Lempeä TPS sortui suuriin virheisiin - Pelicansille viimeinkin vierasvoitto
Ottelussa oli kotijoukkueella kovat panokset, sillä TPS oli Liigan kakkossijalla vain kolmen pisteen turvin. Kakkospaikka avaisi kotiedun mahdollisiin välieriin. Kokoonpanossa isoin puute oli puolustaja Joe Piskula, jonka toipumisajaksi on arvioitu peräti kaksi kuukautta.
Rasmus Tirronen jatkoi TPS-maalilla normaalia pelivirettään. Tirronen otti tukun varmoja perustorjuntoja, kun Pelicans pääsi viljelemään laukauksia maalinedustalta.
TPS oli suurissa vaikeuksissa puolustuksensa kanssa. Etenkin pakkipari Jani Forsström-Elmeri Eronen menettivät kiekkoja jatkuvasti. Lisäksi avauspelaaminen oli hankalaa, kun vieraat miehittivät keskialueen tiiviisti.
Hyökkäyspäässä TPS oli yllättävän tehokas, vaikka pelaaminen näytti erittäin löysältä. Turkulaiset pääsivät huomattavasti Pelicansia vähemmän maalintekosektorille, ja peli oli laidoissa pyörimistä.
TPS:n alivoima oli passiivista, ja lahtelaiset iskivät niiden aikana kaksi maalia. Toisessa ylivoimamaalissa Juhamatti Aaltonen iski kiekon reppuun yhdellä kolmea vastaan −hyökkäyksestä. Ylivoimalla TPS onnistui kerran.
Myös Pelicansille ottelu oli tärkeä, sillä taistelu suorasta pudotuspelipaikasta on todella tiukka. Helmikuu on ollut lahtelaisille mollivoittoinen, sillä kahdeksasta ottelusta oli kertynyt kolme voittoa.
Juho Olkinuora ohjeisti maalilla tuttuun tapaansa äänekkäästi miehistöään, mutta ei joutunut pahimpaan kiekkosateeseen. Toinen erä oli Pelicans-vahdille vaikea, sillä TPS iski lyhyen ajan sisään kolme häkkiä, vaikka paikkoja ei juurikaan ollut.
Toinen erä oli kuin kylmä suihku pääasiassa hyvin puolustaneelle vierasjoukkueelle. TPS:n avausmaali oli monen pompun summa, kun taas kolmas maali oli huikea Oula Palveen kuti siniviivalta.
Pelicans toteutti hyökkäyspäässä aggressiivista ja vahvaa hyökkäämistä. Vieraat pääsivät hyvin ratkomaan maalinedustalle ja hyödynsivät tehokkaasti turkulaispuolustuksen hölmöilyt.
Ylivoimalla Pelicans oli vahva, vaikka toinen maali ei syntynytkään perinteiseen tapaan ylivoimalla. Kaski etsi lahtelaisten ensimmäisessä ylivoimamaalissa erinomaisesti aukon laukaisua varten.
Pelicansin Jesse Saarinen rikkoi oman piste-ennätyksensä 33-vuotiaana. Kahden syöttöpisteen myötä Saarisen pisteet nousivat 45:een (12+33). Hyökkääjä on iskenyt kaksi kertaa aiemmin urallaan 43 pistettä kaudessa. Ensimmäisen kerran SaiPassa kaudella 2011-12 ja toisen kerran HPK:ssa 2014-15.
Päätöserässä pelikaanien Mikko Kousa sai kiekon monen pompun kautta lapaansa, viritti ranteensa ja heläytti kiekon etuyläkulmaan päätöserän puolivälin jälkeen. Osuma jäi voittomaaliksi.
TPS-käskijä Kalle Kaskinen reagoi tilanteeseen jo kolme minuuttia ennen loppua, kun Tirronen luisteli penkille. Pelicansin Jesse Mankinen viimeisteli tyhjiin kaksi kertaa ja loppulukemiksi muodostui 3−6.