HIFK voittoon Kuopiossa – Voiton takuumiehenä Atte Engren

LIIGA / Raportti
Atte Engren pelasi vahvan ottelun vieraiden maalilla
Kuopiossa nähtiin viihdyttävä ja fyysinen kamppailu, jonka HIFK lopulta voitti lukemin 1–2. Molemmissa päissä maalivahdit venyivät useisiin huipputorjuntoihin. Vieraiden voittomaalin iski puolustaja Mikko Kousa.
Lähtökohdat 

KalPa aloitti kautensa eilen 3–2-voitolla Jukureista jatkoajan jälkeen. Kotijoukkueen ylivoima toimi ottelussa erinomaisesti, sillä kilpipaidat iskivät kolmesta yrityksestään kahdesti kiekon reppuun. Eilen useita huipputorjuntoja esittänyt Eero Kilpeläinen jatkoi kotijoukkueen maalin suulla myös tänään.

Maalivahtipelaaminen 

Kilpeläiselle tuli avauserässä paljon helpohkoja laukauksia, jotka mies torjui varmasti. Vieraiden avausmaalille hän ei voinut mitään. Toisessa erässä pelin painopiste siirtyi toiseen päähän ja Kilpeläiselle ei tullut juurikaan laukauksia.

Yksi niistä kuitenkin upposi sisään, kun Mikko Kousan rannelaukaus painui verkon perukoille. Toisen erän lopulla Sebastian Dyk pääsi läpiajoon, mutta Kilpeläinen piti kotijoukkueen vielä mukana pelissä upealla torjunnallaan. Kahden ottelun perusteella voisi sanoa, että viime kauden maalivahtiongelmat ovat muisto vain Kuopiossa.

Puolustuspelaaminen 

Kotijoukkueen puolustajat pystyivät vastaamaan vierasjoukkueen fyysisyyteen hyvin. HIFK sai pyöritettyä peliä pitkiä jaksoja hyökkäysalueella avauserässä, mutta huippupaikoille pääsy oli vaikeaa. Puolustajat nousivat rohkeasti tukemaan hyökkäyksiä. Tämä aiheutti useita vaarallisia ylivoimahyökkäyksiä vieraille KalPan menettäessä kiekon.

Hyökkäyspelaaminen 

KalPalla oli vaikeuksia varsinkin avauserässä keskialueen ylityksessä, kun vierasjoukkue puolusti erittäin tiiviisti ja aggressiivisesti. Toisessa erässä keltapaidat saivat otetta pelistä ja loivat lukuisia hyviä paikkoja, varsinkin ylivoimalla. Atte Engren kuitenkin kesti vieraiden maalilla. Apuna olivat myös maalivahdin parhaat kaverit, tolpat.

KalPa sai loistavan lähdön kolmanteen erään, kun Miikka Pitkäsen viivakuti ohjautui maalin edessä olleen Alexander Ruutun kautta maaliin. Tuomari levitti ensin kätensä, mutta videotarkistuksen jälkeen maali lopulta hyväksyttiin. Kovasta kotijoukkueen kolmannen erän painostuksesta huolimatta lisäosumia ei enää nähty.

Erikoistilanteet 

KalPan ylivoima oli tänään yhtä kaksiminuuttista lukuunottamatta heikkoa. Lukuisat kiekonmenetykset siniviivalla ja hyökkäyspäässä pilasivat monta mahdollisuutta. Alivoimaa joukkue kesti avauserässä vain 14 sekuntia, kunnes omissa soi.

Lähtökohdat 

HIFK aloitti kautensa eilen tappiollisissa merkeissä, kun Pelicans oli vahvempi Lahdessa lukemin 3–0. Joukkue pystyi luomaan runsaan määrän huippupaikkoja, mutta ei onnistunut iskemään maaleja. Tänään pystyttiinkin odottamaan nälkäistä petolaumaa kaukaloon. HIFK voitti viime kaudella molemmat keskinäiset ottelut Kuopiossa.

Maalivahtipelaaminen 

Engren vaikutti epävarmalta avauserässä, antaen useita helppoja reboundeja sekä pompottaen kiekkoja maalinsa eteen. Hän paransi otteitaan huomattavasti toisessa erässä ja piti vierasjoukkuetta johtoasemassa lukuisten huipputorjunten myötä.

Apuna olivat myös tolpat ja ylärima, joihin KalPa kilautti kiekon toisessa erässä peräti kolme kertaa. KalPan kavennusmaalille Engren ei voinut mitään. Kolmannessa erässä Engren oli kuin muuri ollen ehdottomasti tärkein yksittäinen tekijä vierasvoitossa.

Puolustuspelaaminen 

Vieraiden puolustajat pelasivat totuttuun tapaan erittäin fyysisesti ja KalPalla oli vaikeuksia saada peliä pyörimään hyökkäysalueella avauserässä. Toisessa erässä KalPa selvästi lisäsi luistelua ja vieraiden puolustajat joutuivat ajoittain vaikeuksiin. Maaleja kotijoukkue ei kuitenkaan onnistunut tekemään.

Vaikka HIFK joutuikin puolustamaan pitkiä jaksoja puolustusalueellaan, niin joukkue pystyi pitämään KalPan melko hyvin poissa aivan huippupaikoilta maalin edestä. Ylivoimahyökkäyksiin se ei kotijoukkuetta päästänyt.

Hyökkäyspelaaminen 

Petolauma tuli otteluun erittäin hyvällä jalalla ja sai pyöritettyä peliä pitkiä aikoja hyökkäysalueellaan. Ykköskenttä Sebastian Dyk-Jere Sallinen-Jesse Saarinen loi useita maalipaikkoja. Vierasjoukkue sai ottelun aikana lukuisia ylivoimahyökkäyksiä, kun KalPa hyökkäsi rohkeasti viidellä pelaajalla ja menetti useasti kiekon. Toiseen ja kolmanteen erään punapaidat eivät kuitenkaan löytäneet samanlaista vaihdetta hyökkäyksessään, vaan peli pyöri paljon omassa puolustuspäässä.

Erikoistilanteet 

Vierasjoukkue käytti heti ensimmäisen mahdollisuutensa miehen ylivoimalla, kun Dyk iski kiekon yläkulmaan Otto Paajasen komeasta tarjoilusta. Alivoima toimi hyvin, osittain myös KalPan huonojen kiekollisten ratkaisujen johdosta, sekä Engrenin huipputorjunnoilla.

Erikoista 

Ottelun lopussa nähtiin hauska yksittäinen tilanne, kun kotijoukkueen Mikko Nuutinen torjui laukauksen päällään KalPan hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia. Selvästi näki, että mies on pelannut nuorempana jalkapalloa.

Ottelun ratkaisu 

Kousa iski vieraat kahden maalin johtoon toisen erän lopussa kesken KalPan painostuksen, eikä kotijoukkue enää tästä kyennyt nousemaan kuin maalin päähän.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo