HIFK:n kauden ensimmäinen vierasvoitto varsinaisella peliajalla - KalPalle kolmas perättäinen tappio

LIIGA / Raportti
Anton Lundell ratkaisi kahdella maalillaan ottelun Kuopiossa.
Kuva © Saimi Airaksinen
HIFK pelasi vahvan kuusikymppisen. Anton Lundell kahdella maalillaan oli illan sankari. Atte Engrenille kauden ensimmäinen nollapeli. KalPa putosi pois kuuden parhaan joukosta.
Lähtökohdat 

Kotikaukalossaan, Niiralan Montussa, KalPa ei ollut hävinnyt vielä yhtään ottelua ennen HIFK:n kohtaamista.
KalPalla oli allaan kaksi tappiota.  Joukkue kärsi selkeän vierastappion HPK:lle ja SaiPaa vastaan kotitappion voittomaalikilpailun jälkeen.
Kahden ottelun pelikieltonsa kärsinyt hyökkääjä Frank Gymer teki lauantain ottelussa paluun kokoonpanoon. Hänen liikettään joukkue on kaivannut.
Lauantai-illan koitos on joukkueiden toinen keskinäinen kahden viikon sisään. KalPa voitti Helsingissä IFK:n. Voittomaalikilpailu venyi tuolloin kuudenteen pariin.

Maalivahtipelaaminen 

Niko Hovinen ei pelannut huonosti, mutta ei myöskään vakuuttanut. KalPa päästi HIFK.n hyökkääjät useasti nokikkain Hovisen kanssa. Hän ei pystynyt yksin pitämään KalPaa mukana pelissä.

Puolustuspelaaminen 

Puolustus ei kyennyt taltuttamaan HIFK:n lauantai-illan huumaa. Joukkue ei sortunut jäähyihin puolustaessaan HIFK:n hyökkäyksiä. Merkkausvirheitä tuli kuitenkin liikaa. Vauhtia pitänyt HIFK-hyökkäys pääsi liian usein hyville tonteille, jotta KalPa olisi voinut taistella ottelun voitosta.

Hyökkäyspelaaminen 

KalPa sai pitkiä hyökkäyksiä, mutta ei useinkaan päässyt laatupaikoille. 

Erikoistilanteet 

KalPalla pääsi neljä kertaa ylivoimalle, mutta ei saanut yhtään maalia tehdyksi. Yhden alivoiman aikan omissa kolisi.

Lähtökohdat 

HIFK on pelannut kuusi kertaa tasapelin varsinaisella peliajalla. Alkukaudesta HIFK onnistui kääntämään otteluista voitot itselleen, mutta viidestä edellisestä ottelusta joukkue oli saanut vain yhden voiton.
HIFK:n tehoista on vastannut pitkälti Juhani Tyrväisen ykkösketju, jonka laidoilla viilettävät Joonas Rask ja Erik Thorell.

Tehoja odotettiin myös nuorilta Niklas Nordgrenilta ja Anton Lundellilta. He ovat esiintyneet pirteästi viime otteluissa.

Maalivahtipelaaminen 

Atte Engren pelasi kauden parhaan pelinsä. Hän nollasi vakuuttavilla otteillaan KalPan Niiralassa.

Puolustuspelaaminen 

HIFK.n puolustus piti KalPan hyökkäyksen pois paraatipaikoilta. 

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK onnistui pelaamaan 60 minuuttia ehyesti ja oli omissa paikoissaan tehokkaampi. Anton Lundell kahdella maalillaan sekä Erik Thorell ja Ville Varakas, molemmat kahdella maalisyötöllään, olivat illan tehokkaimmat pelaajat.

Erikoistilanteet 

IFK joutui neljästi alivoimalle, muttei päästänyt maaliakaan. Joukkue sai yhden ylivoiman ja käytti sen tehokkaasti. Anton Lundell luikerteli kulmasta Hovisen maalilla ja laukoi kiekon sisään Hovisen kainalosta. 

Erikoista 

Lennart Petrell teki kauden ensimmäisen maalinsa. Maali oli samalla Petrellin ensimmäinen tehopiste.

Atte Engrenille kauden ensimmäinen nollapeli.

Ottelun ratkaisu 

HIFK onnistui pelaamaan 60 minuuttia ehyesti ja oli omissa paikoissaan tehokkaampi. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo