Lahdessa nähtiin tasainen kamppailu − Hari ratkaisi rankkareilla
Pelicans lähtee kolmen ottelun viikon viimeiseen kamppailuun allaan eilinen vierasvoitto, kun joukkue jätti HIFK:n nollille. Pelicansin otteet ovat olleet kotona mollivoittoisia viimeisessä kahdessa ottelussa Sportia ja Ilvestä vastaan.
Pelicansin maalilla torjunut Tomi Karhunen pelasi tasaisen vahvan ottelun eikä taakse menneet maalit eivät olleet sieltä helpoimmasta päästä. Jatkoajalla Karhunen otti lukuisia isoja torjuntoja ja oli yksi kotijoukkueen voiton avaintekijöistä.
Pelicans puolustuspelaaminen oli suurimmaksi osaksi hyvää, mutta ajoittaisten virheiden seurauksena KalPalle avautui paikkoja. Myös puolustajien hyökkäysalueen nousujen seurauksena kotijoukkue joutui ottamaan joitakin ylivoimahyökkäyksiä vastaan.
Hyökkäyspelaaminen parani rutkasti viikon aiemmista otteluista. Pelicans hyökkäsi monipuolisesti niin hitaasti kuin nopeasti ja sai pitkiä hyökkäysalueen pyörityksiä aikaiseksi.
Pelicansin ylivoima oli hyvää, vaarallisia paikkoja ja yksi maali. Ainoa alivoimamaali syntyi suorasta hyökkäyksestä, kun KalPan Aleksi Klemetti oli jäänyt yksin maalin eteen ja sai leipoa kiekon rauhassa maaliin.
Vierasjoukkue KalPalla on myös kolmen ottelun viikko, joka päättyy vierailuun Pelicansia vastaan. KalPa on runkosarjassa sijalla 14 ja on toistaiseksi onnistunut voittamaan kahdeksasta pelaamastaan ottelusta vain kerran varsinaisella peliajalla.
24 kertaa torjuneen Eero Kilpeläisen murheenkryyniksi muodostui toinen erä, minkä aikana maalivahti päästi kiekon kolme kertaa selkänsä taakse.
KalPan puolustamisessa ei ollut suuresti moitittavaa, mutta se joutui monta kertaa Pelicansin pitkiin pyörityksiin kiekonmenetysten seurauksena.
Vaikka joukkue sai myös laadukkaita paikkoja luotua, sen kolmannen erän maalit tulivat hieman onnekkaasti. Kai Kantolan laukaus maalin takaa kimposi Karhusen varusteista sisään ja Lasse Lappalaisen viivalaukaus päätyi miesmuurin takaa verkon perukoille.
Kiekko liikkui ylivoimalla ja KalPa loi maalinedustalle hyvillä syötöillä vaarallisia paikkoja. Kuitenkin ainoa ylivoimamaali syntyi suorasta hyökkäyksestä, josta Klemetti teki maalin.
Aloituskokoonpanoon merkattu Samu Perhonen loukkaantui alkulämmittelyssä, joten maalin suulle asteli luukkuvahdin paikalta Eero Kilpeläinen.
Ottelun ratkaisua jouduttiin hakemaan aina voittomaalikilpailusta asti. Ainoat onnistujat tulivat Pelicansin leiristä, kun Severi Lahtinen ja Janos Hari onnistuivat ohittamaan Kilpeläisen.