Mikkelin Jukurien viimeisimmät kaudet jääkiekon Mestiksessä ovat olleet tuloksellisesti enemmän tai vähemmän pettymyksiä mikkeliläisyleisölle. Viime kaudella tie tyssäsi puolivälieriin, ja toissa kaudella mikkeliläisjoukkue jäi tyystin pudotuspelien ulkopuolelle.
Tällä kertaa lähtökohdat ovat huomattavasti paremmat kuin muutamalla aikaisemmalla kaudella. Valmennukseen ja joukkueeseen on todella panostettu seuran 40-vuotisjuhlakauteen lähdettäessä. Panostusten varjopuoli on toki aina menestyspaineet. Onko Jukurit valmis menestymään?
Jukurit tiedotti keväällä tavoitteekseen mestaruuden kahden kauden tähtäimellä. Nyt se lähtee kauteen pitkästä aikaa ennakkosuosikkina yhdessä KooKoon kanssa.
Mestarivalmentajat penkin taakse
Ensimmäiset riemunkiljahdukset kuultiin Mikkelistä jo varhain keväällä. Tuolloin Jokipojat vastikään mestariksi luotsanneen Jarno Pikkaraisen tiedotettiin siirtyvän Jukurien leipiin kaksivuotisella sopimuksella.
Kakkosluotsiksi mikkeliläisseura pestasi Timo Turusen. Mies on jo ennestään tuttu mikkeliläisyleisölle, sillä hän toimi toissa kaudella Pekka Lipiäisen apuna Jukurien valmentajana. Viime kauden Turunen valmensi niin ikään Joensuussa.
Täsmähankinnat hyökkäykseen
Kun valmentaja oli selvillä, alkoi joukkueen kasaaminen. Joukkueesta löytyy runsaasti kokemusta sekä toisaalta myös nuoruuden intoa.
Nimekkäimmät vahvistukset jukurimiehistöön ovat viime kauden SM-liigassa kiekkoilleet Mikko Hakkarainen sekä Tuomas Muhonen. Heiltä voidaan odottaa suurta panosta alkavalla kaudella.
Kahden vuoden sopimuksen Jukurien kanssa tehnyt Hakkarainen kunnostautui edelliskauden päätteeksi JYPin parhaana maalintekijä pudotuspeleissä. HPK:n paitaa kantanut Muhonen puolestaan iski toissa kaudella jukuripaidassa 23 tehopistettä 30 pelaamassaan ottelussa.
Miikka Lindholm ja Petri Lehtonen sen sijaan muodostivat viime kaudella tehokkaan kaksikon jukurihyökkäyksessä, kunnes ensiksi mainittu loukkaantui. Lindholm takoi runkosarjassa 12 pelaamassaan ottelussa peräti 16 tehopistettä. Heidän jatkonsa otettiin ilolla vastaan Mikkelissä.
Hakkaraisen, Lehtosen sekä Jokipojista siirtyvän voimahyökkääjä Markku Flinckin myötä Jukureista löytyy sarjan parhaat keskushyökkääjät. Tasaisuus voidaan siis mainita yhtenä vahvuutena. Pikkaraisen on hyvä rakentaa näiden miesten ympärilleen kolme vahvaa hyökkäyskentällistä.
Jukurit jatkaa yhä viime kaudelta alkanutta yhteistyösopimusta SM-liigajoukkue SaiPan kanssa, joten nelosketju muodostunee jatkossakin hyvin pitkälti lappeenrantalaislainoista. SaiPan hyökkääjistä Tomi Leivo, Jesse Ryhänen ja Juuso Kaijomaa ovat pyörineet Jukurien harjoituksissa ja kokoonpanossa kauden alla.
Edelliskaudella HPK:ta, LeKiä ja TuToa edustanut Sami Lähteenmäki esitti harjoituskaudella todella vahvoja otteita kunnostautuen ennen kaikkea maalinteossa. Mies iski saldon 5+2, joka on joukkueensa paras lukema.
Uutena jukurina nähdään myös Juha Koivisto, joka on pelannut kolme edellistä kautta Sportin riveissä. Mies saatiin täksi kaudeksi jukurinuttuun SaiPa-yhteistyön avulla.
Näiltä pelaajilta voidaan odottaa niitä tehoja, joiden puutteeseen kaksi edellistä kautta on päättynyt Mikkelissä. Nyt joukkueesta löytyy selvästi potentiaalisia maalintekijöitä – toisin kuin aikaisemmin.
Maalivahdit uusiksi – puolustuksessa jatkajia
Maalivahdit eivät ole olleet koskaan Jukurien heikoin lenkki Mestiksessä, eivätkä ne ole sitä alkavallakaan kaudella. Jukurit nimittäin pestasi veräjänvartijakseen pienikokoisen mutta hyväliikkeisen Teemu Seppäsen. Hokin maalilla torjunut Seppänen palkittiin menneen kauden päätteeksi Mestiksen parhaana maalivahtina.
Toisena maalivahtina nähdään Mikkeliin paluun tekevä Kai Tillanen. Edellisen kerran jukurinuttuaan kantaessaan mies jäi harmittavan pienelle vastuulle, mutta tällä kertaa peliminuutteja voisi kuvitella tippuvan edes hieman enemmän kuin Risto Dufvan aikaan. Välissä mikkeliläislähtöinen Tillanen kävi torjumassa Kotkan Titaaneissa sekä RoKissa.
Puolustajien osalta vaihtuvuus oli melko vähäistä, sillä ainoastaan Nicolas Besch sekä jykevä Olli Korkeavuori liittyivät uusina jukurimiehistöön. Toisaalta muualle suuntaavia pakkeja oli yhteensä viisi, joten Jukurien puolustus ei juurikaan kestä loukkaantumisia.
Besch kiekkoili edelliskauden kotimaassaan Ranskassa, mutta on sitä edeltäviltä kausilta tuttu mies Mestiksestä niin Jukurien kuin Sportinkin paidoista. Korkeavuori puolestaan pelasi viime kauden Ruotsissa.
Sami Kautto ja Ilkka Kallioinen saanevat alkavallakin kaudella runsaasti minuutteja puolustuspäässä. Lisäksi Ilkka Vaarasuo sekä Henrik Forsberg kuuluvat Jukurien vakiokokoonpanoon.
Näiden kuuden jälkeen katseet suuntautuvat Tuomas Pylkkäseen sekä SaiPa-laina Riku Dufvaan.
Harjoituskausi valoisissa merkeissä
Jukurien harjoituskausi sujui kaiken kaikkiaan voitokkaasti, sillä joukkue hävisi ainoastaan kaksi pelaamistaan seitsemästä harjoitusottelusta. Pikkarainen laittoi joukkueensa koville kesällä, joten fyysisen kunnon uskoisi olevan kohdillaan sitä kysyttäessä.
Jukurien aivan terävin kärki on kärsinyt loukkaantumisista kauden alla, jonka vuoksi harjoittelu on jäänyt vajaaksi heidän osaltaan. Muhonen, Lindholm ja Forsberg juotuivat jättämään kauden ensimmäiset harjoitusottelut väliin. Hakkarainen pääsi sen sijaan mukaan vasta viimeisellä viikolla ennen runkosarjan alkua.
Jukurit iski harjoitusotteluissa maaleja keskiarvolla 3,14 ottelua kohden, mikä on hyvä lukema, mutta paikkoja olisi ollut silti suurempiinkin maalimääriin. Viikinkipaidat hallitsivat ajoittain mielinmäärin kenttätapahtumia, eikä moiseen tuhlailuun ei ole varaa enää sarjan alkaessa.
Arvio:
Lähtökohdat kauteen ovat mikkeliläisittäin mielenkiintoisimmat aikoihin. Joukkueeseen on panostettu kovasti, ja se alkaa näyttää yhtä vahvalta kuin vuosituhannen alussa. Hyvin valmennettu Jukurit tulee taistelemaan Mestiksen kärkisijoituksista yhdessä KooKoon kanssa.