HPK oli tyly vieras Mikko Leinosen läksiäisissä
Hakametsässä vietettiin Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinosen läksiäisiä AllStars-ottelun ja Liiga-ottelun Tappara-HPK merkeissä.

Illan avauskamppailussa Teppo Nummisen edustama Mikki Allstars sai vastaansa Pietarinkadun Oilersin.

Kentällä viiletti tähtiä eri vuosikymmeniltä. Tässä syöttötaitojaan esitteli Veli-Pekka Ketola.

Vieraiden valmennuksessa hääri mm. Ilves-legenda Lasse Oksanen.

Tapparan penkin takaa löytyi pitkä rivi legendoja Timo Sudesta alkaen.

Epäonnistuneen rangaistuslaukauksen jälkeen oli aikaa pikaiselle halaukselle.

Esa Tikkanen kävi kiittelemässä Timo Favorinia maalin hylkäämisestä.

Ottelun päätteeksi oli vielä joukkuekuvien aika.

Kalevi Numminen ja moni muu seuralegenda oli saapunut Leinosen läksiäisiin.

Tappara julkisti samassa yhteydessä uusia jäseniä seuran Hall of Fameen. Ensimmäisenä julkistettiin jo edesmennyt Hannu Haapalainen.

Toisena kunnianosoituksen sai taitoluisteluvalmentaja Maaret Siromaa.

Sitten olikin jo aika päästää illan päähenkilö kaukaloon.

Iloisessa puheessa keskityttiin lähinnä menneiden muisteluun.

Tappara-kapteenisto saatteli Leinosen keinutuolilla pois kaukalosta.

Parin tifon jälkeen oli aika aloittaa illan Liiga-kamppailu.

Ottelun avauspuoliskolla HPK näytti jo jäävän Tapparan jalkoihin.

Tapparan 3−0-osuman jälkeen kamppailu alkoi kuitenkin kääntyä.

Elmeri Eronen iski ylivoimalla HPK:n illan ensimmäisen.

Henri Kannisen osuman myötä toiselle erätauolle siirryttiin lukemissa 3−2.

Tommi Tikka suunnitteli vaihtopenkillä uusia kuvioita.

Tappara taisteli uhrautuvasti, mutta tänään se ei riittänyt.

Niklas Frimanin osumalla jatkoaikavoitto ja kaksi pistettä HPK:lle.

Tähän päättyi yksi aikakausi Tapparan historiassa.
Kaikki kuvakoosteet
TPS tuli kuokkimaan Atron juhliin kuin häjyt konsanaan
LIIGA | 7.3.2025 22:09
TUTOsta ei ollut ennakkosuosikin pysäyttäjäksi – Jokerit eteni suvereenisti välieriin
MESTIS | 6.3.2025 23:15
Jokerijuhlaa Kupittaalla: TUTO taipui toistamiseen runkosarjan ykköselle
MESTIS | 6.3.2025 7:00
Kiekko-Espoo kaatoi TPS:n kotonaan – Tommi Miettinen raivostui jatkoajan ratkaisusta
LIIGA | 5.3.2025 23:09
- 1 / 1393
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35