KooKoo murskavoittoon - Tappara vaihtoi maalivahtia kahdesti

LIIGA / Raportti
Malte Strömwall tykitti kaksi maalia.
Kuva © Jussi Puuri www.instagram.com/hockeyjussi/
KooKoon peleissä on nähty alkukaudella melkoisia maalitalkoita, eikä kolmas ottelu tehnyt poikkeusta. Tappara sai Sumulaakosssa kylmää kyytiä, ja voittolukemat kirjattiin KooKoolle 8−3.
Lähtökohdat 

KooKoo hävisi avausviikonloppuna molemmat Kaakon Derbyt, vaikka johti molempia otteluita. Omiin meni otteluiden aikana peräti 12 pelitilannemaalia, joten yksi parantamisen kohde oli helppo löytää.

Maalivahtipelaaminen 

Juha Järvenpää oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella maalin suulla. Maalivahti pelasi hyvää peruspeliä, eikä paraatipelastuksiin tarvinnut venyä.

Puolustuspelaaminen 

KooKoo onnistui hyvin puolustusalueella kiekonriistoissa ja syötönkatkoissa. Ongelmia tuottivat kuitenkin Tapparan pelaajien paikanvaihdot, jotka johtivat kirvesrintojen ensimmäiseen maaliin.

Hyökkäyspelaaminen 

KooKoo ei ollut aivan parhaimmillaan vastustajan maalin edessä, mutta maaliin johtaneet laukaukset lähtivät usein varsin kaukaa. Joukkue sai ajoittain parempia tuloksia aikaiseksi suorilla hyökkäyksillä kuin pyörityksillä.

Erikoistilanteet 

Sekä ylivoima-, että alivoimaprosentti oli 100, joten parannettavaa ottelun ratkaisuhetkillä ei juurikaan ollut. Malte Strömwall osui ylivoimalla kahdesti. 

Kaikki Liigan otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/otteluvideot/liiga
Lähtökohdat 

Tappara oli avausviikonlopun jälkeen ilman voittoa kärsittyään pitkästä aikaa tappion niin Ilvestä kuin HPK:ta vastaan. Kirvesrintojen joukkueessa nähtiin mielenkiintoinen pelaaja, kun viime kaudella Red Star Kunlunissa pelannut Joonas Järvinen liittyi Tapparaan pätkäsopimuksella.

Maalivahtipelaaminen 

Christian Heljangon iltapuhteesta tuli ikävä. Kuusi laukausta, joista kolme livahti sisään. Tämän jälkeen kokenut Niklas Bäckström tuli tilalle ja päästi ensimmäisen laukauksen taakseen. Toinen erä toi konkarivahdille neljä takaiskua ja kolmannessa erässä maalilla oli jälleen Heljanko.

Puolustuspelaaminen 

Tapparan puolustus antoi vastustajalle liikaa tilaa. Lisäksi päänvaivaa tuottivat kiekonmenetykset. Aleksi Elorinteen kohdalla sellainen johti KooKoon kuudenteen maaliin, mutta peli oli jo ennen sitäkin käytännössä ratkennut. 

Hyökkäyspelaaminen 

Jan-Mikael Järvinen oli totutun nerokkaana, mutta hänenkin iltaansa synkensi avauserän lopulla tuhrittu maalipaikka. Muuten hyökkäyspelissä ei ollut suurta järkeä. Kolmannessa erässä maaleja syntyi kaksi, mutta se oli lähinnä kosmetiikkaa.

Erikoistilanteet 

Yli- ja alivoimapeli olivat surkeaa. Jarkko Malisen maali syntyi eteenpäin voitetusta aloituksesta.

Erikoista 

Juha-Pekka Haataja saavutti 500 tehopisteen rajan Liigassa. Aluksi rajapyykki näytti ylittyvän maalilla, mutta lopulta tilastomerkintä tuli syötöstä Kimi Koiviston ohjattua laukauksen sisään.

Tapparan Niko Ojamäki kirjasi rumasta tappiosta huolimatta tehosaldokseen +3.

Edellisen kerran Tappara oli päästänyt kahdeksan osumaa kauden 2011-12 avauksessa, jolloin Ilves voitti paikallisvastustajansa 8−7.

Ottelun ratkaisu 

Tapparan kohdalla lopullinen lamautin oli Tomi Leivon iskemä 4−1-maali. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo