Kristian Kuusela juhli työn merkeissä – 900. peliä täyteen ja Sport nurin
Alkukauden komeetta Tappara haki jatkoa voittoputkelleen. Kirvesrinnat ovat voittaneet tähän mennessä kaikki kahdeksan pelaamaansa ottelua ja ainoa pistemenetys oli kauden toisesta ottelusta JYPiä vastaan.
Michael Garteig jatkoi Tapparan maalilla lauantaisen HIFK-vierailun tapaan. Steven Seigon laukoma ensimmäinen Sport-osuma olisi ollut otettavissa, mutta tämän jälkeen Garteig loisti. Todellinen huippuvenytys toisen erän kahdeksannella minuutilla nollasi Samu Markkulan lähentelyn, kun tällä oli lähes koko maali tyhjänä, ja aktivoi samalla Hakametsän yleisön paremmin peliin mukaan. Kanadalaisvahti oli Tapparan toisessa maalissa toisena syöttäjänä.
Kotijoukkue sortui ensimmäisessä erässä laiskaan puolustamiseen ja menetti tämän takia otteensa vaasalaisille loppuerän ajaksi. Toisen erän alun jälkeen koko Tapparan pakisto oli paremmin hereillä, irtokiekkoja ei jäänyt enää samalla tavalla roikkumaan ja pakisto alkoi tukea myös hyökkäyssuuntaan.
Charles Bertrandin tarkka laukaus oikeaan yläkulmaan oli kotijoukkueen hyökkäyspelin tähtihetki avauserässä. Muuten ilonaiheet olivat vähissä. Toiseen erään Jukka Rautakorpi piiskasi omiinsa ryhtiliikkeen ja Kirvesrinnat aloittivat kunnolla Sportin päädyn rummuttamisen.
Kotijoukkueen ylivoimapeli osoitti heti vaarallisuutensa, kun Aaro Vidgren lähti ensimmäisenä vaasalaisena istunnolle avauserän alkuminuuteilla. Tapparan ykkösnyrkki namutteli avopaikan Tyler Morleylle, jolla oli lopulta helppo työ kirjauttaa itselleen kauden viides maali. Vastaavaa ilotulitusta ei seuraavissa pakkopeleissä enää nähty.
Sport saapui Tampereelle allaan lauantainen kotitappio jyväskyläläisiä vastaan. Vaasalaisten kauden molemmat voitot ovat tähän mennessä tulleet vieraskaukalosta, joten vieraspeli ei ollut huono lähtökohta hakea yllätystä. Lisäuskoa toi historia. Sport on hakenut voiton Tapparan kotikaukalosta kerran kaudessa syksystä 2016 alkaen.
Vaasalaisten maalinsuulle luisteli kolmannen kerran tällä kaudella Mika Järvinen. Järvinen joutui vaikeaan paikkaan, koska ensimmäisessä erässä kotijoukkueen paikat olivat vähissä, mutta toiseen erään Tappara tuli iso pykälä silmässä. Yksikään ohitse menneistä kiekoista ei mennyt Järvisen piikkiin.
Vieraiden puolustus oli vahvimmillaan kulmaväännöissä omalla alueella, jättäen Tapparan ajan sekä tilan pieneksi pelin tekemiseen. Kulmiin mentiin kuitenkin ajoittain liian suurella innolla ja Tapparan hyökkääjille avautui liian helposti tilaa maalintekosektorilta.
Sport osoitti avauserässä, että se lyö heti kiinni, jos Tapparan puolustus löysää hetkeksikään. Muutaman hyvän hyökkäyspään vaihdon jälkeen kiekko saatiin jo toimitettua Tapparan maaliin, mutta avausosuma jäi syntymättä maalivahdin häirinnän takia. Steven Seigon tasoitus ensimmäisen erän loppupuolella oli täysin ansaittu pelitapahtumiin nähden ja Sport olisi voinut vallan hyvin johtaa ensimmäisen kaksikymppisen jälkeen.
Sportin hyökkäyspelistä katosi terävin kärki, kun Tappara sai koneensa käyntiin, mutta Aleksi Ainalin johtama ykkösketju sai yhä pitkiä hyökkäyksiä vietyä Tapparan päätyyn.
Tapparan tavoin myös Sport iski maalin ensimmäisellä ylivoimallaan. Ben Blood istui kaksiminuuttista korkeasta mailasta, kun Aleksi Ainali siirsi Steven Seigolle, joka sivalsi vieraiden maalitilin auki.
Kahdella Tapparan pelaajalla tuli samassa ottelussa tasasatasia täyteen. Kristian Kuuselalle tuli 900. liigapeliä täyteen ja illan kamppailu oli 300. Niko Ojamäelle.
Tapparan raju rynnistys toisen erän alkuun oli lopulta se ratkaiseva tekijä.