HPK käänsi veistä Sportin haavassa
Sport oli ennen illan koitossa viiden ottelun tappioputkessa. Voitto toisi kotkapaidoille elintärkeitä pisteitä ennen maajoukkuetaukoa.
Stefan Stéen pääsi aloittamaan torjuntatöissä sitten vaikean TPS−ottelun. Tappiosta huolimatta ruotsalaisveskari pelasi kuitenkin hyvän ottelun 19 torjunnan voimin.
Vaikka hyökkäysten avaamiset eivät juurikaan pakiston lavoista lähteneet käyntiin, Sportin puolustuspelaaminen oli kokonaisuudessaan parantunut edellisestä ottelusta.
Ari Gröndahl vastasi joukkueensa ainoasta osumasta, iskien samalla kauden avausmaalinsa.
Sportin hyökkääjistö onnistui ylittämään keskialueen ripeällä jalalla, mutta ei onnistunut murtamaan vastustajan puolustusta. Irtokiekot eivät pomppineet kotkapaitojen eduksi, eikä hyville maalintekopaikoille ollut vaasalaisille tontteja varattuna.
Ylivoima ei onnistunut käyttämään tilaisuuksiaan, eikä illan ainoa alivoimakaan kestänyt kuin neljä sekuntia.
HPK matkasi Vaasaan kärsittyään niukan tappion kotonaan Kärpille. Voitolla puolustava mestari mahdollistaisi nousun takaisin kuuden parhaan joukkoon.
Joona Voutilainen pelasi vuorenvarmasti vierasmaalilla, torjuen kiekon 26 kertaa. Ainokainen lipsahti nuoren GrIFK−kasvatin kainalosta sisään.
Sport hakkasi päätään HPK:n puolustukseen tuloksetta. Hämeenlinnalaisten alakerta oli jykevä, eikä päästänyt kotijoukkuetta tehokkaille paikoille.
Konkaripuolustaja Arto Laatikainen iski viimeisen naulan arkkuun komealla rannelaukauksella.
Hyökkäyksellä oli kotijoukkueen lailla ongelmia saada juonesta kiinni, mutta onnistui rakentamaan tarvittavat paikat ratkaistakseen ottelun. Valtteri Puustinen avasi ottelun maalihanat komealla yksilösuorituksella.
HPK.n ylivoima pääsi kokeilemaan ottelun aikana kerran, mutta ei tarvinnut onnistumiseen kuin neljä sekuntia. Aloitusvoitosta Jere Innala kiitti poikittaissyötöstä komealla laukauksella.
Alivoima joutui enemmän työntekoon, mutta suoriutui ylivoiman lailla sataprosenttisen tehokkaasti.