Keväällä 2010 HPK pelasi finaaleissa juuri Turun Palloseuraa vastaan. Silloin ottelusarjan tuloksena oli hämeenlinnalaisten tappio ja hopeiset mitalit. Siihen päättyi myös Pallokerhon dynastia.
Tai dynastia voi ehkä olla hieman hyberpolinen termi, ellei sitten kirjoiteta pronssisesta dynastiasta. Joka tapauksessa Pallokerho oli ollut huipulla, ja pitkään. Se aikakausi kuitenkin päättyi noihin hopeamitaleihin ja sitä seurasi pitkä murheen alho.
Matkalla huipulle, osa II. Suunnitelma vaikutti mahtipontisen epärealistiselta.
HPK:n keskimääräinen loppusijoitus tuon hopeakevään jälkeen on ollut kymmenes. Välieristä ei ole tarvinnut haaveilla, kun sijoitus on keskimäärin pyörinyt toisella kymmenellä ja vaihdokset seurajohdossa, valmennuksessa ja pelaajistossa ovat saaneet kannattajien sukat pyörimään.
Hämeenlinnassa lanseerattiin 1980-luvun puolivälissä Matkalla huipulle −projekti. Tavoitteena ei ollut vain nousu I-divisioonasta SM-liigaan, vaan ylimmällä sarjatasolla menestyminen. Hämeenlinnan ulkopuolella hanke taisi kerätä enimmäkseen naurunpyrskähdyksiä.
Kuvitelkaa nyt, jos Imatran Ketterä ilmoittaisi huomenna taistelevansa muutaman vuoden päästä Liigan mitaleista. Huippu olisi korkeintaan kuuta taivaalta tähyävien hulvattomuudessa.
Niin vain HPK teki tuon tempun, nousi SM-liigaan ja vieläpä sen kestomenestyjäksi. Useasti Pallokerho jäi liiankin tutulle pronssiselle sijalle, kantahämäläisten oma lohdutuspalkinto. Mutta 2006 Jukka Jalonen johdatti seuran historiansa ainoaan mestaruuteen.
Neljä vuotta myöhemmin toiset kultajuhlat olivat lähellä. Sitten Kerhon meno pysähtyi kuin seinään. Huipun sijaan valahdettiin pohjamutiin. Yleisömäärät putosivat samaa vauhtia kuin seuran sarjasijoitus, eikä tulevaisuudessa montaa valonpilkahdusta näkynyt.
Sitten Hämeenlinnassa tehtiin ryhtiliike. Matkalla huipulle, osa II. Suunnitelma vaikutti yhtä mahtipontisen epärealistiselta kuin ensimmäiselläkin kertaa. Siellä rämmitte jalat häntäpään suossa ja päänne kurkottaa korkeintaan säälipleijareihin.
Nyt Pallokerhossa on kolmatta vuotta perätysten sama toimitusjohtaja, sama päävalmentaja, sama strategia, sekä lisäksi toimiston ja kaukalon välistä toimintaa tasapainottava urheilujohtaja. Tulos näkyy niin kentällä, katsomossa kuin koko seuran toiminnassa. Matkalla huipulle ei ollutkaan vain kaunis korulause, vaan lupaus.
Päävalmentaja Antti Pennanen on HPK:n kasvatti. Samoin hänen apuvalmentajansa Antti Miettinen, yhtä lailla HPK:n Akatemian rehtori Niko Kapanen. Ex-kapteeni Ville Viitaluomakin on mukana seuran juniorivalmennuksessa.
Myös seuran johtopenkit on miehitetty läpeensä ja täydestä sydämestään Kerhon miehillä. Suunta oli hetkeksi hukkunut, kun vanha polvi väistyi. Sen lisäksi, että Matkalla huipulle toi Pallokerhon Liigan välieriin ja teki seurasta taas kilpailukykyisen, vei se HPK:n myös takaisin juurilleen.
Ja kuinka ollakaan, TPS-puolivälieräsarjan ratkaisumaalin teki luonnollisesti joukkueen kapteeni, seuran kasvatti, koko uransa Pallokerhossa pelannut Otto Paajanen. Paajaselta jäivät Kerhon edelliset kunnian hetket näkemättä, kun läpimurto Liigaan tuli vasta syksyllä 2011.
Nyt uusi HPK on jälleen huipulla.
