"Tulevaisuudessa enemmän NCAA-pelaajia Suomeen"

LIIGA / Haastattelu
Maalittoman putken katkaiseminen maistui Steve Mosekselle.
Kuva © Jussi Kivimäki
Alkukauden vauhdilla aloittanut Steve Moses uskoo, että jatkossa Suomessa nähdään huomattavasti enemmän suoraan Yhdysvaltojen yliopistosarjasta tulevia pelaajia.

Steve Moses päätti torstaina neljän ottelun maalittoman putkensa, kun hän iski tärkeän tasoitusmaalin Helsingin paikalliskamppailussa. Yhdysvaltalainen oli ottelun jälkeen innoissaan suomikiekon kovimman derbyn tunnelmasta.

- Tiukat paikalliskamppailut HIFK:ta vastaan ovat todella huikeita, pelattiin ne sitten täällä tai meidän kotiareenallamme. Se tekee meidän työstämme todella hauskaa, kun pääsemme pelaamaan täysille saleille.

- Olimme hävinneet pari matsia putkeen loppuhetkillä rankkareilla ja niin edelleen, joten halusimme takaisin voittojen tielle. Tämä oli iso voitto meille.

Laitahyökkääjä iski kauden kymmenennen maalinsa ottelun kolmannessa erässä tyylillä, kun hän pääsi puolustajien välistä pujottelemaan nokikkain HIFK-vahti Joni Ortion kanssa. Paljon töitä molempiin suuntiin tekevä yhdysvaltalainen oli kuitenkin vaatimaton huippusuorituksensa arvioinnissa.

- Kauniit maalit eivät ole tärkeitä, vaan voitto.

- Meillä oli paljon paikkoja koko ottelun ajan. Saimme hyvin laukauksia, ja yritimme vain pysyä positiivisina ja jatkaa laukomista. Luotimme siihen, että lopulta kiekot pomppivat sisään, Moses pohti.

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:sta Suomeen tullut hyökkääjä on jatkanut Ryan Laschin viime kaudella avaamaa tietä ja iskenyt kovat näytöt tiskiin heti alkukaudesta.

- Tarkoituksenani oli tulla tänne ja yrittää vaikuttaa asioihin heti. Toki voin vielä parantaa, mutta olen silti hyvin pitkälti tyytyväinen suorituksiini.

Moses uskookin, että jatkossa pelaajat tulevat yhä innokkaammin suoraan yliopiston jälkeen Eurooppaan ja SM-liigaan.

- Hyppy sieltä suoraan tähän liigaan ei ole helppo, mutta jos joukkueet ovat valmiita ottamaan pieniä riskejä, niin se varmasti tuottaa hedelmää. Tulevaisuudessa yhä useammat yrittävät varmasti ponnistaa NHL:ään muutaman Euroopassa vietetyn vuoden kautta.

» Lähetä palautetta toimitukselle