Vierumäellä Nuoret Leijonat kokoontuu ensimmäistä kertaa MM-ryhmänä, mutta joukkueen kasaaminen on ollut pitkä prosessi. Joukkueen apuvalmentaja Petri Karjalainen muistuttaa, että kaikki alkoi jo elokuussa.
− Onhan joukkue ollut jo pitkään kasassa. Ei tässä mitään jänistä vedetä hatusta, kun kisajoukkuetta valitaan, Karjalainen toteaa.
"Pitkä valmistautuminen tapahtuu Pohjois-Amerikassa"
Suomen MM-leiriryhmässä ei olekaan suuria yllätyksiä. Runko muodostuu edellisissä kisoissa mestaruuden voittaneen ydinryhmän ympärille. Mukana on seitsemän vuosi sitten mestaruutta juhlinutta pelaajaa.
Maalivahteina ovat odotetusti Liigassakin isolla vastuulla pelaavat Juuse Saros ja Ville Husso. Hyökkäyksen terävintä kärkeä ovat Artturi Lehkonen, Aleksi Mustonen ja Juuso Ikonen.
Kokeneen ytimen ympärillä on vahva vuonna 1996-syntyneiden pelaajien joukko. Edellisistä kisoista loukkaantumisen takia sivuun jäänyt Kasperi Kapanen on yksi ikäluokkansa parhaista hyökkääjistä. Hänen ikätovereistaan muiden muassa Roope Hintz ja Antti Kalapudas ovat pelanneet vahvan syksyn seurajoukkueissaan.
− Ei kannata verrata viime vuoteen, koska joukkue vaihtuu aina. Maalivahtiosasto tiedetään hyväksi ja puolustajista suurin osa pelaa Liigaa ja osa Pohjois-Amerikassa. Hyvin luottavaisin mielin olen.
Pohjois-Amerikassa pelaavista kovimmat nimet ovat puolustajat Julius Honka ja Alex Lintuniemi sekä vuonna 1996 syntynyt hyökkääjä Juho Lammikko.
− Joukkue on uusi ja erilainen, mutta pommin varmasti nälkäinen!
Ryhmä leireilee Vierumäellä 15.-17.12. Viimeisen leiripäivän päätteeksi joukkue lentää Kanadaan, jossa se pelaa vielä harjoitusottelut Tsekkiä ja Kanadaa vastaan.
− Aika Vierumäellä on erittäin lyhyt ja lennämme jo keskiviikkona Pohjois-Amerikkaan. Varmistelemme, että olemme pelillisten asioiden osalta samalla sivulla. Erikoistilanteita ja pelinomaista harjoittelua.
− Pitkä valmistautuminen tapahtuu Pohjois-Amerikassa ja tärkeintä antia ovat harjoitusottelut.
Mukana olevat Pohjois-Amerikassa kiekkoilevat pelaajat liittyvät joukkueen mukaan vasta Kanadassa.