40. Artturi Lehkonen
Artturi Lehkonen aloitti uransa TPS:ssä 2011, mutta puhkesi kukkaan SHL-seura Frölundassa 2010-luvun puolivälissä. Vahvat näytöt saivat Lehkosen jo aiemmin varanneen Montreal Canadiensin päättäjät vakuuttumaan, ja seura teki suomalaisen kanssa kolmivuotisen tulokassopimuksen 2016.
Tulokaskaudellaan Lehkonen iski 18 maalia. Hän myös kuului Canadiensin runkopelaajistoon usean vuoden ajan. Canadiensille 2010-luvun jälkipuoli oli kuitenkin vaikeaa aikaa, eikä Lehkonen näyttänyt saavan uraansa lentoon.
Sitten tuli kevät 2021. Runkosarjassa tasapaksusti esiintynyt Canadiens kaatoi tieltään verivihollisensa Toronto Maple Leafsin, vahvan Winnipeg Jetsin suoraan neljässä ottelussa ja välierässä Vegas Golden Knightsin. Lehkonen ratkaisi välieräsarjan kuudennen ottelun ja sinetöi Canadiensin finaalipaikan 28 vuoden tauon jälkeen.
Maine suurten otteluiden pelaajana sementoitui seuraavana keväänä, jolloin siihenastisen uransa parhaan kauden pelannut Lehkonen teki Stanley Cupin ratkaisseen voittomaalin Colorado Avalanchelle. Nousujohteinen ura jatkui seuraavalla kaudella, jolloin syntyi henkilökohtainen piste-ennätys 51 paunaa vain 64 ottelussa. Keväällä 2024 "Lehky" iski maalin viidessä pudotuspeliottelussa peräkkäin – Esa Tikkasen Suomen ennätys jäi yhden osuman päähän. Kaiken kaikkiaan Lehkonen latoi pudotuspeleissä piste per peli -tahtia.
39. Toni Lydman
Toni Lydman valittiin Calgary Flamesiin kesän 1996 neljännellä kierroksella, numerolla 89. Alla oli melko huomaamaton kausi Reippaan Lahden ykkösdivisioonajoukkueessa, eikä tunnollisesti uurastanut peruspakki juuri otsikoissa tai tehotilastoissa paistatellut. Vaatimattomista lähtökohdista kasvoi yksi 2000-luvun keskeisimmistä NHL:n suomalaisista rouhijapakeista.
NHL-debyytti toteutui verrattain myöhään, neljä vuotta varauksen jälkeen 23-vuotiaana. Ratkaisu osoittautui oikeaksi. Lydman osoitti olevansa valmis pelaaja kaudella 2000–01, eikä hänen tarvinnut pelaajaprofiiliaan kuunaan muovata. Peruspuolustajalle riitti perusasioiden kunnioittaminen.
Lydmanin uran lakipiste osui työsulkukauden jälkeisiin vuosiin Buffalo Sabresissa. Keväinä 2006 ja 2007 Sabres meni konferenssifinaaleihin asti, ja Lydman oli yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista omalla vähemmän näyttävällä tavallaan.
Lydmanin arvo pelaajana perustui uhrautuvaan blokki- ja taklauspeliin sekä harvinaislaatuiseen kykyyn päästä katkomaan kiekon kulkulinjat. Omalla alueellaan Lydman toimi kuin se olisi ollut hänen henkilökohtainen reviirinsä.
38. Pekka Rautakallio
Pekka Rautakallio oli selkeä ja tärkeä antiteesi 1970-luvun NHL:ssä vallinneelle käsitykselle eurooppalaisten pelaajien pehmeydestä ja ailahtelevuudesta. Raamikas 190-senttinen ja taitava porilaispakki sai Pohjois-Amerikassa lempinimen "Rocky". Rautakallion esimerkki mursi eurooppalaisstereotypioita avaten näin osaltaan polkua lukemattomille vanhan maailman kollegoilleen.
Tuntumaa pohjoisamerikkalaisesta meiningistä Rautakallio oli hankkinut WHA-seura Phoenix Roadrunnersista vuosina 1975–77, ja varsinaiset NHL-vuodet "Rocky" pelasi Atlanta/Calgary Flamesissa 1979–1982. Rautakallio oli vasta toinen Suomessa kiekko-oppinsa saanut NHL-pelaaja. Koulu oli kova.
- Ajatuksena oli, että eurooppalaisia ajetaan täysillä päälle.
Joukkue oivalsi Rautakallion merkityksen kiekollisena peliä rakentavana puolustajana, joten ajan tavan vastaisesti "Rockya" kiellettiin tappelemasta ja muutoinkin välttämään kovaa peliä jäähyiltä säästyäkseen.
Viimeinen kausi jäi Rautakallion Amerikanvuosien parhaaksi, ja sen aikana hänet valittiin ensimmäisenä suomalaisena all-stars -otteluun.
- Kuulin asiasta radiosta matkalla hallille. (...) Kaikki tulivat Lanny McDonaldin johdolla onnittelemaan tyyliin 'olet ansainnut tämän'.
Viimeiset NHL-pelinsä Rautakallio kiekkoili keväällä 1982. Perhesyyt toivat "Rockyn" takaisin kotimaahan.
- Cliff (Fletcher, Flamesin GM – toim.huom.) sanoi, että jos koskaan muuttaisin mieleni, yksityiskone tulisi hakemaan minut heti.
Kolmen kauden aikana Rautakallio pelasi 235 NHL-ottelua kasaten tehot 33+121.
37. Janne Niinimaa
Philadelphia Flyers yllätti kesän 1993 varaustilaisuudessa. Se varasi toisella kierroksella Kärpissä Suomen ykkösdivisioonaa pelanneen Janne Niinimaan, joka ei ainakaan tilastojen valossa ollut loistanut. Isokokoinen kiekollinen puolustaja oli kuitenkin Flyersin hankintalistalla, ja Niinimaassa nähtiin piilevää potentiaalia tässä roolissa.
Kolmen seuraavan kauden Niinimaa kasvoi korkoa Jokereissa. Tänä aikana hän oli voittamassa kahta Suomenmestaruutta ja maailmanmestaruutta 1995. Flyersin kykyjenetsijä oli tehnyt todellisen löydön.
Debyyttikausi oli erinomainen. Niinimaa sai vastuuta itselleen ominaisessa roolissa. Flyers raivasi tiensä aina Stanley Cup -finaaleihin, ja Niinimaa voitti pudotuspelien puolustajien pistepörssin – tulokkaana. Kauden päätteeksi Niinimaa valittiin itsestään selvästi tulokkaiden tähdistökentälliseen.
Tästä huolimatta jo seuraavalla kaudella Flyers luopui Niinimaasta Edmonton Oilersille. Öljypaidassa raahelaisesta kasvoi luotettava ja uuttera työjuhta sekä tärkeä siniviivan operoija, joka hallitsi mainiosti sekä kiekollisen että fyysisen pelin. Niinimaa kellotti kaudesta toiseen sarjan korkeimpia peliaikoja.
Niinimaan aikana Oilers pääsi pudotuspeleihin neljänä keväänä peräkkäin. Hyvästä pelivireestä huolimatta uudistuva Oilers ei nähnyt enää tarvetta Niinimaan palveluksille, ja keväällä 2003 Niinimaa siirtyi New York Islandersiin. Viimeisinä rikkonaisina pelivuosinaan Niinimaa pelasi vielä Dallas Starsin ja Montreal Canadiensin riveissä.
36. Tuomo Ruutu
Tuomo Ruutu kuuluu suomalaisen jääkiekkoilun vahvaan vuosiluokkaan 1983 (Mikko Koivu, Jussi Jokinen, Kari Lehtonen, Joni Pitkänen...). Ennen 20. ikävuottaan oli tilillä jo kolme nuorten MM-mitalia ja Suomenmestaruus. Ruutu varattiin ensimmäisellä kierroksella Chicago Blackhawksiin, koko draftin yhdeksäntenä valintana. Kuin synkkänä tulevaisuuden enteenä Ruudun viimeinen SM-liigakausi päättyi ennenaikaisesti polvivammaan.
Tulokaskausi 2003–04 NHL:ssä oli lupauksia antava. Ruutu pelasi jokaisen runkosarjaottelun kirjaten tehot 23+21. Kauden kohokohta oli valinta maaliskuun tulokaspelaajaksi. Rouheaotteisena voimahyökkääjänä Ruutu oli NHL-ympyröissä kuin kotonaan ja pelasi näyttävillä otteillaan tiensä fanien sydämiin.
Tämä oli Ruudun toiseksi viimeinen kokonainen NHL-kausi. Työsulun 2004–05 jälkeiset kaudet olivat Blackhawksin matalasuhdannetta, ja alavireinen kokonaisuus yhdistettynä loukkaantumiskierteeseen uhkasivat vesittää Ruudun lupaavasti alkaneen urakehityksen. Keväällä 2008 Ruutu kaupattiin Carolina Hurricanesiin.
2008-09 merkitsi eräänlaista comeback-kautta. 79 ottelua ja uran toiseksi korkeimmat tehopisteet 26+28. Kaksi vuotta myöhemmin Ruutu ylitti piste-ennätyksensä kolmella paunalla. Ensimmäistä kertaa "Rudy" pääsi myös NHL-pudotuspelien makuun. Hurricanes raivasi tiensä aina konferenssifinaaleihin asti, jossa tuli takkiin tulevalta mestarilta Pittsburgh Penguinsilta. Ruutu pelasi kahta vailla kaikissa Hurricanesin otteluissa.
2010-luvun alkupuolella Ruudun rooli fyysisenä pelaajana korostui muutoin taitokiekkoon keskittyneessä Hurricanesissa. Rajut otteet kostautuivat enemmän tai vähemmän vakavina loukkaantumisina, eikä Hurricanes ollut noina vuosina parhaimmillaan. Loistokevään 2009 jälkeen Ruutu ei pelannut pudotuspeleissä kertaakaan.
Sarjakausien päättyessä lyhyeen oli Ruutu usein käytettävissä maajoukkueen palveluksiin. Kahdeksasta arvoturnauksesta oli tuomisina neljä MM-mitalia, kruununa maailmanmestaruus 2011, kaksi olympiapronssia ja World Cupin kakkossija 2004.
Viimeiset vuodet New Jersey Devilsissä olivat pitkä ratsastus kohti auringonlaskua.
Tilinpäätös keväällä 2016: 12 enemmän vai vähemmän ehjää kautta, 735 ottelua tehoilla 146+200, yksi pudotuspelien konferenssifinaalipaikka. Nämä olivat kenties 2000-luvun alussa ladattuihin odotuksiin nähden alakanttiin, mutta numerot eivät summaa täsmällisesti Tuomo Ruudun NHL-uraa. Aineksia olisi ollut vielä suurempiin tuloksiin, mutta pitkät rupeamat heikkotasoisissa joukkueissa, huono onni ja kuluttava pelitapa jättivät lopputuleman vaisummaksi kuin hän olisi ansainnut.
Keväällä 2024 Ruutu sai kuitenkin hyvityksen pettymyksilleen, kun pitkän tien kulkija pääsi juhlimaan Stanley Cup -mestaruutta Florida Panthersin apuvalmentajana.
