TPS:n alkukausi on ollut äärimmäisen vaikea, ja tänään perjantaina siitä hintaa maksoi päävalmentaja Kalle Kaskinen omalla työpaikallaan. Jo aiemmin Antero Niittymäki lähti urheilutoimenjohtajan paikalta, joten urheilullisella puolella vastuuta on kannettu.
Niittymäki kertoi lähtönsä yhteydessä, ettei voinut toimia työssään haluamallaan tavallaan. Tämä yhdistettiin nopeasti siihen, ettei hän saanut lupaa erottaa päävalmentaja Kaskista. Jo tämä tekee Kaskisen erottamisen sinällään yllättäväksi; miksi hänelle annettiin pari viikkoa lisäaikaa?
Tämä ei ole kuitenkaan jutun kulmakivi, vaan ajankohta.
TPS tiedotti päävalmentajan vaihtumisesta kaksi tuntia ennen JYP-ottelun alkua. Kaskinen matkusti joukkueen kanssa Jyväskylään, muttei silti edusta TPS:n päävalmentajana, vaan Marko Virtanen nousee kyseiseen pestiin.
Mitä ihmettä yhden marraskuisen päivän aikana on tapahtunut, jotta näin radikaali muutos tapahtuu? Jos kyse oli vain siitä, ettei Virtasen sopimusta oltu allekirjoitettu, miksi Kaskinen raahattiin mukaan Jyväskylään?
Sekavat käänteet ja TPS on selvästi punottu vahvasti yhteen.
Päävalmentajana Virtanen on sinällään luontainen valinta, sillä vapaiden valmentajien markkinat eivät varsinaisesti pullistele tällä hetkellä. Virtasella on omat meriittinsä JYPistä tältä vuosikymmeneltä, kun hänen alaisuudessaan jyväskyläläiset voittivat CHL-mestaruuden.
Turkulaisseura saa Virtasen mukana myös jäsenen "oman" yhteisönsä ulkopuolelta, mutta onko se vahvuus? Virtanen tuotiin aikaan JYPin peräsimeen uudistamaan JYPin pelitapa modernimmaksi ja kiekollisemmaksi. Tätä Virtasen johdolla yritettiin viiden vuoden ajan, mutta siinä ei missään vaiheessa onnistuttu pysyvästi.
Kaskisen potkujen jälkeen Virtaselta mitä ilmeisimmin odotetaan juuri muutoksen tuomista yhteen Suomen suurimmista seuroista. Mutta onnistuuko se? Ja jos ei, kuinka vahvaa on TPS-johdon luotto?
Vahva kutina kertoo, ettei TPS:n ja sekavien käänteiden vuosikirjan viimeisiä kuvioita ole vielä punottu.