Mielipide

Vai on JYP pinteessä?

LIIGA / Kolumni
Ensin lyödään faktat pöytään. Kyllä, JYP pelaa tällä hetkellä kenties aneemisinta ja päämäärättömintä kotipelaamistaan useaan vuoteen. Kyllä, kuntopuntarin pakkaslukemat ovat täysin paikallaan. Mutta, että pinteessä? Siinä JYP ei ole.

JYP onnistui ensimmäisissä peleissään siinä, missä sen kuuluikin. Jyrki Ahon suojatit raapivat pistesäkkiinsä tuhdisti täytettä juuri niillä hetkillä, kun vastustajat olivat heikoimmillaan – kauden alussa. 

Kaikki tietävät, että SM-liigan tarjoamissa ottelumäärissä ja erityisesti niiden tahdissa mikään joukkue ei pysty sinnittelemään huippuvireessä määräänsä pidempään. Tämä luonnonlaki ravisteli myös JYPiä, kun sen heikompi jakso alkoi. 

On totta, että joukkueen ilme muuttui alkupelien huumasta. Henkilökohtaisestikin peräänkuuluttamani JYP-henki on hakenut itseään monien viime otteluiden ajan. Erityisesti kotipeleissä hengen puuttuminen on näkynyt suoraviivaisuuden sekä uhrautuvaisuuden uupumisena. Havaittavissa on ollut myös JYPille epätyypillistä kurittomuutta.

En silti osaa nähdä, että kyseessä olisi mitään muuta kuin normaali, liki luonnonlakimainen hetki yksittäisen liigajoukkueen kaudessa. Se mikä hurrikaaninuttujen pelaamisesta ensimmäisen kymmenen pelin aikana paistoi ei ollut sattumaa. Sattumaa on se, miltä sen esiintyminen tällä hetkellä näyttää.

Ongelmakohtia on, se myönnettäköön. Rich Peverley on saanut, luonnollisesti, suuren vastuun JYPin hyökkäyspäässä. Valitettavasti NHL-traktorin haluttomuus on ajoittain ollut ikävän silmiinpistävää. Kaikki näyttää päälle päin ainakin kohtuulliselta, mutta ne viimeiset terävät potkut ja tahto kaksinkamppailuissa ja näkyvimmin maalinteossa puuttuvat.

Peverley on kuitenkin pikku hiljaa löytämässä itseään. Sama koskee jyväskyläläisten syviä rivejä. On totta, että kärkikenttien otteiden petraantuminen on JYPille prioriteetti numero yksi. 

Tuska, se ei näy ainakaan päälle päin. Uskallan myös väittää, että sitä ei ole ensinnäkään. Katsetta voi hakea sarjataulukosta – edelleenkin alkukauden ennakkoasetelmiin tuijottaessa JYPin suoritus on ollut yllätys. 

Ennen muuta, pistesarake on ollut pelitavan juhlaa, voittavan sellaisen. Ottakaa huomioon se, että JYPin materiaali ei missään nimessä ole liigan ehdottominta huippua. Kyseessä on itse asiassa äärimmäisen riskialtis nippu. Todelliset huippuiskijät ovat vähissä. Sen sijaan joukkueen kakkosylivoimassa Jonne Virtasen ja Miika Lahden kaltaiset duunariosaston helmet pyörittävät hivelevällä itseluottamuksella – mikä kuitenkin on ihailtavaa.  

Toisaalta pelitapa on myös erittäin kuormittava. Se on syönyt jyväskyläläisten paukkuja jo hieman nopeammin kuin saattoi odottaa.

Apu on kuitenkin lähellä. Nykytilanteessaan JYP on uudessa asemassa näin maajoukkuetauon alkaessa. Ensimmäistä kertaa aikoihin sen joukoista ei ole yksikään mukana tulevassa Karjala-turnauksessa. Aikaisempina kausina sinne kutsuttujen avainpelaajien esiintymiset sarjakauden taas jatkuessa jäivät usein lauhkeiksi. Ykköspyssyjen viikon poissaolo ylivoiman ja viisikkopelaamiseen paneutumisesta näkyivät koko ryhmän tuloskunnan syöksähtämisenä negatiiviseksi. 

Osaan povata, liki vakuuttaa, että maajoukkuetauolta palaava JYP on kaikilta osin hävyttömän inhottava, raastava, uhrautuva ja suoraviivainen vastustaja. Tiivistettynä voittava ja pisteitä koluava. 

Nippu, joka johtaa SM-liigaa joulutauolla. 

» Lähetä palautetta toimitukselle