Vanhoja mestareita ja ylivoimamaaleja – Kärpille kauden ensimmäinen voitto KalPasta
Kärpät ja KalPa kohtasivat Oulussa tuplapelien merkeissä. Lauantain otteluun kotijoukkue sai lisäbuustia kymmenen vuoden takaisilta mestareilta ja perjantaina kärsitty jatkoaikahäviö oli selvästi nollattu mielestä muutoinkin. Tehokkaan ylivoimapelin ansiosta Kärpät kukisti KalPan ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella.
Ottelun alussa jäälle 5245 katsojan eteen marssi vuoden 2014 Suomen mestaruuden voittanut joukkue. Pelaajista neljä oli mukana myös Kärppien päivän kokoonpanossa.
Yksi juhlallisuuksiin osallistuneista oli tšekkihyökkääjä Ivan Huml, joka sai yleisöltä valtaisat suosionosoitukset.
Aleksi Klemetti yritti perustella, miksi hänellä ei ollut hallussaan yhtään mailaa mutta vastustajan kainalosta löytyi yksi ylimääräinen. Meriselitys ei auttanut, vaan seurauksena oli kampitusjäähy keltapaidalle.
Illan ensimmäinen kärppäylivoima ei tuottanut tulosta. Ottelun avausosuma syntyi kuitenkin tasakentällisin vain hetki jäähyn päättymisen jälkeen. Maalin viimeisteli Artu Hyry.
KalPa ei sen sijaan hukannut omaa ylivoimatilaisuuttaan. Oululaispuolustuksen uhrautuminen ei riittänyt, kun Kasper Simontaival tälläsi kiekon maaliin.
Avausmaalista ehti kulua vain kolmisen minuuttia siihen, että peli oli jälleen tasan.
Ville Heikkala ei antanut armoa vastustajalle.
Liigan maalipörssiä johtava Teemu Turunen onnistui lauantai-iltana kahdesti.
Oululaisten puolustusalueella oli ahdasta.
Sovittelijaa tarvittiin, kun homma uhkasi välillä mennä käsirysyksi.
Loukkaantumisen vuoksi muutaman pelin sivussa ollut Kärppien kanadalaishyökkääjä Connor Bunnaman on palannut kaukaloon intoa puhkuen.
Isännät karkasivat toisen erän alussa jo 3–1-johtoon. Maestrona maalissa oli kultakypärä Turunen.
Kuopiolaiset pyrkivät hyökkäysalueelle.
Ohjelmassa oli myös mailanhuoltoa.
Toisaalla meni vaihtoon koko peliväline.
Seuraavaksi oli Aleksi Antti-Roikon vuoro onnistua. 4–1-maali syntyi jälleen ylivoimalla. Ville Koivunen kirjautti maalista illan kolmannen syöttöpisteensä.
Elias Koponen avasi kuluvan kauden maalitilinsä, kun KalPa kavensi vielä päätöserässä.
Loput marjat poimi Tomi Karhunen.
Heikkalan 5–2-osuma sinetöi Kärppien voiton.
Jo lähes tyhjentyneessä hallissa kaikuivat lopulta enää fanikatsomon vaativat "Ivan Huml" -huudot. Odotus palkittiin, kun Huml (harmaassa kauluspaidassa) kapusi tervehtimään uskollisia kannattajiaan.
Kaikki kuvakoosteet
Pelicansin vuoro napata pisteet Jukureilta
LIIGA | 5.10.2024 21:03
Alun dominoinnista ei apua TPS:lle: Kärpät porhalsi voittoon Turussa
LIIGA | 5.10.2024 19:53
HIFK:n ja KooKoon ottelu venyi uskomattomalla tavalla − 38:s yritys onnistui
LIIGA | 2.10.2024 22:39
- 1 / 1364
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -puolustajat: "Liigan ulkopuolelta hankituista yksikään ei mahdu ennalta viiden parhaan joukkoon"
LIIGA | 8.9.2024 16:36
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -maalivahdit: suomalaiset huippulupaukset puuttuvat listalta
LIIGA | 6.9.2024 18:00
Haastattelu
Kahdet erilaiset karsinnat, kaksi mestaruutta ja paljon muuta kokemuspankissa – Niko Hovinen siirtyi jo valmennukseen ja virittelee päihdetyötä
LIIGA | MAAJOUKKUE | NHL | KHL | Muut Sarjat | SHL | 6.8.2024 7:00
Uutinen
Liiga-pudotuspelit: Kärppien vuoristoratamaiselle kaudelle pronssinen päätös tasaisessa ottelussa
LIIGA | 19.4.2024 21:59
Uutinen
Pronssimitalit jakoon – Kärpät ja KalPa kohtaavat ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä
LIIGA | 19.4.2024 12:22