Räväkästi alkanut ottelu näki ensimmäisen rangaistuksensa jo kahden minuutin jälkeen, kun Atte Mäkinen otti itselleen kahden minuutin lisäksi kymmenen minuutin käytösrangaistuksen. Sport kiitti tilaisuudesta ja siirtyi Chris DeSousan osumalla johtoasemaan. Kovat otteet jatkuivat läpi avauserän, mutta Sport siirtyi ensimmäiselle erätauolle 1−0-johtoasemassa.
Toisessa erässä Sport−hyökkääjä Turo Asplund päätti pitkän kuivan kautensa komealla rannelaukauksella ja vei vaasalaiset jo 2−0-johtoon. Ilo ei kuitenkaan kauaa kestänyt, kun Niklas Appelgren ja Saku Salmela toivat patapaidat tasoihin vain kymmenkunta minuuttia myöhemmin.
Ensimmäisen erän kovat otteet saivat jatkoa kolmannessa erässä, jossa kumpikin osapuoli otti rangaistuksia väkivaltaisuudesta. Tasaväkisessä päätöserässä ei selvinnyt voittajaa, joten ratkaisua jouduttiin hakemaan jatkoajalta.
Ari Gröndahlin joutuessa rangaistusaitioon Ässät-valmentaja Ari−Pekka Selin käytti aikalisän viilatakseen taktiikat kuntoon. Asplundilta hajosi aloituksessa maila, ja vain kahdeksan sekuntia myöhemmin Ilveksen ja Lukon kautta Ässiin siirtynyt Olli Vainio laukaisi ottelun voittomaalin.
Voiton myötä Ässät onnistui katkaisemaan neljän ottelun tappiokierteensä. Sportin pettymykseksi jatkoaikatappio kasvatti kotkapaitojen putken kolmen ottelun mittaiseksi.