Latvia peittosi Yhdysvallat ja juhli historiansa ensimmäistä MM-mitalia

MAAJOUKKUE / Raportti
Kristians Rubins ratkaisi pronssiottelun jatkoaikamaalillaan.
Kuva © Jarno Hietanen

MM-kisojen päätöspäivänä pronssimitaleista taistelivat Yhdysvallat ja kisojen yllättäjä Latvia. Viime vuonna samaisen ottelun hävinnyt Yhdysvallat tavoitteli historiansa kymmenettä MM-pronssia, kun taas Latvia ensimmäistä mitaliaan koskaan.

Pronssimitali kiinnosti selvästi joukkueita, sillä kamppailu oli vauhdikas, ja tilanteita riitti molemmissa päissä kenttää.

Latvia juhli historiansa ensimmäistä MM-mitalia kukistettuaan Yhdysvallat pronssiottelussa jatkoajalla maalein 4–3. Ottelun ratkaisijaksi nousi Kristiāns Rubins, joka venytti ensin kamppailun jatkoajalle kolmannen erän tasoitusosumallaan ja sitten iski voittomaalin Latvialle.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Pronssikamppailun avauserästä ei tilanteita puuttunut. Maaleja kumpikin joukkue onnistui tekemään kaksi.

Maalinteon aloitti kisojen yllättäjä Latvia. Roberts Bukarts huudatti paikalle saapuneita latvialaiskannattajia nostamalla kiekon ylivoimalla lähietäisyydeltä maalin kattoon. Ratkaisevan syötön Latvian varakapteenin maaliin tarjoili tämän velipoika Rihards Bukarts.

Latvialaiskannattajien iloa ei kestänyt kovin kauaa, sillä vain kaksi minuuttia myöhemmin peli oli tasan. Yhdysvaltojen tasoitusosuman viimeisteli kisojen pistepörssin johtoon yksin siirtynyt Rocco Grimaldi.

Erän loppupuolella Latvian kannattajat saivat jälleen juhlan aihetta, kun Jānis Jaks vei latvialaiset 2–1-johtoon. Osumaa edelsi Rihards Bukartsin hieno haasto maalille jalkakikkoineen, mistä palkinnoksi laitahyökkääjälle kirjattiin ottelun toinen syöttöpiste.

Yhdysvallat onnistui kuitenkin nousemaan tasoihin ennen avauserän loppua Grimaldin osuttua toistamiseen ylivoimalla, ja erätauko kutsui joukkueita lukemissa 2–2.

Latvia nappasi pronssimitalit

Ottelu jatkui vauhdikkaana toisessa erässä. Yhdysvallat vei peliä, mutta myös Latvialla oli paikkansa. Avauserästä poiketen maaleja joukkueet eivät silti saaneet aikaiseksi, vaikka tilanteita riitti.

Vauhti ei hiipunut edes kolmannessa erässä, joka tarjosi kaksi maalia. Yhdysvallat siirtyi ottelussa ensi kertaa johtoon Matthew Coronaton tökättyä kiekon maalin kulmalta ohi Artūrs Šilovsin.

Takaiskusta sisuuntunut Latvia sai kaipaamansa tasoituksen, kun Rubins löysi rannelaukauksellaan takakulmasta tilaa.

Koska varsinainen peliaika ei tuottanut ratkaisua lukuisista maalipaikoista huolimatta, selvitettiin maiden välinen paremmuus jatkoajalla. Latvian sankariksi nousi Rubins, joka räjäytti maansa kannattajien ilon ylimmilleen voittomaalillaan.

Näin ollen Latvia juhli historiansa ensimmäistä MM-mitalia luvuin 4–3. Yhdysvallat jäi toisena keväänä putkeen neljänneksi.

MM-turnauksen huipentavassa loppuottelussa toisensa kohtaavat Kanada ja Saksa. Maiden välinen finaali alkaa kello 20.20.

» Lähetä palautetta toimitukselle