Vauhdikasta ja tapahtumarikasta kiekkoa Vaasassa

LIIGA / Raportti
Valtteri Viljanen jatkoi hyvää kauttaan SaiPan kustannuksella.
Kuva © Jarno Hietanen
Perjantainen kohtaaminen SaiPan ja Sportin välillä ei jättänyt yleisöä kylmäksi. Sport onnistui lähes täysin kääntämään pelin vieraspäätyyn kahden erän ajaksi, ja onnistui nostamaan itsensä takaisin voittokantaan runsain maalein.
Lähtökohdat 

Sport isännöi lappeenrantalaisia palattuaan Raumalta yhden pisteen kera. Kotkapaidat ovat joutuneet aloittamaan joulun jälkeisen urakan kolmella peräkkäisellä tappiolla.

Maalivahtipelaaminen 

Niko Hovinen joutui avauserän torjuntatöiden jälkeen pitämään itsensä lämpöisenä pitkän aikaa, sillä toisessa erässä Sport-maalia kohti tuli ainoastaan kaksi laukausta. Ensimmäinen tuli 18 minuutin pelaamisen jälkeen, joka Sportin epäonneksi livahti Hovisen selän taakse.

Puolustuspelaaminen 

Avauserän rimpuilun jälkeen Sport painosti kiekon täydellä viisikolla SaiPan päätyyn, joka tuotti hyvin tulosta. Victor Westermarck avasi sekä ottelun että oman kauden maalihanat, ja Valtteri Viljanen kaksinkertaisti isäntien johdon. Myös Paul Geiger onnistui maalinteossa päätöserässä.

Hyökkäyspelaaminen 

Niko Kuiri oli ottelun alkupuolella näkyvästi esillä, ja teki myös tärkeää työtä maalinedustalla Westermarckin avausosuman avustamiseksi.

Valitettavasti myös kotijoukkue koki menetyksiä vahvuuksistaan, kun Roope Talaja joutui kovan taklauksen uhriksi ja jätti ottelun kesken.

Maalien tekemisen maku ei jäänyt pukukoppiin toisella erätauolla. Chris DeSousa ja Jesse Paukku varmistivat voiton kotijoukkueelle.

Erikoistilanteet 

SaiPan sortuessa rikkomiseen Sport onnistui hyödyntämään tilaisuutensa kahdesti.Viljasen ja DeSousan toimesta.

Alivoima joutui myös koetukselle, mutta onnistui pitämään saldonsa puhtaana.

Lähtökohdat 

SaiPa aloitti viikonlopun vieraskirtueensa Vaasasta. Joukkue lähti Sportin vieraaksi takanaan murskatappio Tapparasta.

Maalivahtipelaaminen 

Niclas Westerholmia ei käynyt kateeksi lappeenrantalaisten maalissa. 33 kertaa torjunut Westerholm teki kaiken voitavansa joukkueen eteen, ja oli lähes jokaisessa Sportin osumassa täysin voimaton.

Puolustuspelaaminen 

Lappeenrantalaisten valmiiksi ohkainen pakisto koki lisää kolausta, kun Jere Seppälä otti laukauksen kaulan seuduille toisessa erässä. 

Hanakkaasti kamppaillut puolustus oli kuitenkin Sportia askeleen jäljessä, eikä kyennyt pitämään Westerholmin maalinedustaa puhtaana tarpeeksi hyvin.

Hyökkäyspelaaminen 

Myös hyökkäys joutui pelaamaan vajaalla miehityksellä toisen erän lopusta lähtien. Lappeenrantalaisten kultakypärä Tomas Zaborsky ryntäsi Talajaa päin kovakouraisesti, jonka seurauksena slovakialaishyökkääjä ohjattiin isoista ovista ulos.

Mikael Kuronen ja Anssi Löfman onnistuivat tuomaan toivoa vierasleiriin, mutta SaiPa ei kyennyt sen enempää tuottamaan painetta Sportin päätyyn.

Erikoistilanteet 

Ylivoima ei onnistunut tuottamaan tarvitsemiaan paikkoja riittävästi, eikä myöskään alivoima kyennyt pitämään kotkapaitoja aisoissa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo