Polkukone Joona Ikonen pisti Hakametsässä hyrskyn myrskyn − TPS:n jalat saapuivat Sveitsin-postista vasta päätöserään

LIIGA / Raportti
Joona Ikonen iski TPS-verkkoon kolme osumaa. Yritys tehdä neljäs maali kilpistyi TPS-maalin rautoihin.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Tärkeän pelaajan kokoonpanoonsa saanut Ilves kohtasi Spengler Cupissa piipahtaneen TPS:n Hakametsässä. Kotijoukkueen riveistä nousi esiin vikkelä laituri, jonka liike oli myrkkyä verkkaiselle TPS:lle.
Lähtökohdat 

Arttu Ruotsalainen teki illan ottelussa paluun Ilveksen ykkösketjun keskelle. Loukkaantuneena ollut sentteri on terveenä ollessaan ollut tupsukorvien tärkeimpiä pelaajia.

Maalivahtipelaaminen 

Eetu Mäkiniemi pelasi uransa kolmannen liigapelin torjuessaan kolmatta ottelua putkeen Ilveksen maalilla. Nuori veskari pelasi aiempien työvuorojensa tavoin hyvin ottein.

Puolustuspelaaminen 

Vaikka Aleksi Elorinne ja kumppanit esittivätkin hyökkäyssuuntaan oivallisia tukevia toimia, ajautuivat tupsukorvat aika ajoin kiekollisen huolellisuuden puutteeseen.

Hyökkäyspelaaminen 

Ilves lähti aktiivisen karvauksen kautta otteluun ja aiheuttikin riistoillaan TPS:lle hankaluuksia. Ruotsalaisen ympärille rakennettu ykkösvitja sai pitkiä pyörityksiä hyökkäyspäätyyn. Panu Miehon ohjaama avausmaali oli osoitus maalille suuntautuvasta pelaamisesta.

Ottelun vanhetessa kävi selväksi, ettei myöskään kotijoukkue ollut raikkaimmillaan ja keskialueella nähtiin useita sekavia tilanteita, joissa Ilves-pelaajat eivät olleet varmoja joko joukkuekavereiden tai kiekon seuraavasta liikkeestä.

Toisessa erässä käynnistyi todellinen Joona Ikosen näytös, kun nopealiikkeinen laituri sinetöi hattutemppunsa kahdella pikamaalilla. Ikonen aloitti maalitehtailunsa avauserässä.

Lähtökohdat 

Perinteisessä Spengler Cupissa Sveitsissä välieriin päässyt TPS palasi liigajäille Ilves-ottelussa. Ykkösvahti Rasmus Tirronen ei ollut turkulaisten kokoonpanossa illan pelissä.

Maalivahtipelaaminen 

Julius Pohjanoksa teki turkulaisten maalilla kaiken voitavansa, jotta joukkue olisi taistellut perjantai-iltana pisteistä. Maalivahtiinsa vieraat eivät kaatuneet.

Puolustuspelaaminen 

Vaikka TPS puolusti näennäisesti kelvollisesti, oli Ilveksen avauserän maaleissa molemmissa kotijoukkueen hyökkääjän lapa maalilla aivan liian vapaana.

Myös kolmas takaisku turkulaispäätyyn johtui väsymyksestä. Teemu Rautiainen pääsi kääntämään pelin liian helposti maalin eteen.

Hyökkäyspelaaminen 

Spengler Cup näytti näkyvän turkulaisten pelaamisessa, sillä joukkue ei saanut selvyyttä viisikkopelaamiseensa koko illan aikana eivätkä vieraat näin ollen saaneet kuin muutaman potentiaalisen maalintekopaikan.

Joel Janatuinen onnistui tekaisemaan TPS:n ottelun avausmaalin maalinedustalta toisen erän lopussa. Kolmas erä lähti turkulaisilta positiivisemmissa merkeissä liikkeelle ja TPS hiipikin Oskari Lehtisen ja Zach Budishin osumilla kahden maalin päähän.

Erikoista 

Ottelussa nähtiin vain yksi rangaistus, kun TPS:n Elias Karvonen sai kolmannessa erässä kaksiminuuttisen kampituksesta.

Ottelun ratkaisu 

Ilves näytti menevät menojaan ja tekevän Ikosen johdolla mitä tahtovat, mutta TPS löysi päätöserässä taisteluhengen ja sai jalat alleen, mikä näkyi tulostaululla kavennusosumina.

Vaikka takavuosilta tuttu Ilves-paniikki nostikin jo päätään, klaarasi kotijoukkue viimeiset minuutit napaten kolme pistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo