Tuhat ja yksi laukojaa, vain yksi maali
TPS ja HPK kohtasivat Auroraliigan ottelussa Kupittaalla. 1–1 tasalukemissa voitto ratkottiin lopulta erän verran kestäneessä voittolaukauskilpailussa. Maalia yritettiin peräti 44 kertaa, mutta TPS:n Emmi Metsä-Tokila oli ainoa, joka onnistui laukomaan kiekon maaliin.
TPS:n ja HPK:n välisen ottelun avauskiekon kävi pudottamassa paikallinen juniori.
Ottelusta muodostui kahden kovan välinen mittelö. HPK:lla veräjää vartioi maajoukkueessa ykköstorjujan rooliin tottunut Anni Keisala.
TPS:n maalilla ahkeroi Auroraliigan parhaimpiin maalivahteihin lukeutuva Tiina Ranne.
HPK hallitsi peliä, mutta TPS löysi keinot ohittaa huippuvahti.
Kokemus oli valttia. Maalista vastasi Maija Koski.
Siiri Friederiksen passitettiin pukukopin puolelle Eva Lambergin pysäyttämisestä.
HPK tasoitti ylivoimalla. Maalista vastasi Lamberg.
Ottelua ei saatu ratkottua edes yliajalla. TPS pyrki ohittamaan Keisalan rystyltä.
Lea Glosikovan yritys ei onnistunut. Myös Sinna Varjosen rystynosto päätyi Keisalan hanskaan.
Jade Mäkivaara haki ratkaisua kämmenpuolelta, mutta Keisala oli ponttooneineen välissä.
HPK pyrki ohittamaan ketterästi tolpalta toiselle ennättämään konkarin.
Peppi-Pauliina Virtasen veto osui liian keskelle.
Jutta Stoltenberg kokeili kämmenpuolelta, mutta Ranne oli kilpineen välissä.
Joku suositteli ampumaan läheltä ylös. Iiris Falckin yritys nousi ei kuitenkaan yllättänyt Keisalaa.
Lähellä, mutta niin kaukana. Tolpat pelastivat maalivahdit muutamaan otteeseen.
Epäusko valtasi pelaajat, kun voittoa oli haettu rangaistuslaukausten kautta kohta parikymmentä minuuttia.
Lopulta pöytäkirjaan saatiin merkattua yksi osuma. Emmi Metsä-Tokila juhli maaliaan railakkaasti.
Myös Ranne tuuletti torjuttuaan HPK:n laukojan yrityksen.
Voittajan oli helppo hymyillä.
Erikoisen ottelun päätteeksi ei kuitenkaan synkistelty häviäjänkään leirissä.
Kaikki kuvakoosteet
Tappara varmalla esityksellä kotivoittoon – Paavo Kohonen nollasi SaiPan
LIIGA | 17.9.2024 21:40
Kiekko-Espoo nousi voittoon TPS:n kotiavauksessa
LIIGA | 14.9.2024 22:30
Miro Karjalainen sytytti Sportin voittoon
LIIGA | 14.9.2024 20:33
Kaksi hallia ja 12 osumaa − Suomi-sarja pyörähti värikkäästi käyntiin Lempäälässä
Suomi-sarja | 14.9.2024 9:30
- 1 / 1359
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Artikkeli
Auroraliigan avausviikonloppu: Ilves KalPaa etevämpi 60 minuutin jäähysavotassa, Kärpät voitti TPS:n trillerissä – lue raportit kaikista otteluista
Auroraliiga | 7.9.2024 12:32
Kolumni
HIFK:n orastava dynastia päättyy − Kiekko-Espoo on Auroraliigan kovaa haastamista kohtaava ykkössuosikki
Auroraliiga | 6.9.2024 9:00
Artikkeli
10+2 pelaajaa läpimurron kynnyksellä − seuraa heitä Auroraliigan kaudella
Auroraliiga | 6.9.2024 6:00
Kolumni
Auroraliiga voi olla naisten jääkiekon uusi aamunkoitto, mutta nimen tasa-arvoajatus näyttää jääneen puolitiehen
Auroraliiga | 15.8.2024 18:37