Kärpät–HIFK, ottelusarjaraportti: Selkä pleksiä vasten pelannut HIFK taipui läpiajoista

LIIGA / Raportti
Atte Engren yritti parhaansa mukaan pysäyttää maalille rynniviä oululaisia.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Etelän ja pohjoisen kohtaaminen Helsingissä eteni vähin katkoin. Kärpät oli löytänyt lääkkeet isännän fyysiseen pelitapaan ja raivasi tiensä finaaliin lopputuloksella 0−3. HIFK ei lopulta saanut aikaan edes kunnon kiriä.
Lähtökohdat 

HIFK on ollut Kärppiä fyysisempi joukkue ja sitä kautta pyrkinyt vastaamaan oululaisten nopeuteen. Perjantain tasoitus nähtiin Juhani Tyrväisen toimesta ylivoimalla. Helsinkiläisten alivoima on ollut mallikasta, mutta vastustajan istuessa rangaistusta ei hyötyä ole saatu tilanteesta irti.

Maalivahtipelaaminen 

Atte Engren kesytti Kärppien maalintekoyritykset parhaansa mukaan. Läpiajotilanteissa Kärpät oli vikkelämpi. Toisessa erässä verkonvartijalle kirjattiin ainoastaan kaksi torjuntaa. Oskar Osalan maaliin Engren ei millään ehtinyt reagoida.

Puolustuspelaaminen 

HIFK pelasi tuttua taklauksiin nojaavaa peliä ja tarjoili vieraalle mojovia niittejä.

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK sai alkuminuuteilla hyvän tohinan päälle ja pääsi etsimään mahdollisuuksia ohittaa Veini Vehviläinen. A-luokan maalintekopaikkoja ei kuitenkaan ottelussa nähty.

Erikoistilanteet 

HIFK pääsi kerran pelaamaan ylivoimalla. Pyöritysruletista uupui puhti. Alivoimalla joukkue otti yhden takaiskun.

Lähtökohdat 

Kärpät otti ottelusarjan kolmannen voittonsa jatkoajalla kilpakumppanistaan perjantaina. Voiton sinetöi Aleksi Heponiemi ylivoimalla. Hyökkääjä on ollut vireessä. Sarjan tähänastiset kohtaamiset ovat olleet tasaisia kädenvääntöjä.

Maalivahtipelaaminen 

Veini Vehviläisellä oli helppo työ pysäyttää HIFK.

Puolustuspelaaminen 

Kärpät onnistui tehokkaasti estelemään vastustajan kiekollista pelaajaa ja pääsi hyviin kiekonriistoihin.

Hyökkäyspelaaminen 

Kärpät löysi tiensä jo ensimmäisessä erässä maalin tuntumaan ja kävi lähellä avausmaalia. Onni oli kuitenkin kotijoukkueen puolella kiekon pomppiessa ohi kohteesta. Kärppien illan kaksi ensimmäistä osumaa olivat lähes identtisiä. Ensin Ville Leskinen, sitten Rasmus Kupari pääsivät toisessa erässä karkaamaan läpiajoon. Oskar Osalan iskemä kolmas maali syntyi kuin varkain maalinedustalta.

Erikoistilanteet 

Kärpät kuritti kotijoukkuetta ylivoimalla. Ville Leskinen narutti toisen erän alussa kilpirintoja komeilla harhautuksilla. Hyökkääjä pääsi nokikkain Engrenin kanssa ja painoi kiekon verkkoon. Alivoimalla oululaiset puolustivat tiiviisti. 

Erikoista 

Kärppäluotsi Mikko Manner kertoi ottelun jälkeen seuraavaa:

– Tämä oli sarjan paras pelimme. HIFK oli erinomainen ensimmäisissä otteluissa ja oli meillä tuuriakin, kun he eivät olleet tänään parhaalla arsenaalilla liikkeellä. Tänään pystyimme parantamaan peliämme ja veimme heiltä tehoa pois. Vehviläiseltä nähtiin huikea nollapeli. Nuorukaiset ovat kasvaneet aikuisten maailmaan.

− Esimerkillinen johtaminen siivitti tähän suoritukseen. Yhteispelillä onnistuimme vastaamaan HIFK:n kovaan paineeseen. Ainahan tappiot lannistavat mieltä ja siinä tulee kokeneeksi riittämättömyyden tunnetta. Yritämme kapteeniston ja koko valmennusryhmän voimin löytää sitten ne pienet yksityiskohdat, joilla parantaa peliä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Ottelusarjan muut raportit

Kärpät–HIFK, ottelusarjaraportti: HIFK hallitsi vieraissa – Kärpät kompuroi, mutta voitti Aleksi Heponiemen maaleilla

Kärpät otti kolmannen kiinnityksensä finaalipaikkaan voittamalla HIFK:n kotihallissaan jatkoajalla lukemin 2–1. Ottelun sankariksi nousi vaatimattomasti pudotuspeleissä tähän asti esiintynyt hyökkääjälupaus Aleksi Heponiemi.

Kärpät

Lähtökohdat

Kärpät on pitänyt kotiedustaan kiinni, vaikka onkin kärsinyt sarjan aikana kaksi tappiota. Vaikka oululaiset pääsivät viidenteen otteluun kuskin paikalta, oli joukkueella ollut ongelmia avainpelaajien tehottomuuden kanssa.

Herätysliikettä päävalmentaja Mikko Manner haki ensisijaisesti ketjumuutoksilla. Michal Kristof siirtyi ykkösketjun keskelle ja Oskar Osala kakkosketjuun Aleksi Heponiemen ja Rasmus Kuparin rinnalle.

Maalivahtipelaaminen

Veini Vehviläinen pelasi Kärppien maalilla vaihtelevan ottelun. Ajoittain maalivahti piti joukkuettaan pystyssä ottamalla näyttäviä koppeja, mutta toisaalta tolpat pelastivat Vehviläisen ottelun aikana kolmesti. 

HIFK:n ainoasta maalista Vehviläistä ei voi syyttää, sillä Teemu Erosen lähettämä rännikiekko kimposi kenttämestarin erikoisesta suoraan maalin eteen Juhani Tyrväisen lapaan, kun Vehviläinen oli jo hakemassa kiekkoa maalin takaa. Takaiskun jälkeen Vehviläinen ei lannistunut, vaan piti Kärpät mukana ottelussa HIFK:n rynnistyksen aikana. 

Puolustuspelaaminen

Kärppien puolustus pelasi valtaosan ottelusta erinomaisesti pystyen ohjaamaan vierasjoukkueen hyökkäykset laitojen tuntumaan tai maalin taakse. Parhaasta maalintekosektorista oululaiset pitivät huolta uhrautuvasti. Joukkueen fyysiset puolustajat pystyivät Atte Ohtamaan sekä Jani Hakanpään johdolla pitämään irtokiekot kurissa.

Hyökkäyspelaaminen

Oululaisilla oli vaikeuksia kontrolloiduissa hyökkäyksiin lähdöissä. HIFK:n karvaus ei ollut yhtä aktiivinen kuin Helsingissä, mutta siitä huolimatta Kärpillä oli vaikeuksia pelinsä avaamisessa. 

Parhaimmillaan Kärpät olikin, kun pääsi reagoimaan ja nostamaan hyökkäystä nopeasti. Loistavasta reagoinnista parhaina osoituksina toimivat lukuisat kiekonriistojen jälkeiset ylivoimahyökkäykset. Myös hyökkäysalueella päästessään Kärpät pystyi pitämään paineen HIFK:n puolustusalueella, mutta keskikentän ylittämisessä oli vaikeuksia.

Erikoistilanteet

Virallisiin asiakirjoihin Kärpille merkataan yksi ylivoimamaali, mutta jo oululaisten ensimmäinen osuma syntyi vain muutamia sekunteja ylivoiman päättymisen jälkeen, kun Aleksi Heponiemien napakka rannelaukaus löysi tiensä verkon perukoille. Jatkoajalla syntynyt voittomaali oli niin ikään Heponiemen käsialaa. 

HIFK

Lähtökohdat

Edellisen ottelun kotikentällään voittanut HIFK oli tullut valmistautumaan otteluun jo torstaina, joten joukkue pääsi myös harjoittelemaan Raksilan jäähallissa.

Kokoonpanossa oli muutoksia alemmissa kentällisissä, kun joulukuusta asti loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut Thomas Nykopp palasi kokoonpanoon. Puolustuksessa edellisessä ottelussa kovia kokenut Markus Kankaanperä vaihtui Aleksi Laaksoon.

Maalivahtipelaaminen

Kauden aikana paljon parjattu Atte Engren on nostanut tasoaan samaa tahtia kevään lämpötilojen kanssa. Ensimmäinen tositesti tuli jo ottelun kolmannella minuutilla, kun Jasper Lindsten pääsi läpiajoon, mutta Engren torjui yrityksen eleettömästi.

Engren joutui lopulta antautumaan kahdesti, mutta tappiota ei voi laittaa maalivahdin piikkiin. Ensimmäinen tuli maskin takaa yläkulmaan, toisessa HIFK:n alivoimanelikko nukahti ja päästi Heponiemen nokikkain Engrenin kanssa. 

Puolustuspelaaminen

Ottelusarjan avainasemaan on noussut HIFK:n karvauspelaaminen. Perjantain ottelussa vierasjoukkueella oli kaksi erilaista karvausmallia, joita joukkue käytti tilanteen mukaan. Erityisesti erien alussa HIFK karvasi aktiivisesti, ajoittain jopa kolmella miehellä syvältä Kärppien päädystä. Parhaimmillaan HIFK haki kiekonriiston alivoimalla karvaamalla kahdella miehellä Kärppien maalin takaa. 

Vastapainona HIFK:n työkalupakista löytyi myös passiivisempi karvaus, jossa kärkikarvaajaa lukuun ottamatta joukkue ryhmittyi keskialueelle odottamaan Kärppien hyökkäystä. 

HIFK teki joukkueista enemmän virheitä sekä oman alueen kiekollisessa- että merkkauspelissä. Lopulta joukkue joutuikin kotimatkalle juuri merkkausvirheen seurauksena. 

Hyökkäyspelaaminen

Helsinkiläisten hyökkäyspelaaminen oli yksinkertaisempaa ja suoraviivaisempaa kuin Kärpillä. Mikäli joukkue ei pystynyt riistämään kiekkoa korkealla hyökkäysalueella tai kääntämään peliä nopeasti, lopputuloksena oli usein päätykiekko. Vaikka HIFK pystyi voittamaan kiekkoja päädyissä sekä laitojen lähellä, ei Kärpät päästänyt vierailijoita maalin edustalle. Useammin HIFK tyytyikin pelaamaan laitapyörityksen jälkeen kiekon viivaan, josta joukkue haki lisää tilaa ja aikaa pelin rakentamiseen. 

Erikoistilanteet

Vaikka HIFK saikin ylivoimaamaalin tehtyä, voi Juhani Tyrväisen maalin kohdalla puhua onnenkantamoisesta, ei niinkään rakennetusta maalista. Kokonaisuutena punapaitojen ylivoimasta puuttui päättäväisyys ja suoraviivaisuus. 

Erikoista

Illan numero on kaksi. Aleksi Heponiemi viimeisteli kaksi osumaa, HIFK:n Joonas Lyytinen ohitti myös vastustajan maalivahdin kahdesti, mutta kummallakin kerralla sihti oli sen verran pielessä, että tolpat pelastivat Vehviläisen.

Ottelun ratkaisu

HIFK vaikutti tulevan jatkoerään ylilatautuneena. Ensin kultakypärä Erik Thorell otti huolimattoman jäähyn ja heti perään punapaitojen alivoimanelikko ylipelasi päästäen Heponiemen nokikkain Engrenin kanssa. 

HIFK:lla oli mahdollisuudet ratkaista ottelu jo aiemmin, mutta tehokkuus viimeistelyssä jäi uupumaan. Jo varsinaisen peliajan loppuhetkillä ote siirtyi Kärpille.

Kärpät–HIFK, ottelusarjaraportti: HIFK jyräsi kotonaan Kärppien yli ja tasoitti otteluvoitot 2–2:een

HIFK:n kotitaika ottelusarjassa säilyi isäntien ottaessa puhtaan 2–0-voiton Oulun Kärpistä. Kotijoukkue oli ottelussa jatkuvasti muutaman luistimenpotkun oululaisia edellä ja tasoitti ansaituisti välieräsarjan 2–2:een.

HIFK

Lähtökohdat

HIFK lähtee otteluun takaa-ajan asemasta Kärppien siirryttyä ottelusarjassa 2–1-johtoon lauantaina. Ottelusarja on ollut lähtöasetelmiin verrattuna yllättävän tiukka ja HIFK on onnistunut syömään fyysisellä otteellaan Kärppien parhaita aseita. Edellinen ottelu Helsingissä päättyi HIFK:n tiukkaan 3–2-voittoon ja olettaa saattaa, että illan ottelussa nähdään jälleen pirteä ja aloitteellinen kotijoukkue.

Maalivahtipelaaminen

Kotijoukkueen maalilla urakoinut Atte Engren pelasi erinomaisen ottelun tylsyttäen Kärppien vaarallisimmat maalintekopaikat itsevarmasti. Engren piti joukkuettaan pystyssä erityisesti toisessa erässä Markus Kankaanperän ja Tommi Santalan jäähyillessä. Kärpät pyöritti ylivoimaansa vaarallisesti ja pääsi hyviin laukaisupaikkoihin Jussi Jokisen johdolla, muttei onnistunut yllättämään tulikuumaa HIFK-vahtia. Ottelun ykköstähtenä palkittu Engren piti maalinsa koskemattomana ja ansaitsi näiden playoffsien ensimmäisen nollapelinsä yhteensä 22:lla torjunnalla.  

Puolustuspelaaminen

HIFK pelasi kokonaisuudessaan ehjää puolustuspelaamista ja moni isäntien puolustajista näytti vaarallisuuttaan myös hyökkäyssuunnassa. Lähimmäksi maalintekoa HIFK-puolustuksesta pääsi Johan Motin, jonka painava laukaus toisessa erässä kolahti tolpan kautta ulos. Myös Ville Varakas näytti hyökkäysosaamistaan purjehtimalla Kärppä-puolustuksen läpi näyttävästi ja tarjoilemalla vielä erinomaisen maalintekopaikan takatolpalle hiipineelle Erik Thorellille, joka ei kuitenkaan onnistunut viimeistelemään tyhjästä maalista. 

Hyökkäyspelaaminen

HIFK pelasi tuttuun tyyliin erittäin fyysisistä peliä ja sen hyökkääjien onnistuikin sekoittaa Kärppien avauspelaamista erinomaisesti. HIFK rakensi ottelussa useita vaarallisia maalitilanteita, mutta tilanteiden viimeistelyssä oli merkittävästi parantamisen varaa. Isäntien ensimmäinen maali syntyi rangaistuslaukauksesta kokeneen hyökkääjän Tommi Santalan millintarkan rannelaukauksen seurauksena. Isäntien hyökkääjistä myös Sakari Salminen pääsi heiluttamaan verkkoa Veini Vehviläisen selän takana iskiessään ottelun toisen ja viimeiseksi jääneen maalin kolmannen erän alussa. 

Erikoistilanteet

HIFK pääsi yrittämään ylivoimaa ottelussa muutamaan kertaan, muttei onnistunut käyttämään tilanteita hyväkseen. Isäntien ylivoima pyöri näyttävästi, mutta Kärpät onnistui puolustamaan pahimmat maalipaikat pois. Sakari Salminen pääsi hyödyntämään ylivoiman jälkeisen tilanteen tehokkaasti ja pyssytti HIFK vastustamattomasti 2–0 karkumatkalle ottelussa. 

Kärpät

Lähtökohdat

Kärpät ei ole saanut ottelusarjassa yliotetta helsinkiläisistä, vaikka johtaakin sarjaa 2–1. Illan otteluun Kärpät saapuu ilman puolustuksessa väkevästi luutinutta Teemu Kivihalmetta. Tästä huolimatta Kärpät ei ole ongelmissa puolustusmateriaalin kanssa ja joukkueelta voidaan odottaa jälleen väkeviä otteita puolustussuuntaan. 

Oululaisten ottelusuora playoffseissa on ollut edellistä Helsingin visiittiä lukuunottamatta puhdas, joten Kärppä-pelaajien silmissä kiiluu varmasti ensimmäinen vierasryöstö pääkaupungista. 

Maalivahtipelaaminen

Kärppien maalilla pelannut Veini Vehviläinen pelasi itselleen perusvarman ottelun, joka ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt voittoon asti. Vehviläinen napsi ottelussa muutaman näyttävän torjunnan, joista yksi illan näyttävimmistä nähtiin toisessa erässä HIFK-puolustaja Ryan O'Connorin laadukkaan laukauksen tarttuessa näyttävästi Kärppä-vahdin räpylään. 

Puolustuspelaaminen

Kärpät oli illan ottelussa useaan otteeseen vastaantulija, mutta onnistui suojelemaan oman puolustusalueensa keskustaa hyvin. Teemu Kivihalmeen puuttuminen ei juurikaan näkynyt ulospäin joukkueen puolustuspelaamisessa tappio-ottelusta huolimatta. Erityisesti Jani Hakanpää erottui ottelussa edukseen pelaamalla tuttuun tapaan fyysisesti vahvan ottelun. 

Hyökkäyspelaaminen

Kärppien tehokkain hyökkäyspelaaminen oli jäänyt pakkaamatta vierasmatkalle mukaan, joka näkyi lopulta myös tulostaululla. Toisessa erässä Kärpille tarjottiin mahdollisuutta tulla vielä peliin mukaan kahden ylivoiman merkeissä, mutta Atte Engren tylsytti vieraiden yritykset tehokkaasti. 

Kärppien hyökkäyspelaamisesta puuttui jo tutuksi tullut nerokkuus, jonka lisäksi Kärppä-hyökkääjien kurinalaisuus tuntui pettävän HIFK:n puolustaessa erinomaisesti. Nicklas Lasu päätti Kärppien ylivoimatilanteen hölmöön estämisjäähyyn kesken ylivoimapyörityksen ja Jasper Lindsten täydensi Kärppä-hyökkääjien hölmöjen jäähyjen sarjaa koukkimalla itsensä vaarattomassa tilanteessa jäähypenkille. Vaikka HIFK ei onnistunutkaan rokottamaan näistä ylivoimistaan, menetti Kärpät yhä enemmän otetta ottelusta isäntien suuntaan. 

Erikoistilanteet

Kärpät sortui ottelussa turhaan jäähyilyyn, mutta joukkueen pitkään hyvältä näyttänyt alivoimapeli piti Kärpät pelissä mukana. Isännät kuitenkin pääsivät rokottamaan oululaisia ylivoiman jälkitilanteesta vain muutama sekunti Kärppä-ikoni Lasse Kukkosen jäähyn jälkeen.

Erikoista

Ottelun puhututtavin tilanne nähtiin heti avauserässä Jani Hakanpään kaataessa HIFK-hyökkääjä Juho Keräsen läpiajossa. Tilanteesta tuomittiin lopulta rangaistuslaukaus, joka jätti ilmaan kysymysmerkkejä vihellyksen oikeellisuudesta. Tommi Santala laukoi rangaistuslaukauksesta kotijoukkueen 1–0-johtoon ja osuma jäi lopulta ottelun voittomaaliksi. 

Kärpät−HIFK, ottelusarjaraportti: Leskinen pääsi useammin läpiajoon kuin maalasi − HIFK pysähtyi Vehviläiseen

HIFK onnistui tasoittamaan ottelusarjan kotihallissaan eilen perjantaina. Nyt helsinkiläiset mielivät napata yllätysjohdon Kärpät-sarjassa. Oulun illassa nähtiin yhtä paljon läpiajoja kuin maalejakin. Molemmissa kategorioissa Ville Leskinen oli näkyvillä.

Kärpät

Lähtökohdat

Oululaiset saivat takaisin rivistöönsä nuoren Rasmus Kuparin, joka oli katsomon puolella Helsingissä pelatussa toisessa ottelussa. Jussi Rynnäs ei vieläkään palannut Kärppien vahvuudessa.

Maalivahtipelaaminen

Oululaisten maalivahtitilanne eli ainakin teoriassa veitsen terällä, kun Rynnäs on yhä sivussa ja Veini Vehviläinen löi HIFK:n pelaajaa edellisessä ottelussa. Vehviläinen pääsi kuitenkin tempustaan ilman pelikieltoa, ja pelasi kolmannessa kamppailussa kylmähermoisesti.

Puolustuspelaaminen

Kärppien puolustuskalusto ei noussut samalla tavalla esiin kuin aiemmissa pudotuspeliotteluissa. Tietenkin, kun käsillä oli vähämaalinen ottelu, täytyy peräpäälle antaa krediittiä oman pään siisteydestä.

Ottelun loppuhetkillä oululaiset puolustivat johtoaan esimerkillisesti ja kestivät HIFK:n tarjoaman fyysisen sekä henkisen kovuuden.

Hyökkäyspelaaminen

Kärpät oli paitsi hieman alakynnessä ottelun alkupuolella, joutui isäntäjoukkue myös takaiskujen kouriin. Jussi Jokinen poistui pukusuojaan avasuerässä. Kokenut hyökkääjä palasi kuitenkin vielä ennen erätaukoa tositoimiin.

Peli muuttui avoimemmaksi toisessa erässä ja muun muassa Ville Leskinen pääsi lyhyen ajan sisään kahdesti läpiajoon. Tulos jäi maaliahneelta hyökkääjältä laihaksi.

Kolmanteen erään isännät saivat onnekkaan lähdön, kun Michal Kristof iski Kyle Quinceyn jaloista kiekon HIFK-verkkoon. Kun ottelua ratkaistin, Kärpät ei lopettanut pelaamista, vaan tekeminen pysyi kokonaisvaltaisesti hallussa.

Erikoistilanteet

Jasper Lindsten pääsi avauserän lopulla karkuun alivoimalla, mutta Teemu Eronen onnistui estämään maalintekoaikeet takakarvauksellaan.

Ylivoimapelaaminen on ollut Kärpille välieräsarjan alussa hankalaa ja sitä se oli myös kotihallissa sarjan kolmannessa kamppailussa.

HIFK

Lähtökohdat

HIFK joutui lähtemään Oulun kamppailuun ilman Raskia ja Sakari Salmista. Hyvävireinen Juho Keränen nousi ykkösvitjaan. Myöskään kapteeni Lennart Petrell ei ollut tositoimissa mukana.

Maalivahtipelaaminen

Atte Engren pelasi jälleen mainion ottelun ja nappasi muutaman sellaisen torjunnan, joita HIFK on tarvinnut ja tulee tarvitsemaan tänä keväänä menestyäkseen. Kristofin voittomaali meni läpi helpon näköisesti, mutta tilanteessa oli myös paljon liikkuvia osia.

Puolustuspelaaminen

Helsinkiläisten maalille ei lauantain ottelussa kovin helpolla menty. Ville Varakas, Markus Kankaanperä ja kumppanit pitivät huolen siitä, että Engrenin tontilla oli vain makuupaikkoja tarjolla.

Hyökkäyksiä Teemu Eronen, Joonas Lyytinen ja muut kiekollisesti pätevät pelaajat olisivat voineet tukea hanakammin.

Hyökkäyspelaaminen

HIFK aloitti ottelun pirteästi. Erityisesti rouhijaosaston Teemu Tallberg ja Ilmari Pitkänen olivat rohkealla pelipäällä. Salmisen ja Raskin poissaolot näkyivät väistämättä helsinkiläisten pelissä.

Erikoistilanteet

HIFK pääsi yrittämään ylivoimalla muutamaan otteeseen, mutta vaaranpaikkoja joukkue ei Vehviläisen veräjälle saanut luotua. Alivoimansa punapaidat hoitivat tyylikkäästi.

Erikoista

Kärppien Leskinen pääsi ottelun aikana peräti kolmesti nokikkain Engrenin kanssa, mutta kertaakaan näissä pikkumusta ei tietään verkon perukoille löytänyt.

Ottelun ratkaisu

Oulun illan tuhlaajapoika Leskinen onnistui lopulta sijoittamaan kahdesti tyhjään HIFK-rysään, joten loppuluvut asettuivat 3−0:aan. HIFK ei pelannut huonosti, mutta viimeistely jäi hyvin pelanneen Vehviläisen edessä vajaaksi.

Kärpät-HIFK, ottelusarjaraportti: HIFK toi sarjan tasoihin toisen erän onnistumisilla

HIFK aiheutti Kärpille pudotuspelikevään ensimmäisen tappion, kun se onnistui voittamaan välierien ensimmäisen kotiottelunsa maalein 3−2.

HIFK

Lähtökohdat

HIFK ei ollut näissä pudotuspeleissä hävinnyt yhtään kotiottelua. Kotivoitot eivät kuitenkaan riitä, vaan sarjassa tarvitaan myös vierasvoitto. Edellisessä ottelussa se oli lähellä, mutta Kärpät tuli kuudella viittä vastaan tasoihin ja lopulta jatkoerävoittoon.

Maalivahtipelaaminen

Atte Engrenin päivä ei alkanut kovinkaan hyvin, kun kiekko meni selän taakse jo neljännellä minuutilla. Maalivahtia tuosta ei voinut syyttää. Sen jälkeen Engren piti hyvin pintansa, ja joutui antautumaan vain Kärppien pelatessa kuudella pelaajalla ottelun loppuhetkillä.

Puolustuspelaaminen

Puolustuspeli oli tiivistä, eikä Kärpät päässyt maalin eteen tasakentällisin. Pelaajat tarjosivat loppuhetkillä myös kovuutta, ja vaikka loppuhetkillä se johtikin rangaistuksiin, Kärpät sai niistä ylivoimaa vain neljän sekunnin ajan, kun useimmin tuomioita jaettiin molempien joukkueiden pelaajille.

Hyökkäyspelaaminen

Hyökkäyspelin toimiminen otti aikansa, ja HIFK sai kunnolla otetta vasta Kärppien otettua rangaistuksen ensimmäisen erän puolivälissä. Kotijoukkue hyödynsi erinomaisesti maalintekopaikkojaan. 

Erikoistilanteet

Vielä ensimmäisessä erässä HIFK:n ylivoima oli vaatimatonta, mutta toisessa erässä Teemu Eronen onnistui siniviivalaukauksellaan. Pelissä pelattiin paljon myös tasavajaalla, eikä niiden aikana ollut merkittävää etua suuntaan tai toiseen.

Kärpät

Lähtökohdat

Kärpät on aloittanut pudotuspelit viidellä voitolla, mutta peli ei siitäkään huolimatta ole ollut aina vakuuttavaa. Vieraspeliä Helsingissä olikin helposti nähtävissä pudotuspelikevään kovimpana testinä tähän mennessä.

Maalivahtipelaaminen

Veini Vehviläinen ei joutunut torjuntatöihin kovinkaan usein, mutta tilanteet olivat paikoin erittäin vaarallisia. Vehviläinen ei varsinaisesti päästänyt helppoja maaleja, mutta ei pystynyt ottamaan voittavia torjuntoja.

Puolustuspelaaminen

Puolustuspeli piti pääosin HIFK:n kaukana maaliltaan, mutta joukkoon sattui myös lipsahduksia. Erik Thorell jäi Atte Ohtamaan ja Shaun Heshkan taakse vaihtotilanteessa, ja ruotsalaishyökkääjä kiitti tekemällä maalin

Hyökkäyspelaaminen

Ottelun alkuhetket olivat Kärppien parasta hyökkäyspeliä pudotuspelien aikana. Vaaralliset maalipaikat olivat siitä huolimatta harvassa, ja maali tuli onnekkaasti Michal Kristofin vartalo-ohjauksella. Loppuhetkillä Kärpät näytti, kuinka vahva se on tappioasemassa, mutta tällä kertaa tilanteet eivät johtaneet tasoitukseen.

Erikoistilanteet

Kärpät ei onnistunut maalinteossa silloin, kun HIFK:lla oli pelaaja rangaistusaitiossa, vaikka peli pyörikin monesti kotijoukkueen päädyssä. Ilman maalivahtia pelatessa Ville Leskinen teki kavennuksen kuudella viittä vastaan, ja paine pystyi siitä eteenpäinkin koko ajan HIFK:n kenttäpäädyssä Kärppien hakiessa tasoitusta.

Erikoista

Kärppien molemmat kesken kauden tekemät huippuhankinnat, Jussi Jokinen ja Oskar Osala, istuivat ottelun aikana 2+10-minuuttiset. Jokisen rangaistuksen syynä oli laitataklaus ja Osalalla päähän kohdistunut taklaus. Jälkimmäinen vaikutti tuomiona kyseenalaiselta.

Ottelun ratkaisu

HIFK onnistui puolustamaan vahvasti Kärppien tasoitusmahdollisuudet. Erityisen huomion voi antaa Ville Varakkaalle, joka blokkasi taidokkaasti Aleksi Heponiemen laukauksen ottelun viimeisellä minuutilla.

Kärpät–HIFK, ottelusarjaraportti: Kärpät jälleen pysäyttämätön jatkoajalla – HIFK:n hyvä alku ei kantanut loppuun asti

Avauserän jälkeen välieräsarjan ensimmäinen koitos oli tukevasti HIFK:n näpeissä. Hallitseva mestari kuitenkin nousi ensin rinnalle ja lopulta tuttuun tyyliinsä voittoon jatkoajalla.

Kärpät

Lähtökohdat

Ylivoimainen mestarisuosikki lähtee viime kauden välieräsarjan uusintaan heikohkot puolivälierät allaan, vaikka Ilves nujertuikin suoraan neljässä ottelussa. Kärpät saa pelikieltonsa kärsineen Jussi Jokisen takaisin kokoonpanossa, kun taas Oskar Osalalle tämä ottelu on viimeinen kolmen pelin pannasta. 

Maalivahtipelaaminen

Veini Vehviläinen ei ollut ottelun alussa parhaimmillaan, mistä kertoi typerä rangaistus pelin viivyttämisestä sekä avauserän kaksi päästettyä maalia. Vehviläinen ei kuitenkaan antanut takaiskujen vaikuttaa, vaan oululaisten ykkösvahti pelasi erätauon jälkeen vakuuttavalla perustasollaan. Kärppävahti ei tehnyt virheitä, mikä tiesi tänäänkin menestystä joukkueen kannalta.

Puolustuspelaaminen

Kotijoukkue pelasi kliinisen laadukasta puolustuspeliä. HIFK ei päässyt mässäilemään maalipaikoilla Kärppien tiiviin viisikon pitäessä väylät maalille tukossa. Kiekollisena Kärppien puolustus selvitti Teemu Kivihalmeen johdolla helsinkiläisten hyökkäyspaineen ihailtavalla suoritusvarmuudella.

Hyökkäyspelaaminen

Kärpät sai hyökkäyspelinsä kunnolla liikkeelle vasta toisessa erässä, jolloin pelin hallinta siirtyikin isännille. Kärpät onnistui rakentamaan aavistuksen parempia maalipaikkoja kuin HIFK, mutta viimeistely oli Sami Anttilan onnistumista lukuun ottamatta melko tehotonta.

Päätöserässä Kärpät hyökkäsi rajusti, ja lopulta varjojen mailla ollut Aleksi Heponiemi latasi pelin tasoihin reilut kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua.

Erikoistilanteet

Avauserässä Kärppien alivoima joutui kahdesti testiin, joista ensimmäinen hoitui ilman huolen häivää, mutta Shaun Heshkan jäähyn aikana Juha Jääskä pääsi iskemään alivoimaneliön keskeltä 0–2-osuman.

Toisen erän ylivoimillaan Kärpät sai kiekon liikkumaan vaivattoman näköisesti, mutta totuttu tylyys ratkaisupaikoissa jäi uupumaan.

HIFK

Lähtökohdat

HIFK pelasi vahvasti nousujohteisen sarjan Pelicansia, ja koko kevään peliään parantunut Jarno Pikkaraisen ryhmä lähtee hyvin nälkäisenä Kärppien kimppuun. Myös helsinkiläiset saavat pelikiellon lusineen konkarin, Tommi Santalan, takaisin kaukaloon. Runkosarjassa Kärpät vei otteluvoitot HIFK:ta vastaan 4–2, mutta etenkin Raksilassa HIFK on pelannut vuosien saatossa hyvällä tasolla.

Maalivahtipelaaminen

Yksi ottelusarjan kulminaatiopisteistä on maalivahtipelaaminen, ja etenkin Atte Engrenin onnistuminen. Raksilassa Engren jatkoi erinomaisia otteitaan, mutta Heponiemen tasoitus kolmannen erän lopulla olisi pitänyt ottaa kiinni. Juuri tämän verran HIFK hävisi maalivahtipelissä kotijoukkueelle.

Puolustuspelaaminen

Vieraiden raskasjalkainen alakerta jäi monesti luistelussa Kärppien hyökkääjiä vastaan kakkoseksi, mutta järkevä sijoittuminen ja oikeat kiekolliset ratkaisut estivät vaarallisten paikkojen syntymisen. Jatkoajan ratkaisumaaliin johtaneesta koko viisikon virheestä HIFK saa ison miinuksen.

Hyökkäyspelaaminen

HIFK oli avauserässä selvästi aktiivisempi osapuoli kaukalossa, mikä näkyi raikkaana liikkeenä ja rohkeana haastamisena hyökkäyspäässä. Raksilan vanhan suosikin Juho Keräsen paukauttama avausmaali syntyi vahvan päätypelin seurauksena.

Avauserän jälkeen HIFK passivoitui liikaa, eikä se saanut pitkiä hyökkäyksiä käyntiin. Vastahyökkäyksistä tosin aukesi muutama tilanne, joista Jasse Ikonen oli tolppavedollaan lähimpänä onnistumista.

Erikoistilanteet

Erikoistilanteissa HIFK onnistui ensimmäisen ylivoiman haparointia lukuun ottamatta erittäin hyvin. Jääskän viimeistelemää avauserän lopun onnistumista voi hyvällä syyllä kutsua oikeaoppiseksi ylivoimamaaliksi.

Alivoimalla HIFK tiiviillä puolustamisellaan pakotti Kärpät pelaamaan laitojen lähellä, eikä maalin edestä löytynyt vapaata tilaa kotijoukkueelle.

Erikoista

Ottelun yleisömääräksi ilmoitettiin vain 4 804 katsojaa, mikä oli hämmästyttävän huono lukema vastustaja ja välieräavaus huomioiden.

Ottelun ratkaisu

Tapahtumia täynnä ollut jatkoaika päättyi lopulta kotijoukkueen juhliin, kun Kivihalme ja Tino Metsävainio karkasivat kahdestaan läpiajoon kesken HIFK:n yli-innokkaan hyökkäyksen. Lopulta Metsävainiolla oli helppo työ iskeä sarjan ensimmäinen voitto Kärpille.

Otteluvideo