Aki Keinänen on asunut ja vaikuttanut Turussa jo niin pitkään, että mies alkaa tuntua jo paljasjalkaiselta turkulaiselta. "Kenin" juuret ovat kuitenkin Savon sydämessä, josta ensimmäiset kiekkomuistotkin ovat peräisin.
− Kuopiossa kolmevuotiaana sain luistimet ensimmäisen kerran jalkaan ja siitä tönäistiin jäälle. Muistikuvia ei ole siitä, miten se meni, mutta sille tielle lopulta jäin, Keinänen toteaa.
Jääkiekon lisäksi muuhun urheiluun Mestis-konkari ei keskittynyt.
− Muuta urheilua minulla ei ollut mukana, enkä ole kokenut, että jääkiekon lisäksi muuta olisin tarvinnutkaan. Kavereiden kanssa toki on tullut pelattua kaiken maailman pelejä, mutta missään seuratoiminnassa en ole ollut mukana muuta kuin jääkiekossa.
Turkulaistunut Keinänen pitää kotikaupunkiaan Kuopiota suuressa arvossa jääkiekkointonsa herättämisessä.
− Jos katsoo, minkälaisia pelaajia sieltä on tullut, niin ykköslajihan Kuopiossa on jääkiekko. Kaikki siellä elävät sen lajin ympärillä, joten on onnenpotku, että sieltä olen itsekin saanut aloittaa.
− Niihin aikoihin, kun itse aloitin, olivat talvetkin vielä sellaisia, että ulkojäillä pystyi käymään. Ulkojäiltä se kaikki on alkanut, Keinänen toteaa.
Ensimmäiset Mestis-kokemuksensa Keinänen hankki juurikin Kuopiosta KalPan pelatessa 2000-luvun alussa vielä divarijäillä.
− Uutta ja jännää se silloin oli, kun pääsi aikuisten peleihin käsiksi. Keski-ikä oli silloin korkeampi kuin nykyään, ja kokeneempia pelaajia oli enemmän jokaisessa joukkueessa. Tasokin oli varmaan hieman parempi silloin, Keni muistelee.
"Jos Liiga pysyy kiinni ja sarjajärjestelmät säilyvät entisellään, ei konkareita tähän sarjaan enää synny."
− Opettelua se itselleni oli silloin, kun ei tiennyt, tuleeko pelit jatkumaan vain sen kauden, kymmenen kautta vai viisitoista kautta. Yhtään ei tiennyt, mitä sillä rintamalla tulee vastaan.
Viisitoista vuotta sitten Mestiksen tila oli hieman erilainen. Sarja oli ainakin nykymittapuulla avoimempi, ja KalPa nousikin Mestiksen voittajana silloiseen SM-liigaan kauden 2004-2005 päätteeksi.
− Silloin tiedettiin, että Mestiksen voittaja tulee nousemaan SM-liigaan, joten silloin KalPassakin tehtiin isoja panostuksia. Joukkueessa olivat muun muassa Sami Kapanen, Kimmo Timonen ja Adam Hall, jotka tulivat NHL-statuksella työsulun aikana.
Keinänen itse ei ollut joukkueessa mukana aivan sillä panoksella kuin olisi halunnut. Se näkyi seuraavan kauden suunnitelmissa.
− Itse olin silloin pienessä roolissa. Kävin silloin armeijassa, mikä sekin sotki hieman kuvioita, enkä siksi voinut olla ihan niin täyspainoisesti joukkueen mukana kuin itse olisin halunnut.
− Minulla oli sopimus silloiseen KalPan liigajoukkueeseenkin, mutta tulimme lopulta siihen päätökseen, että tärkeintä olisi saada peliaikaa.
Haave liigapelaajan statuksesta kyti jo silloin nuoren Keinäsen mielessä, mutta toistaiseksi sitä ei ole saavutettu. Alla oli kaksi puolikasta kautta, joten näytöt eivät vielä riittäneet korkeammalle sarjatasolle.
− Olihan joukkueen ulkopuolelle jääminen pettymys silloin, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna en olisi ollut edes valmis. Pieni haave oli, että jotain kautta olisin palannut Kuopioon liigapelaajaksi, mutta se ei vielä ole onnistunut. Tosin vielä on vuosia jäljellä, Keinänen muistuttaa.
− Ei liigaan mennä sellaisten kausien jälkeen. Pelit ovat kuitenkin niitä, jotka oikeasti kehittävät. Vaikka miten paljon treenaa, ei se vie samalla tavalla eteenpäin.
Tie vei Turkuun − ja sinne jäätiin
Keinäsen ensimmäiset hetket TUTOssa näkivät valonsa syksyllä 2005. Vaihtoehtoja oli kuitenkin muitakin. Olisi ollut mahdollista, että TUTO-legendan sijaan Keinänen tunnettaisiinkin Jokipojat-legendana.
− Ennen TUTOa oli muutama muukin vaihtoehto, johon oltiin itse yhteyksissä. Joensuuta muun muassa mietin, koska se olisi ollut Kuopiota lähellä. Sieltä olisi saattanut olla näyttöpaikkoja liigan suuntaan, Keinänen kertoo.
Joensuu jäi kuitenkin ilman omaa Keniään. TUTO oli nopeampi.
− Se jäi lopulta vain suunnittelun tasolle, eikä siinä päästy niin pitkälle kuin TUTOn kanssa.
− Niistä joukkueista, joita viime metreillä oli enää jäljellä, Turku kaupunkina kiinnosti. Puitteet olivat ihan viimeisen päälle, mikä olikin se viimeinen tekijä, joka ratkaisi. Päätös tehtiin pitkälti olosuhteiden ja kaupungin mukaan, Keinänen kertoo.
TUTOn riveissä Keni on saavuttanut myös uransa kirkkaimman mitalin, kun Mestiksen mestaruus irtosi TUTOlle keväällä 2008. Mikä oli mestaruusjoukkueen salaisuus?
− Joukkue oli hyvä sekoitus nuorta ja vanhaa, kaikkea mitä tarvitsimme: meillä oli Tero Forsell, Markku Vuorisalo ja Pasi Järvinen kokeneemmassa päässä ja nuoremmassa päässä Jouni Virpiö ja minä.
− Porukka hitsautui hyvin yhteen ja silloin tuntui, että mikään ei pysäytä meitä. Se varmasti näkyi myös runkosarjassa ja pudotuspeleissä, Keinänen muistelee.
Mestaruuskaudella TUTOn kova vire herätti myös turkulaiset. Kupittaan jäähalli oli ääriään myöten täynnä.
− Viimeisiä pudotuspelejä pelatessa oli jo todella huikea tunnelma Kupittaalla. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin silloin halliin otettiin enemmän porukkaa, mitä kai olisi saanut ottaa, Keni naurahtaa.
Turkulaisjoukkueen mukana Keinänen on viihtynyt kunnioitettavat 11 kautta. Yksi raskas liigavierailu Poriin opetti konkarihyökkääjälle, että hänen paikkansa on Turussa.
− Lähdin TUTOn mestaruuskauden jälkeen Poriin vuodeksi. Sielläkään liiga ei auennut, syystä tai toisesta, saattaa tosin olla vähän peiliin katsomisen paikkakin. Olin sillä kaudella pitkin kautta lainalla TUTOssa.
Kyseinen kausi ei ollut Porissa helppo. Keväällä Ässät valui aina liigakarsintoihin asti.
− Ässien pitkän kauden aikana kypsyi lopulta se ajatus, että minun paikkani on Turku. Sen jälkeen oli itsestäänselvyys, että jos Mestistä pelaan, niin pelaan sitä TUTOssa, Keinänen linjaa.
Paluu Turkuun ei kuitenkaan ollut ruusuinen. Mestaruuden jälkeen TUTO kärsi varsin pitkästä mahalaskusta, jonka aikana käytiin miltei karsinnoissa asti kaudella 2010−2011.
− Mahalaskuun vaikutti varmasti se, että mestaruusjoukkue hajosi kauden jälkeen kokonaan. Siitä taisi lähteä liigajoukkueisiin suoriltaan kahdeksan pelaajaa ja se runko, joka oli muutaman kauden ajan kehittynyt, katosi kokonaan.
− Kun lähdimme siitä sitten työstämään uutta juttua, se otti oman aikansa ja tuli mahalaskuja. Kyllä menestyvä joukkue sen vaatii, että saisi muutaman vuoden olla suurin piirtein kasassa ja kehittyä rauhassa. Menestykseen on paremmat mahdollisuudet, kun perusrunko on kasassa, Keinänen linjaa.
Motivaatio kuitenkin säilyi tukalassakin tilanteessa. Oman joukkueen pitäminen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla oli sydämen asia.
− Työpaikoista aina pelataan. Jos TUTO olisi silloin tippunut karsintasarjaan ja jopa sarjaporrasta alemmas, niin faktahan on se, että ei TUTO silloin olisi ollut potentiaalinen työnantaja.
− Kyllä viimeistään siinä karsintavaiheessa pitää lyödä kaikki peliin, jotta joukkue pelaisi tulevaisuudessakin Mestistä. Vaikka karsinnat ovatkin ikäviä juttuja joukkueen kannalta, niin kyllä niihin aina se ekstralataus löytyy, Keni toteaa.
Keväällä 2011 TUTO pelasi elintärkeän ottelusarjan Hokkia vastaan. Sarjan voittaja selvisi vasta viidennen pelin jatkoajalla, kun turkulaisten onnistui juuri ja juuri välttää karsintasarjaan joutuminen.
− Ne pelit aina muistaa. Pari minuuttia taidettiin jatkoaikaa ehtiä pelata, kun teimme lopulta maalin ylivoimalla. Ensin kiekko kävi meidän ylärimassa, mutta pomppasi siitä katsomoon. Siinä kävi jo pieni kylmä hiki, että karsintoihin mennään, Keinänen muistelee.
− Lopulta kuitenkin Janne Jokila teki voittomaalin. Se oli todella suuri helpotus. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos karsintaan olisi joutunut.
Keinänen uskoo, että karsintoihin joutuminen ja siitä seurannut mahdollinen sarjasta tippuminen olisivat olleet turkulaiselle Mestis-joukkueelle kohtalokas takaisku.
− Aina voi miettiä, olisiko TUTO Mestiksessä takaisin vielä tänäkään päivänä, jos se kevät olisi päättynyt karsintasarjaan. Siinä olisi voinut käydä todella huonosti tälle seuralle.
Niin ylä- kuin alamäissäkin Keinänen on kuitenkin pysynyt TUTOn mukana. Puitteiden lisäksi myös lupausten pitäminen saa pysymään Turussa.
− Turussa Kupittaan jäähallin lisäksi jäähallin muu liikuntaympäristö on aivan omanlaatuinen. Ei ole monella liigapaikkakunnallakaan samanlaisia puitteita. Se taatusti vetää pelaajia Turkuun, Keinänen pohtii.
− Omalla kohdallani on vaikuttanut se, että mitä on luvattu, se on aina pidetty: sopimusneuvotteluissa esille tulleet asiat on hoidettu aina kämppiä myöten.
12-tuntiset työpäivät pitävät liikkeessä
Aki Keinäsen arkeen ei kovin paljoa vapaa-aikaa sisälly. Siviiliammatti ja jääkiekko pitävät miehen sen verran kiireisenä.
− Herätyskello herättää aamulla 6.30 ja kahdeksalta alkaa työt. Kolmeen asti olen töissä ja sen jälkeen suoraan hallille. Työpaikalta jäähallille on matkaa noin 200 metriä.
− Varttia vaille viisi alkaa jääharjoitus, ja kello taitaa olla lähempänä puolta seitsemää, kun seuraavan kerran avaan kotioven. 11-12 tuntia tulee oltua liikkeellä, mutta hyvin ovat siviilityö ja pelaaminen kulkeneet tähän mennessä käsi kädessä, Keinänen avaa omaa arkeaan.
Kun päätös jäädä Mestikseen syntyi, tuli selkeäksi myös Mestis-pelaajan arki.
− Kun sen sitten tajusi, että liigahomma ei oikein aukea, tajusin, että Mestistä pelatessa täytyy tehdä muutakin, jotta saa voin leivän päälle.
Vaikka Keinäsellä nuorempana olikin Mestistä suurempia tavoitteita, ei hän ole jäänyt liigakokemuksen vähäisyyttä murehtimaan. Yli 11 kautta sarjan parissakin osoittaa, että päätös oli lopulta oikea.
− Jokaisella, joka pelaa jääkiekkoa, on joku korkeampi tavoite: toisella se on liiga, jollakin NHL tai KHL. Omalla kohdallani oikeaa paikkaa ei liigan suhteen löytynyt. Olin ehkä väärässä paikassa väärään aikaan. Toki omaakin tekemistä ja suoriutumista voi aina miettiä, Keinänen pohtii.
− Niin kauan, kun jääkiekko on kivaa ja hallille on kiva mennä, tätä teen. Tietysti loukkaantumisetkin vaikuttavat, ja jos suurempia tulee, niin sitten täytyy miettiä uudelleen.
Siviiliammatiltaan Keinänen on koulunkäynninavustaja Vasaramäen yläkoulussa. Hän aloitti työt Ässistä palattuaan ja on viihtynyt hommissa jo kuusi vuotta.
Mielenkiintoisen työstä tekee se, että työpäivät on aina hieman erilaisia.
"Joskus oppilaat kuittailevat häviöistä, mutta ei sitä pidä ottaa liian vakavasti."
− Koulu on liikuntapainotteinen, ja 35 tunnista viikossa minulla on 14 tuntia liikuntaa. Siitä ylijäävät tunnit käyn oppitunneilla auttamassa aina opettajan tarpeen mukaan.
− Joskus luokkaa jaetaan pienempiin ryhmiin, ja toimin apuna esimerkiksi matematiikan tai historian tunneilla, Keinänen kertoo.
Vaikka Keni ei varsinaisen opettajan roolissa toimikaan, on hänelläkin yksi iso opetus nuorille yläkoululaisille.
Oppilaat myös elävät kuluvaa kiekkokautta koulunkäynninavustajansa mukana. Oppitunneilla nuorista kuoriutuu koviakin kiekkokriitikoita.
− Moni oppilaista käy katsomassa TUTOn pelejä. Jos ollaan hävitty edellisenä iltana, niin luokassa sitten puidaan miksi ollaan hävitty.
− Onhan se ihan hauskaa, mutta toisaalta tältä kouluhommalta hain myös etäisyyttä jääkiekkoon. Joskus oppilaat kuittailevat häviöistä, mutta ei sitä pidä ottaa liian vakavasti, Keinänen naurahtaa.
Keinäsen vetämien liikuntatuntien ulkopuolella nuoret kiekkoanalyytikot eivät kuitenkaan liikunnasta innostu. Näky välitunnilla on turvallisen tuttua nykyaikaa.
− Ala-asteen puolella varmaan saattaisikin olla pihapelejä, mutta yläasteella nuoret liikkuvat hyvin vähän omatoimisesti. Välitunneilla pääasiassa seisoskellaan ja näprätään älypuhelimia, Keinänen toteaa.
Kun listataan koulunkäynninavustajalta vaadittavia ominaisuuksia, yhtenä luonteenpiirteenä mainitaan kärsivällisyys. Kyseinen ominaisuus ei tule aivan ensimmäisenä mieleen Keinäsestä, kun miettii hänen tulisieluista pelaajaprofiiliaan.
− Kaikki, jotka minut tuntevat, pitävät minua rauhallisena ja leppoisana. Sitten kun vedetään luistimet jalkaan ja pelipaita päälle, kaikki muu unohtuu, Keni kertoo.
− On olemassa kaksi meikäläistä: on se hyvä Keni, joka on oppilaiden kanssa rauhallinen ja lehmänhermoinen, ja sitten on se Keni, joka vetää TUTOn pelipaidan päälle ja voi sattua ihan mitä vain.
Ja joutuupa koulunkäynninavustaja joskus työpaikallaan oppilaiden puhutteluunkin, jos edeltävänä iltana ollaan kaukalossa riehuttu.
− Välillä niitä tilanteita saa selitellä. Olen kuitenkin yrittänyt selittää heille, että peli on peliä: se mitä kaukalossa tapahtuu, jää kaukaloon, ja pelin jälkeen ollaan kavereita vastustajankin kanssa. Hyvin he sen ymmärtävät, Keinänen toteaa.
Oman sarjan tila mietityttää
Keinänen on niitä harvoja pelaajia, joita enää voi kutsua Mestis-konkareiksi. Hyökkääjä on nähnyt sarjan monet vaiheet, joista viimeisimpiä käänteitä hän on seurannut suurella huolella.
− Olen huolestunut nyky-Mestiksestä. Kokeneemmat pelaajat lähtevät ulkomaille ja sitä kautta voi sanoa, että tästä on tullut A-nuorten SM-sarja. Joukkueiden keski-ikä on vain vähän päälle 20.
− Liigan sulkeminen vie pois kokeneemmat pelaajat eikä seurat panosta mihinkään, kun ei ole mitään mihin panostaa, Keinänen harmittelee.
Konkari haluaa kuitenkin pysyä positiivisena. Uransa aikana hän haluaisin vielä päästä liigakarsintoihin.
− Toivossa on kuitenkin hyvä elää. Itse toivon, että sarjat aukeaisivat, jotta pääsisin vetämään edes yhdet liigakarsinnat TUTOn paidassa. Se olisi hyvä päätös tälle Mestis-uralle, Keinänen tuumii.
Keinäsen lisäksi muita Mestis-legendoja ovat muun muassa joukkuetoveri Tuukka Pulliainen ja Jokipoikien Juuso Akkanen. Eikä muita tule. Ainakaan Kenin mukaan.
− Jos Liiga pysyy kiinni ja sarjajärjestelmät säilyvät entisellään, ei konkareita tähän sarjaan enää synny. Jos olisi jotain mihin panostaa, seuratkin hankkisivat kokeneempia pelaajia. Sarja näyttäisi paremmalta pelaajienkin silmissä. Nyt tämä alkaa vaikuttaa pelkästään pelailulta, Keinänen lataa.
− Totta kai Mestis on nuorille hyvä sarja siinä mielessä, että he ovat koko ajan menossa ylöspäin, ja tästä saa hyvää kimmoketta ja kovia pelejä. Jos kuitenkin mietin esimerkiksi itseäni, ei tässä enää olla niin hurjasti menossa ylöspäin.
Sarjan kehno nykytila ei kuitenkaan vähennä yhtään Keinäsen mittavaa kokemusta Mestiksestä. Vuosien saatossa hyökkääjä on nähnyt monenlaisia jäähalleja ja pelannut monia joukkueita vastaan.
Vahvimmat muistot Keinäsellä ovat jo nyt liigajäille siirtyneiden Sportin ja Jukureiden kanssa.
− Vaasan kotiyleisö oli sellainen, ettei sinne ollut koskaan oikein kiva mennä. Olihan tunnelma Vaasassa hyvä, mutta ei se helppo paikka ollut pelata, Keinänen muistelee.
− Kaikista vieraskaukaloista Mikkelissä peli on kulkenut parhaiten. Vaasa ja Mikkeli ovat toistensa vastakohdat: Vaasassa on hyvä meininki, mutta peli ei ikinä kulkenut toisin kuin Mikkelissä.
Kun puheena ovat Mestis-konkarit, ei voi sivuuttaa Kenin pitkäaikaista joukkuetoveria Tukea. Keinänen ja Pulliainen ovat hitsautuneet tiukasti yhteen, ja konkareilla on takana pitkä yhteinen historia.
− Minun ja Tuukan pitkä yhteinen historia alkoi jo junnumaajoukkueesta. Pelasimme silloin jo samassa kentässä, Tuukka oli silloin TPS:n tai TUTOn pelaaja ja itse oli KalPassa, Keinänen muistelee.
Ja kun tarpeeksi kauan yhdessä toimii, alkaa ymmärtääkin toista aivan uudella tasolla.
− Pitkä yhteinen kokemus tuo sen, että meidän ei paljoa enää tarvitse pyöriä hallilla fläppitaulun kanssa ja sopia kuvioita. Me tiedämme missä toinen liikkuu ja mitä toinen ajattelee.
− Olemme paljon siviilissäkin tekemisissä. Hän on rauhallinen tyyppi, joka ei tee itsestään numeroa. Hän on hiljainen, mutta kun hän avaa suunsa kopissa, kaikki kuuntelevat, mitä Tuke puhuu.
33-vuotiaat hyökkääjät tuntuvat kasvaneen niin tiiviisti yhteen, että toisen näkeminen TUTO-paidassa ilman toista tuntuu erikoiselta ajatukselta. Lyödäänkö hokkarit naulaan yhdessä sitten kun sen aika on?
− Yritetään mennä niin pitkään kuin mahdollista. Ei ainakaan olla suunniteltu, että lopetettaisiin yhdessä, Keni naurahtaa.
Siirtotakarajan kynnyksellä TUTO sai itselleen yhden konkarin lisää, kun monen kokemuksen Petteri Nummelin liittyi joukkueen vahvuuteen. 44-vuotiaan Nummelinin rinnalla Keinänen ja Pulliainen ovat nuoria lupauksia.
− Hyvältä se tuntuu, että on joku minuakin vanhempi. Olen saanut olla rauhassa nyt kun nuoremmilla pojilla on joku muu, jolle kuittailla, Keinänen toteaa.
− Nummelinilla on niin paljon näkemystä ja kokemusta eri sarjoista, että hän tulee olemaan huikea lisä loppukauden pelejä ajatellen. Häneltä tulee aivan uutta näkökulmaa pudotuspeleihin.
Mielenkiintoa varusteita, ei valmennusta kohtaan
Keinänen teki syksyllä TUTOn kanssa vielä kahden vuoden jatkosopimuksen samalla, kun hänet nimettiin TUTO-legendaksi.
Vaikka näkemystä jääkiekosta on jo kausia, on valmentaminen − ainakin tällä hetkellä − viimeinen asia Keinäsen mielessä uran päätyttyä.
− Jääkiekko tulee kulkemaan meikäläisen mukana aina hautaan asti, mutta onko tulevaisuuteni valmentajana... sanoisin nyt, että ei missään nimessä. Tai ainakin hyvin pienessä roolissa.
Kenillä on jo uran jälkeiset suunnitelmat selvillä. Suunnitelmat ovat hieman yllättävät, kuten mies itsekin toteaa.
− Huoltajan hommat minua kiinnostaa. Olen aina tykännyt tehdä mailoille ja muille varusteille omia viilauksia ja vien niitä kotiinkin maalattavaksi ja laitettavaksi. Se on minun sydäntäni lähellä, Keinänen kertoo.
− Olen sanonutkin jo meidän huoltajalle, että sanoo tarpeeksi ajoissa, kun aikoo eläkkeelle jäädä. Aion hypätä sitten suoraan niihin hommiin. Siinä hommassa saa olla paljon hallilla ja elää joukkueen mukana.
Vielä kuitenkin maila pysyy omassa kädessä ja luistimet visusti jalassa, kun Keinänen joukkueineen valmistautuu pudotuspeleihin. Tälläkin kertaa puolivälierissä vastaan asettuu Peliitat.
TUTOn keväät ovat loppuneet viime kausina ikävän lyhyeen joukkueen tiputtua finaaleista aina viime metreillä.
− Viimeiset kolme kautta ollaan katkerasti tiputtu pudotuspeleissä. Niistäkin virheistä täytyy ottaa opikseen. Ei joka vuosi voi olla niin, että jouluna ollaan toisia tai ensimmäisiä, mutta kun tosipelit alkaa, niin tiputaan pois.
− Meillä on kuitenkin perusrunko ollut kasassa tarpeeksi pitkään, ja runkosarjakin on osoittanut sen, että nyt tai koskaan on meidän aika, Keinänen uskoo.