Pelicans laittoi Tampereella perälaudan kiinni Tolvasen johdolla − Tappara ilman kapteeniaan kuin lapsi, jolta on viety tikkari

LIIGA / Raportti
Pelicans oli kasannut rivinsä päävalmentaja Jesse Wellingin johdolla.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Tappara sai vieraakseen Pelicansin, jolla oli tuoreessa muistissa edellinen vierailu Tampereella, kun Ilves voitti lahtelaiset kuudella maalilla. Lahtelaiset olivat selvästi tehneet läksynsä. Sen sijaan Tappara keskittyi kaipaamaan yhtä miestä.
Lähtökohdat 

Tapparan peli oli ollut jo pitkään uomissaan ja erityisesti ylivoima oli ollut tehokasta. Keskiviikkona kapteeni Kristian Kuusela puuttui Tapparan kokoonpanosta.

Maalivahtipelaaminen 

Michael Garteig pelasi tamperelaisten maalilla melko tasapaksun ottelun. Vastustajan maalit eivät menneet hänen piikkiinsä, muttei hän myöskään häikäissyt illan otteillaan. Garteig ei näytellyt järin isoa kuvaa 60 minuutin aikana.

Puolustuspelaaminen 

Tappara pääsi lähtemään otteluun tasapainoisesti, kun vastustaja keskittyi rikkomaan peliä. Toisessa erässä kirvesrinnat ihmettelivät lahtelaisten menoa, eikä kotijoukkueelle voi antaa puhtaita papereita puolustuspelistä.

Päätöserässä Tappara pääasiassa hyökkäsi, muttei puolustuspäästäkään löytynyt pelaajia, jotka olisivat auttaneet joukkueen pisteille.

Hyökkäyspelaaminen 

Tappara sai tasaviisikoin paineen helpohkosti Pelicansin päätyyn, mutta ainakin ensimmäisessä erässä kotijoukkueen viimeistely ja paikoille meno ontuivat. Näennäisesti kotijoukkueen hyökkäyspeli toimi läpi ottelun, mutta tulostaululta Tappara pysyi poissa.

Kapteeni Kuuselan poissaolo vaikutti sekä Tapparan hyökkäyspeliin, ylivoimaan että lopun takaa-ajon tunnetilaan. Kaikesta näki, että tamperelaiset kaipasivat Kuuselaa.

Erikoistilanteet 

Kapteeni Kuuselan poissaolo näkyi kirvesrintojen ylivoimapelaamisessa. Charles Bertrand otti hänen paikkansa, mutta vaikka hänkin on taitava pelaaja, ei kokenutta Kuuselaa pystynyt yksi yhteen korvaamaan.

Lähtökohdat 

Pelicans hävisi edellisellä Tampereen-vierailullaan lauantaina Ilvekselle maalein 8−2. Silloin joukkue sortui jäähyilyyn, mikä osaltaan maksoi heille pisteet hyvän avauserän jälkeen.

Maalivahtipelaaminen 

Atte Tolvanen oli Pelicansin maalilla kuin eri mies verrattuna lauantaina nähtyyn. Vaikkei joukkue Ilvestäkään vastaan kaatunut Tolvasen tekemiseen, antoi hän keskiviikkona omilleen mahdollisuuden voittaa. Nollapeli oli Tolvasen liigauran ensimmäinen.

Puolustuspelaaminen 

Pelicans lähti Tampereelle vahvasti puolustusvoittoisella taktiikalla. Veto oli ymmärrettävä, sillä sellaisen höykytyksen joukkue oli kokenut vain muutama päivä aikaisemmin samassa hallissa.

Päävalmentaja Jesse Wellingin luoma taktikka toimi läpi ottelun ja joukkue nappasi työvoiton Tampereelta, josta Pelicans ei ollut saanut tällä kaudella vielä pistettäkään.

Hyökkäyspelaaminen 

Aivan alkupelin muutamaa tilannetta lukuun ottamatta lahtelaiset olivat avauserässä vastaantulijan roolissa, eikä heidän omasta pelinrakentelusta ollut tulla juuri mitään. Toisen erän alussa Ilvestäkin vastaan onnistunut Jesse Ylönen vei vieraat johtoon.

Lopulta Pelicans onnistui maalinteossa kolmesti ja Juhamatti Aaltonen viimeisteli loppuluvut 3−0 tyhjään rysään.

Erikoistilanteet 

Pelicansilla oli Ilvestä vastaan vaikeuksia pysyä poissa boksista, ja sama tauti jatkui myös Tapparaa vastaan heti alusta lähtien. Joukkue kuitenkin taisteli alivoimien läpi Tapparan hapuillessa.

Ylivoiman makuun päästyään Pelicans tekaisi toisen maalinsa ylivoimalla, kun Waltteri Merelä onnistui.

Ottelun ratkaisu 

Pelicans oli onnistunut tekemään läksynsä Ilves-pelin jälkimainingeissa. Vieraat kampesivat yllätysvoiton vahvalla puolustuspelillä ja Tolvasen hyvällä esityksellä. Toisaalta Tappara oli ilman kapteeniaan perin vaisu.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo