Liiga-kierros: Mitali on aina mitali

Runkosarjassa toiseksi yltäneen HIFK:n koneet sammuivat Turussa neljän erän ajaksi, joiden aikana TPS varmisti paikkansa finaalipeleissä. Altavastaajana Lukkoa vastaan lähtenyt Tappara puolestaan rypisteli runkosarjan voittajan kyydissä, mutta lopulta kyyti osoittautui kuitenkin liian kovaksi.

Välierät omalla tasollaan pelanneita yksilöitä joukkueista ei liiemmälti löytynyt. Punapaidoista Sebastian Dyk tarjosi joukkueelleen mahdollisuuden voittaa. Tapparan kivirekeä repi eteenpäin tuttu kevään mies, kapteeni Jukka Peltola. 

Isossa kuvassa suurimmat ongelmat molemmilla olivat viimeistelyssä. HIFK tahkosi kauden pisimmän maalittoman putkensa kauden tärkeimmällä hetkellä ja Tappara onnistui tekemään vain yhden maalin kahdessa viimeisessä ottelussa. Pronssipelissä olisi paikka irroitella karstoja maalintekokoneistosta. 

Kahden pettyneen joukkueen kamppailussa on turha odottaa pelillisiä hienouksia, vaan peli ratkaistaan mentaalisella puolella. Paremmin henkisesti valmistautunut joukkue on vahva ehdokas kolmanneksi mitalistiksi.

Normaalioloissa katsomosta löytyisi muutama tuhat syytä syttyä peliin, mutta nykytilanteessa motivaation lähteet pitää kaivaa muualta.

Sellaiseksi voi laskea joukkuetoverit. Esimerkiksi HIFK:n puolella pelaa konkarihyökkääjä Jesse Saarinen, jonka palkintokaapista puuttuu vielä SM-mitali. Ja ainahan sinne kauden päättävään saunailtaan on mukavampi suunnata metallinpala povitaskussa kuin tappion karvasta kalkkia maistellen.

Ja onhan kauden viimeinen peli joukkueiden yhteisten matkojen viimeinen etappi. Ottelun jälkeen joukko hajaantuu kuka mihinkin. Anton Lundell pelaa ensi kaudesta eteenpäin oletettavasti isommissa kaukaloissa, Tapparan ulkomaalaisseitsikosta osa vaihtaa maisemaa pysyvästi ja monet tutkaparit edustavat ensi kaudella eri seuroja. Pronssimitali olisi muisto paitsi kaudesta, mutta myös yhteisestä taipaleesta.