KalPalle valonpilkahdus synkkään marraskuuhun - TPS kaatui voittomaalikilpailussa

LIIGA / Kuvakooste
Altavastaajana otteluun lähtenyt KalPa taisteli itselleen Kuopiossa kaksi pistettä, kun TPS kaatui voittomaalikilpailussa lukemin 3-2.
Kuva © Saimi Airaksinen
KalPa lähti otteluun hyvällä jalalla.
Kuva © Saimi Airaksinen
Piskula vei vieraat johtoon Kakon alustuksesta.
Kuva © Saimi Airaksinen
Kaapo Kakolle löytyi illan aikana monta juttu kaveria.
Kuva © Saimi Airaksinen
TPS iski toisen maalin aivan erän loppuun, joka mentiin lopulta tarkistamaan videolta.
Kuva © Saimi Airaksinen
Pienen harkinnan jälkeen maali hyväksyttiin.
Kuva © Saimi Airaksinen
KalPa piti TPS hyökkääjät hyvin kurissa loppu ottelun.
Kuva © Saimi Airaksinen
Alexandre Texier sai huippu paikan ja toi KalPan maalin päähän.
Kuva © Saimi Airaksinen
Jani Förström pääsi myös torjunta hommiin.
Kuva © Saimi Airaksinen
TPS sortui usempaan jäähyyn toisessa erässä.
Kuva © Saimi Airaksinen
Otto Leskinen rokotti ylivoimalla tarkalla rannelaukauksellaan.
Kuva © Saimi Airaksinen
KalPan hyökkääjät puskivat kovaa maalille lisäosumien toivossa.
Kuva © Saimi Airaksinen
Kamppailu venyi jatkoajalle eikä tätä lähemmäksi maalia päästy.
Kuva © Saimi Airaksinen
Voittomaalilaukauksilla KalPan sankarit olivat maalivahti Godla joka torjui kaikki TPS:ssän yritykset, sekä voittomaalin tehnyt Texier.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15

Lue myös