KooKoo ei pystynyt viimeistelemään voittomaalia

LIIGA / Kuvakooste
HPK aloitti ottelun Kouvolassa vahvasti. Päästiin tilanteeseen 1–1, mutta viimeisen kymmenen minuutin aikana näytti vahvasti siltä, että kotijoukkue veisi ottelun. Kaksi pistettä lähti kuitenkin jatkoaikamaalilla Hämeenlinnaan.
Kuva © Satu Pitkänen
Puolustaja Peetro Seppälä kantaa KooKoon Läpimurto-kypärää, ainakin toistaiseksi, sillä hyökkääjä Joonas Oden iski HPK:ta vastaan kauden toisen osumansa.
Kuva © Satu Pitkänen
KooKoo puolusti taas tiiviisti. Kahden hämeenlinnalaisen hyökkäystä esti koko viisikko.
Kuva © Satu Pitkänen
Joonas Oden iskee KooKoon tasoihin. Onnittelemaan saapuu myös 20-vuotiaiden maajoukkueen toveri Peetro Seppälä.
Kuva © Satu Pitkänen
Videotarkistuksen vaatineessa tilanteessa kiekko löytyi lopulta Henrik Haukelandin jalkojen välistä.
Kuva © Satu Pitkänen
Vilmos Gallón vanhanaikainen toisen erän lopulla ei yllättänyt Joona Voutilaista.
Kuva © Satu Pitkänen
Santeri Lukkaa harmittaa – poikittaisen mailan antaminen Toni Suuroselle sai mailan menemään rikki.
Kuva © Satu Pitkänen
Santeri Lukan maila meni myös ihan vahingossa Anrei Hakulisen jalkoihin KooKoon hyökkäysalueella. En se minä ollut!
Kuva © Satu Pitkänen
Kolmannessa erässä HPK:n maalilla riitti sutinaa. Joona Voutilainen torjui 15 kertaa.
Kuva © Satu Pitkänen
Juha-Pekka Haataja kyttää Joona Voutilaiselta pudonnutta kiekkoa.
Kuva © Satu Pitkänen
Ottelun kolmannessa erässä HPK:n maalilla alkoi olla todellista tungosta.
Kuva © Satu Pitkänen
Roope Laavanen oli vielä reilu viikko sitten HPK:n pelaaja. KooKoon vuokramiehenä hän kohtasi ensimmäiseksi entisen joukkueensa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15

Lue myös