Raikas ja tehokas Tappara venytti historiallisen voittoputkensa jo kymmenen ottelun mittaiseksi

LIIGA / Raportti
Charles Bertrand iski Jukureita vastaan jo kauden kuudennen maalinsa.
Kuva © Jarno Hietanen
Tällä kertaa tamperelaisjoukkueen paremmuuden sai todeta Jukurit, joka kärsi lopulta selvän tappion kolmannen erän orastavasta kiristään huolimatta.
Lähtökohdat 

Tapparan historiallisen hyvä alkukausi sai jatkoa torstaina, kun Hakametsässä kaatui Sport luvuin 5-1. Silmiinpistävää Tapparan erinomaisessa alkukaudessa on ollut etenkin joukkueen väkevä hyökkäyspeli, joka oli ennen lauantai-illan ottelua tuottanut jo 39 täysosumaa.

Maalivahtipelaaminen 

Illan ottelussa Tapparan maalia vartioi Christian Heljanko, joka nähtiin tolppien välissä viimeksi reilu viikko sitten Turussa. Yhteensä 30 torjuntaa kirjauttanut Heljanko esitti läpi ottelun hyviä perustorjuntoja, vaikka kiekko hukkuikin vahdin näköpiiristä pariin otteeseen. Huippuvenytyksiä ei tällä kertaa nähty eikä tarvittu.

Puolustuspelaaminen 

Kotijoukkueen puolustuslinja pysyi aina kolmannen erän jälkimmäiselle puoliskolle saakka hyvin kasassa, eivätkä Jukurien hyökkääjät löytäneet juuri keinoja kamppailuvoimasten Tappara-puolustajien ohittamiseen. Ottelun lopussa ote kuitenkin herpaantui ja Jukurit pääsi kuin varkain otteluun mukaan kahden salamamaalin ansiosta, joista toinen syntyi ylivoimalla. Tämän jälkeen kirvesrintojen puolustajat kuitenkin ryhdistäytyivät eikä Jukurit päässyt toden teolla haastamaan isäntiä ottelun voitosta.

Hyökkäyspelaaminen 

Yksi suurimmista syistä Tapparan historiallisen voitokkaalle alkukaudelle on ollut joukkueen tehokas hyökkäyspeli. Vielä ensimmäisen erän jälkeen näytti siltä, että aivan samankaltaista ilotulitusta ei tänään olisi luvassa, mutta toisessa erässä Tapparan taidokkaat ja nopeat hyökkääjät osoittivat luulon vääräksi. Ensimmäisessä erässä onnistuneen Charles Bertrandin lisäksi Patrik Virta, Sami Moilanen ja Tyler Morley laukoivat kiekon verkkoon yhteensä kolme kertaa vajaan kahden minuutin sisään.

Erikoistilanteet 

Alkukaudella Liigan toiseksi tehokkainta ylivoimaa pelannut Tappara loi tänäänkin näyttäviä syöttöketjuja ja vaarallisia maalintekotilanteita ylivoimillaan, mutta viimeistely ei ollut tällä kertaa terävimmillään. Osasyy siihen oli toki vahvaa alivoimaa pelannut vierasjoukkue ja hyvin torjunut Sami Rajaniemi, mutta peiliin katsomisen paikka on myös runsaasti ylivoima-aikaa saaneella Teemu Suhosella, jonka ruuti oli tänään märkää.

Lähtökohdat 

Jukurit on aloittanut kautensa pirteästi, sillä kahdeksasta ottelustaan joukkue oli ennen Tappara-ottelua kerännyt yhteensä 15 pistettä. Viimeisimmät pisteensä Jukurit nappasi edellisestä ottelustaan TPS:ää vastaan, kun täysi pistepotti jäi Mikkeliin luvuin 2-1.

Maalivahtipelaaminen 

Vierasjoukkueen maalia vartioinut Sami Rajaniemi venyi kiekon tielle yhteensä 26 kertaa ja joukkoon mahtui myös näyttäviä venytyksiä. Oli kuitenkin aseeton Tapparan maaleissa, joista kaksi syntyi suoraan syötöstä aivan maalin läheltä ja kaksi tarkoilla laukauksilla. 

Puolustuspelaaminen 

Jukureiden puolustus kesti Bertrandin maalia lukuun ottamatta Tapparan lähentelyt ottelun avauserässä hyvin, mutta toisen erän musta kaksiminuuttinen oli lopulta joukkueelle liikaa. Kotijoukkueen saatua koneensa käyntiin Jukurien puolustajilla oli paikoitellen suuria vaikeuksia vastata Tappara-hyökkääjien vauhtiin ja kaksinkamppailupelaamiseen.

Hyökkäyspelaaminen 

Ennen päätöserää Jukurien parhaista hyökkäyspään tilanteista vastasivat yritteliäs Vadim Pereskokov ja ylivoimalla ylärimaan laukonut Jesper Piitulainen. Hyökkäykset olivat kuitenkin vähissä Tapparan hallitessa kiekkoa, mutta kolmannen erän jälkimmäisellä puoliskolla osat vaihtuivat. Janne Ritamäen ohjausmaalia seurasi pian hyvällä pelipäällä olleen Jakub Galvasin osuma, mutta kiri jäi lopulta vajaaksi kotijoukkueen kapteenin Kristian Kuuselan iskettyä loppuluvut 5-2.

Erikoistilanteet 

Jukurit onnistui tänään erikoistilanteissaan isäntäjoukkuetta paremmin, sillä vierasjoukkueen alivoima toimi 100 prosentin tehokkuudella ja ylivoimallakin nähtiin yksi osuma. Enemmänkin olisi ollut tarjolla, sillä niin Tappara kuin Jukuritkin ottivat ottelussa neljä kaksiminuuttista.

Ottelun ratkaisu 

Tapparan kolme maalia tuottanut tehohetki toisessa erässä oli lopulta Jukureille liikaa, eikä se enää päätöserän maaleistaan huolimatta kyennyt tosissaan haastamaan sarjaa johtavaa tamperelaisjoukkuetta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo