Liiga-kierros: Kauden ensimmäinen täysi kierros − TPS ja Sport aloittavat kautensa
Jukurit pelaa kauden ensimmäisen kotiottelunsa
Jukurit:
Eilen Kuopiossa hävinnyt Jukurit jahtaa kauden avausvoittoa. Sami Rajaniemen otteet ja Vadim Pereskokovin kahden pisteen ilta ei riittänyt voittoon. Kaksi maalia alivoimalla päästänyt Jukurit tarvitsee eilistä parempaa jäähykuria sekä viimeistelyä omista paikoista.
Analyysi: Jukureissa nuorille ja ulkomaalaisvahvistuksille on tarjolla vastuuta
Pelicans:
Eilen HIFK:sta kolme pistettä ottanut Pelicans lähtee vapautuneena Mikkeliin. Pelicans väisti luodin Tomi Karhusen ottaessa lukuisia huipputorjuntoja, jotka olivat avainasemassa Pelicansin voitossa. Juhamatti Aaltonen oli kenttäpelaajista illan hahmo lukuisilla pitkillä kiekon suojauksilla sekä avausmaalilla.
Näkemys: Tie katkesi viime kaudella liian aikaisin – Pelicansin on aika menestyä
Tilastot
Edelliset ottelut
Jukurit
Pelicans
Tällä kaudella
runkosarja
Kautensa tappiolla aloittanu HIFK hakee ensimmäisiä pisteitä
KalPa:
KalPa voitti Jukurit jatkoajalla uuden päävalmentajansa Tommi Miettisen kanssa. Illan hahmona ollut Miikka Pitkänen teki kaksi maalia Jukureiden verkkoon.
Kolmella kotipelillä kautensa aloittava KalPa pyrkii jatkamaan ottelun hallintaa ja hyvää ylivoimaansa myös HIFK:ta vastaan.
Analyysi: Katseet Miettiseen – palaako KalPa juurilleen?
HIFK:
HIFK koki karvaan tappion eilen Lahdessa. Lukuisat huippupaikat päätyivät kerta toisensa jälkeen Pelicansin maalivahdin Tomi Karhusen räpylään.
Eniten näistä paikoista sai nauttia uusi ruotsalaishyökkääjä Sebastian Dyk, jolla oli riittävästi paikkoja jopa hattutemppuun. Jesse Saarisen ja Dykin yhteispeli sujui kaukalossa hyvin ja he näyttivät löytävän toisensa.
HIFK:n uusi vahvistus Paajanen: "Ei täällä tarvitse tavoitekeskustelua käydä"
Tilastot
Loukkaantuneet
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Sport avaa kautensa Kärppien vieraana
Kärpät:
Kauden Hämeenlinnassa voitokkaasti avannut Kärpät luistelutti ensimmäiseen peliin maalinsa suulle hieman yllättäen Justus Annusen, joka selviytyi yhden hörpyn jälkeen pelistään mallikkaasti. Tällä kertaa voi olla Patrik Rybarin vuoro aloittaa maalilla.
Kotonakin taatusti seuratuimman Jesse Puljujärven yhteistyö ketjukaverien kanssa haki vielä parhaimpaansa, mutta luistin kulkee jo liukkaasti. Juho Lammikko oli Puljujärven ja Radek Koblizekin kanssa muodostetun ykkösketjun terävin pelaaja. Tunteet ovat varmasti pinnassa myös Janne Pesosella, jolle liigakamppailu on kotona ensimmäinen sitten kevään 2008.
Analyysi: Paljon menetyksiä kokenut Kärpät lähtee mestarisuosikkina ensi kauteen
Nyt se on varmaa: Kärpät sai Jesse Puljujärven ja Liiga uuden supertähden
Sport:
Sport saa heti ensimmäiseen otteluunsa kestomenestyjä Kärpät vastaan. Harjoituspeleistä neljä ottelua seitsemästä voittanut Sport hakee hyvää starttia matkalle kohti pudotuspelejä. Sport on nähty pudotuspeleissä vain kertaalleen Liiganousun jälkeen.
Analyysi: Sportin juhlakauden tavoitteena on pudotuspelit
Sportin kanadalaispakit Wilson ja Geiger odottavat laadukasta kiekkokautta
Muokattu 14.9.2019 klo 12:50, Sportin kerrottiin jääneen pudotuspelien ulkopuolelle liiganousunsa jälkeen. Sport on nähty kerran pudotuspeleissä liiganousun jälkeen. Tämä muokattu artikkeliin.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Molemmat joukkueet aloittivat kautensa tappiolla
Lukko:
Eilen Satakunnan-derbyn niukasti maalilla hävinnyt Lukko pääsee kotiluolaansa jahtaamaan kauden ensimmäistä voittoa.
Uudet hankinnat Kristian Pospisil ja Robin Press olivat järjestämässä Lukon ottelun ainoaa maalia. Raumalaisjoukkueelta puuttuu vielä avainpelaajistaan Ville Heinola, joka on NHL-leirillä.
Ilves:
Paljon puhuttu Ilves kärsi niukan 4−5-tappion Tapparalle paikalliskamppailussa. Ilveksen osalta ottelun mielenkiintoisin pelaaja oli vasta 18-vuotias Lassi Thomson, joka väläytteli laukaustaan tekemällä kaksi maalia ylivoimalla.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
JYP lähtee voiton turvin haastamaan Tapparaa
Tappara:
Paikalliskamppailun voitolla kautensa aloittanut Tappara jatkaa kauttansa Hakametsässä.
Uusista hankinnoista jo harjoituskaudella hyvin pisteitä tehnyt Tyler Morley oli Tapparan kirkkaimpia pelaajia kahdella maalillaan.
Analyysi: Tapparan kärkirooleissa on paljon katsomattomia kortteja − nuoret kaipaisivat vastuuta
Kiireisen kesän viettänyt Puistola haluaa vakiinnuttaa pelipaikkansa: "Se on ykköstavoite"
Näkemys: Liika on liikaa maalintekijöissäkin − Tapparan kokoonpano tukehtuu omaan mahdottomuuteensa
JYP:
Pekka Tirkkonen hyppäsi täksi kaudeksi JYPin penkin taakse ja kausi alkoi heidän osaltaan erinomaisesti. Hallitseva mestari kaatui kotona ja JYP aloitti kautensa kolmen pisteen voitolla.
Pelicansista saapunut keskushyökkääjä Miska Siikonen otti heti roolia tekemällä otteluun tehot 1+1. Myös maalivahti Eetu Laurikainen aloitti kautensa vahvasti torjuen 29 kertaa ja päästämällä vain kaksi maalia,
Analyysi: Missio 2.0 − Nosta JYP syväkyykystä
Näkemys: Ryhti palasi Hippokselle, mutta ilmapiiri ruokkii JYPissä edelleen pelkoa
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
TPS pelaa Ässiä vastaan kauden ensimmäisen pelinsä
TPS:
Mediassa paljon esillä ollut TPS aloittaa kautensa kotona Ässiä vastaan. Turkulaisjoukkueen ympärillä on kohistu paljon kaukalon ulkopuolisista asioista, mutta nyt Kalle Kaskisen johtama ryhmä saa näyttää kentällä missä TPS:ssä mennään.
Harjoitusotteluissa TPS:n saldona oli viisi voittoa yhdestätoista ottelusta.
Petteri Wirtanen palasi Turkuun menestymään – "Kaikki tietää kuitenkin loppupeleissä miksi pelataan"
Ässät:
Ari-Pekka Selinin valmentamat patapaidat saapuvat turkuun kolme pistettä taskussaan. Satakunnan derbyn voittanut Ässät metsästää myös vieraspisteitä.
Uusiin hankintoihin lukeutuvat Edwin Hedberg ja Simon Åkeström pääsivät heti pisteille. Myös maalivahtihankinta Daniil Tarasov aloitti vahvasti torjumalla 25 kertaa ja päästämällä vain yhden maalin. Nuori ja isokokoinen venäläinen on yksi mielenkiintoisimmista maalivahdeista tällä kaudella.
Analyysi: Ässät ei voi kuin parantaa viime kaudesta
Näkemys: Satakunnasta pamahtaa, Pata on valmis kasvojenpesuun
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
Pitsiturnaus
runkosarja
KooKoo hakee revanssia eilisestä tappiosta Kaakon Derbyssä
KooKoo:
KooKoo hävisi eilen kauden avauksessa SaiPalle kahdella maalilla. Jussi Ahokkaan valmentama ryhmä hakee voittoa toisella yrityksellä SaiPasta.
KooKoo onnistui nollaamaan SaiPan ylivoimat, mutta tasaviisikoin verkko heilui turhan tiuhaan. KooKoo taas teki kuudesta ylivoimasta vain yhden maalin.
Ottelussa hallintaprosenteissa edellä ollut KooKoo kaipaa parempaa puolustuspeliä ja omien paikkojen hyödyntämisä.
Analyysi: Ahokkaan tulikoe Liigassa alkaa – KooKoo on täynnä lunastamatonta potentiaalia
Anrei Hakulisella läpimurtokausi takana - ehjällä kaudella nousu maajoukkueen runkopelaajaksi?
SaiPa:
Huolimatta kolmen pisteen saldosta kauden ensimmäisestä ottelusta, SaiPan leirissä ei oltu otteluun tyytyväisiä. KooKoo laukoi yhteensä 54 kertaa lappeenrantalaisten päätyyn, näitä lukemia SaiPa lähtee hakemaan huomattavasti pienemmäksi.
SaiPaan saapunut Tomas Záborský aloitti kauden erinomaisesti kahdella maalilla kahdesta laukauksesta, joista toinen oli tyhjiin. Myös maalivahti Niclas Westerholm pelasi hyvän ottelun torjumalla 28 kertaa ja päästämällä kolme maalia.
Näkemys: SaiPa etsii uutta identiteettiä ja on löytämässä sellaisen historiastaan