Ensin Tapparan liigajoukkueen tšekkimaalivahti Dominik Hrachovina julkaisi sosiaalisessa mediassa koronadenialistista sisältöä, mihin Tapparan johto reagoi asiallisesti − viesti(e)n sisällön todettiin olevan ristiriidassa seuran arvojen kanssa. Ongelma luvattiin myös käsitellä joukkueen sisällä.
Seuraavaksi kävi ilmi, että Tapparan urheilujohtaja Jukka Rautakorpi oli antanut kahdelle koronapositiiviselle U20-joukkueen pelaajalle luvan omatoimiseen jääharjoitteluun tyhjässä Hakametsä III -harjoitushallissa.
Perusteena koronaeristyksen ja tartuntatautilain mukaisten määräysten rikkomiselle oli tuntuman hakeminen ja valmistautuminen pudotuspeleihin. Urheilullisesti päätöksen voi ymmärtää − tosin pudotuspeleihin tarvittavaa tuntumaa ei saavuteta yksittäisellä yksinluistelulla, joten harjoituksia on kenties ollut enemmän tai suunnitteilla useampi, kunnes kävi käry.
Poikkeusoloissa ja pandemian jyllätessä tällainen toiminta on kuitenkin täysin vastuutonta.
Eikun, Rautakorpihan ottaa Tapparan tiedotteen mukaan ”täyden vastuun tapahtumista ja tehdyistä päätöksistä”. Seurauksista, kuten mahdollisista terveyshaitoista ulkopuolisille tai vähintään näille kahdelle harjoittelemaan käsketylle koronapositiiviselle pelaajalle, ei mainittu mitään.
Mielipahan pahoittelusta kuultaa aina se viesti, että oikeasti ei olla pahoillaan, mutta kun on kiinni jääty, niin jotain pitää pahoitella.
Ylipäänsä, kun joku mainitsee ottavansa täyden vastuun, mieleen juolahtaa kohtaus Pohjanmaa-elokuvasta. Hakalan veljekset ja kansakoulun opettaja haluaisivat kiljupäissään ammuskella Suomi-konepistoolilla hiekkakuopilla, mutta lähistön asukkaiden reaktiot arveluttavat. Opettaja lupaa ottaa täyden vastuun, mihin Erkki, veljeksistä ainoa selvin päin oleva, tokaisee: ”Millainenkohan sekin mahtaa olla?”.
Täyden vastuun ottamisella yleensä tarkoitetaan syyn vierittämistä kollektiivin sijaan yksille harteille. Urheilujohtaja Rautakorpi on Tapparan syntipukki urheilutoimintaan liittyvän ratkaisun kohdalla.
Kaksi koronakohua pariin päivään ei lopulta Tapparalle edes riittänyt, vaan seuran tiedote heitti vielä bensaa liekkeihin. Termit koronakaranteeni ja koronaeristys menivät toimitusjohtaja Mika Arolla sekaisin, ja loppukaneettina on vielä klassinen viestintävirhe, pahoittelu mielipahasta (ja negatiivisesta julkisuudesta).
Tällaisesta sanavalinnasta kuultaa aina se viesti, että oikeasti ei olla pahoillaan, mutta kun on kiinni jääty, niin jotain pitää pahoitella.
Mielipahan aiheuttaminen on sivuseikka ja negatiivinen julkisuus yksin Tapparan murhe. Todellinen ongelma on terveydelle vaarallinen toiminta ja lain rikkominen tilanteessa, jossa määräysten noudattamisella on iso merkitys.
Hrachovinan viestintä sosiaalisessa mediassa julistettiin seuran arvojen vastaisiksi. Teot ovat kuitenkin ainoa tapa mitata arvoa, ja Tapparan teot edellä mainitun linjauksen eivät ole kestäneet päivänvaloa.
