Samuli Ratisen liigauran avausosumat kantoivat JYPin voittoon
Ässien alkukausi on ollut hankala ja varsinkin maalinteko on ollut varsin nihkeää. Lukosta jatkoajalla napatun avausvoiton jälkeen tilille oli kertynyt suorat tappiot TPS:lle ja HPK:lle.
Andreas Bernard oli otteissaan varma, vaikka osa maalinedustilanteista varsin sekavaa mailaviidakkoa olikin. Suorat vedot tarttuivat hyvin tavalla tai toisella, eikä irtokiekkoja juuri tippunut. Ainoastaan Samuli Ratisen edessä Bernard oli voimaton.
JYP-hyökkääjät pääsivät hakemaan vetoja ajoittain varsin vapaasti, mutta Bernard kesti. Yleisilme oli selkeä ja jämäkkä ja pelin avaaminen lähti omalta alueelta usein hyvällä rytmillä ilman suurta paniikkia. JYPin voittomaalia edeltänyt puolustuspään harhasyöttö oli illan ainoita räikeitä virheitä.
Avauserän alussa jälleen tuttua aktiivista taklaus- ja karvauspelaamista. Pakotti JYPin puolustajat virheisiin. Laukauksia sateli tiheään, varsinkin suoraan syötöstä, mutta kiekot paukkuivat päätypleksiin. Pata piristyi kolmannessa erässä ja hallitsi ajoittain, mutta tulos jäi laihaksi. Ainoa maali syntyi maalin eteen pompanneesta irtokiekosta.
Ylivoima pyöri pitkälti Sakari Salmisen aktiivisuuden ja oivallusten kautta. Aihio oli hyvä, laukaukset kuitenkin pääasiassa ohi, yli tai Laurikaisen hanskaan.
JYP lähti lauantain otteluun allaan kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Peli on ollut alkukaudesta ailahtelevaa, eivätkä kaikki ketjukoostumukset ole vielä kiveen hakattuja. Rankka viikko huipentui vierasotteluun Porissa.
Eetu Laurikainen oli tulikuumassa vireessä. Varsinkin avauserässä 25-vuotias maalivahti nappasi tukun upeita torjuntoja, kun Ässät jyräsi vimmalla päälle. Mikäli Porissa nähdyt suoritukset jatkuvat, voi Laurikainen hyvinkin ottaa itselleen vankempaa kiinnitystä ykkösmaalivahdin rooliin.
Pakisto sortui muutamiin jäähyihin Ässien antaman paineistuksen seurauksena. Mikko Kuukka törmäsi kovaa yhteen Peter Tiivolan kanssa, ja poistui toviksi pukukoppiin, palaten myöhemmin kuitenkin takaisin peliin. Pelin edetessä puolustuspelaaminen jämäköityi.
Maalipaikkoja siunaantui ottelun edetessä mukava määrä, mutta peräti neljä tolppalaukausta jätti maalit lopulta varsin vähiin. Ykkösketju ei ollut tänään parhaimmillaan. 20-vuotiaan Ratisen liigauran osumat numero yksi ja kaksi olivat piristysruiske.
Ylivoimakuviossa haettiin usein suoraan syötöstä vetoa maalin edustan hyökkääjälle, eikä Ässät saanut tuota asettelua hyvin kuriin. Ylivoimapelaaminen oli välillä staattista, mutta tuotti kuitenkin hyvin maalipaikkoja. Tolppalaukaukset pelastivat kuitenkin kotijoukkueen, eikä ylivoimaosumia nähty.
Ässät painosti päätöserässä vahvasti, eikä johtomaali ollut kaukana. Yksittäinen puolustussähläys kuitenkin kostautui pahasti, kun JYP pääsi 2−1-hyökkäykseen, josta Samuli Ratinen viimeisteli varmasti ajassa 57.10.