autuas eikä loukkaantuneita juuri ole. Tämä näkyy myös Akatemian kokoonpanossa. Jukurit-kamppailussa hurrikaanien vahvuudessa olivat liigapapereilla kiekkoilevista niin Cory Quirk, Jason Lepine, Matias Myttynen kuin Ruohomaakin.
Nykyisten otteiden ja pelaajiston valossa Akatemialta voi odottaa entistä enemmän. Myös Ruohomaa luottaa täysin ryhmän menestysmahdollisuuksiin.
- Uskon, että oli kuka tahansa playoffseissa vastassa niin kenet tahansa pystytään voittamaan. Sen olemme pystyneet osoittamaan, Ruohomaa vahvistaa.