Lätkäpeleissä riittää aina kerrottavaa − ainakin tuomareista. Vaikka vihellykset menevät isona otantana aina suurinpiirtein tasan, käy suu niin yleisöllä, pelaajilla kuin valmentajillakin.

Tuomareita tykätään arvostella. Vaikka tilanteet tulevat nopeasti ja jälkeenpäin arvostelu on yleensä viisastelua, ovat tuomarit yleensä aina jonkun mielestä tehneet kaiken tai suurimman osan väärin. Ois pitänyt viheltää!

Valmentajilla keskustelu tähtää sopivasti psyykkaamiseen, jossa vihellyksiä pyritään ohjaamaan oikeaan suuntaan. Lopputuloksena ainakin omat ovat sitä mieltä, että valmentajat tekevät sillä kaikkensa oman joukkueen eteen.

Kumpikaan ei tahdo paljastaa pienintäkään vihjettä heikkoudesta. Ei nimittäin kannata.

Vastapuolen mielestä kritiikki on tietenkin kärjistyksissä aina itkemistä ja mussutusta. Ja rehellisesti sanottuna se toki joskus joillakin valmentajilla sitä tuppaakin olemaan.

JYP-HPK-sarja on ollut tässä virkistävä poikkeus. Suu on käynyt kaukalossa, ja teatraalisia ilmeitä on nähty. Antti Pennanen puhkuu kaukalon laidalla ajoittain kuin Tauno Palo, ja Marko Virtasen tyrmistynyt ilme on liioittelematta oikeaa tonnin seteli -tasoa. Molemmat elävät peliä. Tehkää meemi!

Teatteri ja avautumiset ovat kuitenkin jääneet kaukalolle. Lehdistötilaisuuksissa kaksikko on nähty perinteiseen tyyliin vielä kierrokset käynnissä ja testosteronia puhkuen, mutta lausunnoissa ei ole tuomareista valittamiselle ollut sijaa. Esimerkillistä.

Sivusta seuranneena tämä vaikuttaa toki tarkkaan harkitulta ratkaisulta. Kumpikaan ei tahdo paljastaa pienintäkään vihjettä heikkoudesta. Ei nimittäin kannata.

Tasaisessa sarjassa jopa valmentajan murtuminen valitukseen voisi antaa lisälatausta vastustajan tekemiselle. Vaikka molemmilla joukkueilla on heikkoutensa, ei niitä haluta näyttää missään nimessä.

Luulen, että tämä kuvio kestää loppuun asti. Vain toinen voittaa, vaikka molemmat haluavat mennä päätyyn asti. Ei kannata missään nimessä pettyä tässä vaiheessa.

Paras voittakoon, ja mussutukset muille jätettäköön.