Ässät vaikeuksien kautta voittoon - Lukko kaatui rankkaritrillerissä

LIIGA / Raportti
Sami Lähteenmäki oli lauantaina hyvässä vireessä.
Kuva © Saana Hakala
Ässät ja Lukko lähtivät lauantain kohtaamiseen jännittävistä tunnelmista, kun porilaiset yrittivät avata varsinaisen peliajan voittojen saldonsa Lukon kustannuksella. Tätä ei tullut, mutta helpottava voitto kuitenkin, voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 5−4.
Lähtökohdat 

Ässien lähtökohdat lauantain otteluun olivat varsin synkeät. Kymmenen pelatun ottelun jälkeen tilillä ei ollut ainuttakaan varsinaisen peliajan voittoa. Suoria tappioita oli kertynyt peräti kahdeksan.

Maalivahtipelaaminen 

Alkuun näytti siltä, että Andreas Bernard veisi lauantaina pidemmän korren maalivahtien keskinäisessä vertailussa. Lopputulos maalivahtien välillä oli kuitenkin lopulta varsin tasainen. Lukon kolmas ja neljäs osuma olivat kuitenkin sellaisia, joissa olisi tarvittu venymistä. Otti rankkareissa tarvittavat kopit.

Puolustuspelaaminen 

Lukon avausmaali syntyi kiekon hukkaamisesta omassa päässä, ja tätä seuranneesta hätäisestä purusta. Paineettomassa tilanteessa syötöt napsuivat hyvin hyökkääjien lapaan, mutta paineen alla tuli jälleen ongelmia. Pitkät puolustusväännöt omassa päässä pistivät patapakistolle ajoittain reippaat maitohapot jalkoihin.

Hyökkäyspelaaminen 

Avausmaali syntyi nopeasta vastahyökkäyksestä, jossa käytettiin kaikkia kaistoja hyvin hyödyksi. Vauhdikkaat vastahyökkäykset ja pienet kiekonsiirrot toimivat mallikkaasti, mutta tahmeammilla hetkillä vain Sakari Salminen pystyi erottumaan jäältä selvästi edukseen.

Erikoistilanteet 

Ylivoimakuvion rauhoittaminen oli vaikeaa, eikä tätä nähty oikeastaan lainkaan edes avauserän viiden minuutin ylivoiman aikana. Maaleja porilaiset saivat kuitenkin aikaiseksi kaksin kappalein, mutta enemmänkin nopeiden oivallusten kuin pitkään jauhetun pakkopelin turvin. Kyseessä olivat vasta kauden ensimmäiset ylivoimamaalit kotikaukalossa.

Lähtökohdat 

Raumalaiset aloittivat kautensa neljällä perättäisellä tappiolla, mutta syys-lokakuun vaihteesta pelaaminen on ollut parantumaan päin, ainakin tulosten valossa. Lokakuun neljästä ottelustaan Lukko oli ennen lauantaita voittanut kaksi, kun JYP sekä KooKoo joutuivat nöyrtymään.

Maalivahtipelaaminen 

Oskari Setäsen ilta ei ollut Porissa parhaimmasta päästä. Ässien ensimmäiset maalit olivat maalivahdille erittäin vaikeita torjuttavia ja ne tulivat varsin hyvästä sektorista maalin edustalta. Mikael Sahan suora laukaus oli torjuttavissa. Torjui ensimmäisen 23 minuutin jälkeen kaiken, mikä maalia kohti tuli.

Puolustuspelaaminen 

Varsinkin ottelun alkuvaiheilla puolustuspään väännöt päättyivät useasti lukkopuolustajien heittämiin pitkiin kiekkoihin, kun rauhoittaakaan ei pikkupaniikissa ehtinyt. Pelin avaamisessa nähdyt fiksut ratkaisut olivat pitkälti Jakub Krejcikin käsialaa.

Hyökkäyspelaaminen 

Lukon ykkösketjua tähdittävät Janne Keränen, Arttu Ilomäki ja Brandon DeFazio olivat pitkälti Lukolle kaikki kaikessa. Pitkät hyökkäysmyllytykset suuntautuivat joukkueelta kuitenkin enimmäkseen maalin taakse ja sivuille, laukausten jäädessä alkuun vähemmälle. Suoraviivaisuus lisääntyi ottelun edetessä, mikä tuotti myös enemmän irtokiekkoja, säpinää ja lopulta myös osumia.

Erikoistilanteet 

Alivoimapelaaminen oli periaatteessa vahvaa, eikä riistojen sekä purkukiekkojen työstäminen tuottanut vaikeuksia. Yksi uinahdus ja yksi pomppu koituivat kuitenkin kohtaloksi, huonontaen alivoimatilastoa. Ylivoimalla Lukko oli varsin väkevä, osuen myös kertaalleen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo