HIFK:n ja Pelicansin taisto oli punaisten maalijuhlaa − Iiro Pakariselle hattutemppu
Helsingin IFK murskasi Lahden Pelicansin kotijäällään numeroin 6−1. Kotijoukkueen Iiro Pakarinen teki ottelussa kauden toisen hattutemppunsa. Hyvään vireeseen päässyt HIFK on voittanut seitsemästä viimeisestä ottelustaan kuusi.
Ottelua ehdittiin pelata vain 34 sekuntia kun Iiro Pakarinen laukoi kotijoukkueen 1−0-johtoon.
Kristian Vesalainen ajoi röyhkeästi maalille ja Kasper Puutio joutui rikkomaan jäähyn arvoisesti.
HIFK ei ylivoimalla onnistunut maalia tekemään, mutta alivoimalla Antti Pihlström vei punapaidat jo kahden maalin karkmatkalle.
Nathan Schnarr hyödynsi päädystä pompanneen kiekon ja löi Pelicansin maalin päähän.
Maalin jälkeen Pelicans pääsi peliin paremmin mukaan ja pakotti HIFK:n ottamaan jäähyjä.
Eetu Koivistoisella oli paikka jo toiseen HIFK:n alivoimamaaliin.
Jori Lehterä tarjosi kovuutta Pelicansiin palanneelle Ben Bloodille.
Bloodilla oli tuomareille asiaa tilanteen jälkeen.
Pakarinen viimeisteli hattutempun toisessa erässä.
Pelicansin maalintekoyritykset pysähtyivät Roope Taposeen.
Julius Nättinen osui päätöserässä kahdesti ja HIFK voitti ottelun lopulta numeroin 6−1.
Kaikki kuvakoosteet
KooKoo taipui tasaisen ottelun päätteeksi − Ilveksen Kosille uran avausmaali
LIIGA | 25.9.2024 21:48
Vaasan opiskelijapelissä nähtiin kaksi maalitonta erää, kunnes ketsuppipullo aukesi
LIIGA | 25.9.2024 21:40
Tappara vei veljesparien kohtaamisen
LIIGA | 24.9.2024 21:45
Auroraliigan hallitseva mestari taipui Turussa: TPS:n kokenut kaarti puristi kaksi pistettä HIFK:lta
Auroraliiga | 22.9.2024 22:28
- 1 / 1362
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -keskushyökkääjät: Ulkomaalaista tähtiloistoa, ikinuorta peliälyä ja monitoimityökaluja
LIIGA | 10.9.2024 7:30
Haastattelu
Kahdet erilaiset karsinnat, kaksi mestaruutta ja paljon muuta kokemuspankissa – Niko Hovinen siirtyi jo valmennukseen ja virittelee päihdetyötä
LIIGA | MAAJOUKKUE | NHL | KHL | Muut Sarjat | SHL | 6.8.2024 7:00
Kolumni
Peltonen ja Niemelä sekoittivat puheenvuorossaan asiallisen kritiikin ja asiattoman häirinnän, eikä kukaan puuttunut siihen
LIIGA | 3.4.2024 13:00
Uutinen
Liiga-pudotuspelit: HIFK kesälomille, Pelicans välieriin – Lars Bryggmanin viime hetkien maali ratkaisi trillerin
LIIGA | 2.4.2024 21:00
Uutinen
Tulos tai ulos – HIFK ja kapteeninsa takaisin saava Pelicans ratkaisevat viimeisen paikan mitalipeleihin
LIIGA | 2.4.2024 12:18