Riemu ei ole valmis kesälomalle − LeKi kaatui Hippoksella

Suomi-sarja / Yleinen kuvakooste
Altavastaaja Liikunnan Riemu ei ollut vielä maanantaina valmis päättämään kauttaan Jyväskylän Hippoksella. Tasaväkisessä Suomi-sarjan pudotuspelikamppailussa lempääläisten päänahat napannut kotijoukkue tasoitti voitot ja venytti sarjan viidenteen peliin. Ratkaiseva ottelu pelataan keskiviikkona LeKin kotihallissa.
LeKillä oli mahdollisuus ratkaista sarja Hippoksella ja lähettää Riemu kesälomille.
Molemmat joukkueet onnistuivat tekemään ensimmäiset maalinsa jo reilun minuutin pelin jälkeen.
Vauhdikkaassa ottelussa nähtiin useita tilanteita, joita raitapaidat joutuivat ratkomaan.
Vieraat siirtyivät johtoon ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla, kun Oliver Etula punnersi kiekon maaliin.
Toiseen erään tuli päättäväinen kotijoukkue.
Nopeatempoisessa ottelussa piti pelikatkoilla haukata kunnolla happea.
LeKin maalivahti Valtteri Kyllinen esitti hienoja räpylätorjuntoja.
Riemun Leo Heikkinen paukutti kaksi maalia ja piti vieraat nuhteessa.
Toisen erän loppupuolella Vili Peräkylä tasoitti ottelun kolmen LeKi-pelaajan keskeltä.
Joukkueet olivat maanantai-illan pelissä tasaväkiset myös tilastojen valossa.
Heikkinen kiskaisi voittomaalin napakalla rannelaukauksella.
Tasoitusmaalia yritettiin myös ilmaveivaamalla, mutta tällä kertaa tuloksetta.
Aikalisästäkään ei ollut lempääläisille riittävää hyötyä.
38 laukausta torjunut Juuso Laukkanen juhli 4−2-voittoa tunteella.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15

Lue myös