Liigakierros: Nouseeko Sport vielä uhkamaan JYPiä, kampeaako Pelicans jo kolmanneksi?
Alakuloisten kohtaaminen
Lauantai joko jatkaa tätä linjaa tai muuttaa käsitettä. Sen vuoksi ottelu on isossa roolissa - nyt myös henkinen kapasiteetti punnitaan. Miten tappiot isoja joukkueita vastaan vaikuttavat?
TPS:ssäkin on jotain mystistä. Läpi kauden sarjan kärjessä keikkuva joukkue on juuri pudotuspelien alla muuttunut hengettömän näköiseksi.
Menestyjäkandidaatti kaipaa lähimenneisyyden perusteella herättäjää. Esimerkiksi Oula Palve kertoi haastattelussa, että hänen pitäisi jaksaa innostua joka ottelusta ja joka vaihdosta. Turkulaislaumaan siirtynyt Aleksi Salonen puolestaan kertoi siirron yhteydessä, että kopissa on ollut hiljaista ja ääntä pitäisi tuoda sinne.
Jos ilme ei muutu, eivät keväthanget kannattele joukkuetta pitkälle.
Tilastot
Loukkaantuneet
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Tulosveto
Pirteät isossa pelissä
Vaikka se Lahdesta 0−2-tappio niskassaan lähtikin, vaikutti tupsukorvien paketti olleen kokonaisvaltaisesti varsin kivasti kasassa.
Lauantaina peliesitysten tulee siirtyä myös tulostaululle, sillä Ilves mielii varmasti kotietua pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. SaiPa hengittää yhdeksännellä sijalla niskaan vain yhden pisteen päässä.
HPK karvasi perjantaina voimakkaasti jokaisen viisikon voimin HIFK:ta vastaan. Lisäksi hämeenlinnalaispoppoo oli erityisen vahva oman maalinsa edustalla. Kun joukkueelta onnistuivat myös yli- ja alivoimat tyrmäävän hyvin, tulee Ilvekselle tukala ilta Pelicansia vastaan nähdystä pirteästä esityksestä huolimatta.
HPK taistelee vielä pudotuspelien kotiedusta vahvassa vireessä olevaa Pelicansia vastaan. Lahtelaiset ovat sarjataulukossa kolme pistettä edellä, ottelun vähemmän pelanneena. Toisaalta tie voi kulkea myös alaspäin, sillä takana Lukko on kahden pisteen päässä, perjantaina kaatunut HIFK kolmen.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
harjoitusottelut
runkosarja
Tulosveto
Panokseton peli
Tekeminen on niin kaukalossa kuin sosiaalisessa mediassakin ammattimaista siitäkin huolimatta, ettei syksyn hyvä vire riitä pudotuspeleihin.
Kärpät tekee tällä hetkellä vain sen, mitä vaaditaan. Eli pelaa rutiinilla ja välttelee loukkaantumisia. Jyväskylässä se oli äärimmäisen tehokas todellisissa paikoissaan, eikä hyökkäyspäästä pudonneiden pelaajien aiheuttamat ketjumuutoksestaan sekottaneet.
Rutiinitaso on kivenkova. JYP jäi eilen jalkoihin numeroin 4−1.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Tulosveto
KalPa veitsi kurkulla
Spengler Cupin voitto kertokoot jotain kieltä kuopiolaisten parhaasta osaamisesta.
Toisaalta varsinaisesta kiristä ei ole ollut mitään merkkejä koko keväänä. Tiukoissa paikoissa ratkaisukykyä ei ole löytynyt, ja kaikkiaan joukkueelta on jäänyt osaamista ääretön määrä piippuun.
Pelicansin tehtyjen maalien keskiarvo ennen eilistä Ilves-peliä kymmenen edellisen pelin otannalla oli hävyton 5,0. Joukkue on rullannut sydäntalven hieman vaisumman vaiheen jälkeen vakuuttavasti jokaisen sylinterin voimin kohti vastustajan maalia.
Lahtelaisten vahvuus on ollut juurikin räväkkä hyökkääminen, mutta samalla tietynlainen nöyryys - vaikka jalkoihin ovat jääneet lähiviikkoina murskatuloksin esimerkiksi niin Tappara, JYP kuin HIFK:kin. Toki perjantaina avain voittoon oli sitkeä puolusaminen.
Tilastot
Edelliset ottelut
KalPa
Pelicans
Tällä kaudella
runkosarja
Tulosveto
JYPin jatkopaikalle sinetti?
Tämä fakta tietysti puoltaa sitä, että joukkueen on oikeastaan pakko saada kotietu edes 1. kierrokselle. Puolivälierien suhteen se ei toteudu.
JYPin urakka perjantaina Kärppien isäntänä oli pelillisesti kaksijakoinen. Joukkue onnistui tilkitsemään oman maalinsa edustan, mutta toisaalta Kärpät rokotti kiekon menetyksistä. Joukkue oli kiekon kanssa varmempi ja parempi hyökkäyspäässä.
Aaltoilevien ja liian rajusti vaihtelevien otteiden olisi syytä tasaantua, jos ja kun joukkue haluaa menestyä pudotuspeleisä - saatika ensiksi varmuudella päästä sinne.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Tulosveto
Sportillakin pakkovoiton paikka
Jotenkin ilmassa on taas se, että vaasalaisjoukkue saattaa puristaa samalla, kun pata voi pelata ilman paineita.
Toisaalta Sport sai perjantaina taatusti huikean itseluottamuspiikin kaatamalla Ässät Vaasassa vimmatun kirin jälkeen numeroin 4−3. Jos joukkue voittaa lauantaina ja samalla JYP häviää, voi piste-ero kutistua viimeiseen jatkopaikkaan enää kahteen.
Tiukasti jatkopaikoista vääntävä joukkue heräsi perjantaina hiljalleen - josko runkosarjan loppupuolella kävisi sama juttu?
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
harjoitusottelut
runkosarja
Tulosveto
Pelataanko Malte Strömwallille pistepörssin ykkösijaa?
Vaikka komeat voitot pitävät joukkuetta mukana taistelussa suorasta puolivälieräpaikasta, tarvitsisi alakerran petrata väkevien hyökkääjien, eli Sopasen sekä Justin Danfortin, Arttu Ilomäen, Brandon DeFazion ja muiden alla.
TPS:ää vastaan raumalaisilla oli vaikeuksia peräpäässään. Maalineduspelaaminen oli kehnoa, ja kotijoukkue sai latoa kiekkoa loistavasti torjuneen Lehtisen nenän edestä.
KooKoo on ollut vielä keväälläkin piristysruiske, vaikka se ulos jatkopeleistä jääkiin. Joukkueessa piilee koko ajan yllätyspotentiaali etenkin Malte Strömwallin johdolla. Ruotsalaisen tekemistä on ilo katsella, kun hänestä ei päälle päin näy todellakaan se, että jatkopaikat ovat jo menneet.
Mutta näkyykö KooKoossa kultakypärälle kenties pistepörssin voiton pelaaminen? Ruotsalainen on pörssikärki pinnan erolla ennen kolmea muuta pelaajaa.