Tappara juhli ennen peliä – TPS pelin jälkeen
Tappara aloitti liigakautensa nostamalla Nokia-areenan kattoon jälleen yhden mestaruusviirin. Viirin noston jälkeen kotiyleisön ilonaiheet vähäisiksi, sillä pirteästi pelannut TPS kävi nappaamassa Nokia-areenasta voiton ja kaksi sarjapistettä lukemin 2–3 (VL).
Juhlallisuuksien aluksi valokeilaan pääsi Tapparan juniorityö.
Kiekkotoiminnan lisäksi valokeilaan pääsi myös Tapparan taitoluistelu.
Nuorten jälkeen kentälle saapuivat edustusjoukkueen pelaajat.
Petri Kontiola toi Kanada-maljan jäälle.
Yleisön kännykkävalot loivat areenalle tyylikkään valaistuksen.
Otto Rauhala ja Petri Kontiola saivat viirin nostoon avukseen Tapparalegendoja.
Viiri kohosi kohti areenan kattoa.
Viime keväänä mestaruuden voittaneet pelaajat seurasivat seremoniaa kunniapaikalta.
TPS hallitsi savun seassa pelattua avauserää ja pääsi ensimmäiselle erätauolle kahden maalin johdossa.
Hugo Gallet toi toisessa erässä kirvesrinnat maalin päähän.
Tappara haki innokkaasti tasoitusta, mutta Adam Werner oli TPS:n maalilla tarkkana.
Kolmannessa erässä kapteeni Rauhala löi ottelun lukemiksi 2–2.
TPS ei lannistunut tasoituksesta.
Turkulaisilla oli omat paikkansa ottelun ratkaisuun.
Ottelu venyi lopulta aina voittomaalikilpailuun asti.
Lukas Wernblomin onnistuminen toi turkulaisille voiton ja kaksi sarjapistettä loppulukemin 2-3 (VL).
Kaikki kuvakoosteet
Tuhat ja yksi laukojaa, vain yksi maali
Auroraliiga | 15.9.2024 8:00
Kiekko-Espoo nousi voittoon TPS:n kotiavauksessa
LIIGA | 14.9.2024 22:30
Miro Karjalainen sytytti Sportin voittoon
LIIGA | 14.9.2024 20:33
Kaksi hallia ja 12 osumaa − Suomi-sarja pyörähti värikkäästi käyntiin Lempäälässä
Suomi-sarja | 14.9.2024 9:30
- 1 / 1358
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Uutinen
Liigan palkinnot jaettiin − Heljanko kolmannen kerran peräkkäin paras maalivahti, Grönborg paras valmentaja
LIIGA | 8.6.2024 9:30
Uutinen
Jimi Suomen ottelu katkesi erikoisessa tilanteessa − osallisena Tappara-maskotti
LIIGA | 20.3.2024 23:01
Uutinen
Pekka Jormakka palaa Jukurien kokoonpanoon – Ainoastaan TPS luottaa tuttuun miehistöönsä
LIIGA | 20.3.2024 12:38
Haastattelu
Kapteenien ajatusnurkkaus: Juhani Jasu iloitsee vanhan seuransa kohtaamisesta puolivälierissä
LIIGA | 20.3.2024 8:00