−
Kiekko-Espoon uusi liigataival alkoi vierastappiolla HIFK:lle
Helsinkiläinen ja espoolainen liigaseura kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016, kun HIFK ja Kiekko-Espoo aloittivat kautensa tiistai-iltana Helsingissä. Ottelun ratkaisutekijöitä oli kotijoukkueen vahva toinen erä ja loppunumerot Helsingissä olivat 5−2.
Ottelua oli pelattu vain 25 sekuntia, kun vierasjoukkue pääsi pelaamaan ylivoimaa.
Arvid Degestedt taklasi keskialueella kovaa Petteri Lindbohmia.
Helsingin Jäähalliin oli saapunut tiistai-iltana iso joukko Kiekko-Espoon kannattajia.
Myös HIFK pääsi koittamaan maalia ylivoimalla, mutta muun muassa Vincent Marleau epäonnistui maalintekoyrityksessään.
Kotijoukkueen toisella ylivoimailla verkko heilahti. HIFK:n kauden ensimmäinen maali merkattiin Kristian Vesalaiselle.
Vajaan kahden minuutin päästä tuli espoolaisten kuitti. Kanadalaisvahvistus Cameron Hillis toi vieraat tasoihin.
Toiseen erään kotijoukkue HIFK tuli ryminällä. Ensin Vincent Marleau vei punapaidat johtoon ja kuvassa tuulettava Luke Martin laukoi numeroiksi 3−1 alle minuutti edellisestä osumasta.
Martinin maalin jälkeen vierasjoukkueen maalinsuulla aloittanut Marcus Hellgren-Smed vaihdettiin Petteri Rimpiseen.
Lämpimien ilmojen vuoksi shortsit eivät olleet harvinainen asuste Helsingin jäähallissakaan tiistai-iltana.
Kolmannessa erässä Kiekko-Espoon Hillis osui jälleen tuoden vierasjoukkueen kahden maalin päähän.
Ottelun viimeisestä maalista vastasi kuitenkin HIFK, kun Juhani Jasu pääsi naulaamaan loppunumerot 5−2 tyhjään nuottaan.
HIFK alotti kauden kotivoitolla.
Espoolaiset saavat revanssin mahdollisuuden myöhemmin tällä viikolla, kun joukkue kohtaa HIFK:n omassa kotiavauksessaan perjantaina.
Kaikki kuvakoosteet
Tuhat ja yksi laukojaa, vain yksi maali
Auroraliiga | 15.9.2024 8:00
Kiekko-Espoo nousi voittoon TPS:n kotiavauksessa
LIIGA | 14.9.2024 22:30
Miro Karjalainen sytytti Sportin voittoon
LIIGA | 14.9.2024 20:33
Kaksi hallia ja 12 osumaa − Suomi-sarja pyörähti värikkäästi käyntiin Lempäälässä
Suomi-sarja | 14.9.2024 9:30
- 1 / 1358
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Uutinen
Sankka sumu toi haasteen Kiekko-Espoon kotiavaukseen − Pelaajat määrättiin luistelemaan kenttää ympäri
LIIGA | 13.9.2024 20:31
Haastattelu
Kokeneet pelimiehet innostuvat pääkaupunkiseudun taistojen paluusta: "Vähän erilainen fiilis kuin Bluesin viimeisessä kotipelissä"
LIIGA | 10.8.2024 8:00
Haastattelu
Vauhdikas avausviikko ei ole huimannut paraatipelastuksia Turussa esittäneen Petteri Rimpisen päätä
LIIGA | 14.9.2024 21:40