Ilja Kovaltšuk
AVG | #17 | Laitahyökkääjälh
- Syntynyt:
- 15.4.1983 @ Tver, RUS
- Kasvattajaseura:
- Spartak Moskova
- Varaus:
- 2001 Atlanta Thrashers 1. kierros #1
- Maa
- RUS
- Ikä
v. - 41
- Ikä
- Pituus
cm - 190
- Pituus
- Paino
kg - 101
- Paino
- Käsi
- R
Ura:
Kovaltšuk ehti pelata vain kaksi kautta kotimaansa Venäjän toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Moskovan Spartakin riveissä ennen NHL:ään ja Thrashersiin siirtymistään. Toisella Spartakin edustusjoukkueessa pelaamallaan kaudella 2000-2001 "Kovy" oli vahvalla panoksellaan nostamassa joukkuetta Venäjän Superliigaan.
Aikaa enempään ei olisi ollutkaan sillä Ilja siirtyi Pohjois-Amerikkaan heti syksyksi 2001, kun oli ensin tullut edelliskesänä varatuksi koko varaustilaisuuden ensimmäisenä pelaajana. Kovaltšuk lunasti häneen ladatut odotukset jo rookie-kaudellaan. Hän ja seurakaveri Dany Heatley pitivät heikosti pelannutta joukkuetta edes jotenkin pystyssä. He olivat myös kaksi vahvinta ehdokasta saamaan parhaalle tulokkaalle jaettavan Calder Trophyn. Palkinto meni lopulta Heatleylle. Yksi ratkaisevimmista tekijöistä taisi olla Kovaltšukin kauden viimeiset ottelut sivussa pitänyt olkapäävamma.
Toisella ja kolmannella kaudellaan Ilja paransi entisestään teholukemiaan ja osoitti nousseensa NHL:n eliittiin jäädäkseen. Ak Bars Kazanissa työsulun ajan pelanneen venäläistaiturin sopimus loppui työsulkua edeltäneeseen kauteen 2003-2004. Sopimusneuvotteluista tuli niin vaikeat, että Kovaltšuk ja Thrashers pääsivät sopimukseen vasta kauden 2005-2006 alettua. "Kovy" liittyi Thrashersin kokoonpanoon neljänteen peliin. Laukoi 52 maalia sekä kaudella 2005-06 että 2007-08. Välissä oli kymmenen osumaa märempi vuosi.
Sijoittui kaudella 2008-09 taas NHL:n pistepörssin kärkisijoille (kuudenneksi), mutta plus/miinus -tilasto oli ikävästi miinuksella (- 12).
Siirtyi kaudella 2009-2010 suuren kohun saattelemana New Jersey Devilsiin, jossa hänellä on sopimus vuoteen 2025 saakka. Devilsissä hän on joukkueen johtava hyökkääjä, josta on osoituksena kauden 2011-2012 teholukema 37+46=83.
Kovaltšuk on voittanut urallaan lukuisia mitaleja sekä nuorten, että aikuisten arvokisoista.
Vahvuudet:
Kovaltšuk on yksi maailman taitavimmista jääkiekkoilijoista. Loistavalla luistelu- ja mailatekniikalla varustettu venäläistaituri on joskus kentällä täysin pitelemätön. 2003-04 maalipörssin voiton jakanut Kovaltšuk on yksi NHL:n parhaista maalintekijöistä. Hyvä laukaus antaa myös mahdollisuuden peluuttaa häntä viivamiehenä ylivoimassa.
Heikkoudet:
Puolustuspeli. Vaikka puolustushalukkuus on parantunut hieman uran alkuajoista, niin Iljaa ei voi sanoa millään vieläkään tiukan viisikkopuolustuksen mallioppilaaksi. Myös kiekoton peli ylipäänsä kaipaisi parannusta. Kun Kovaltšuk saa kiekon, mitä tahansa voi tapahtua. Jos ei saa, homma voi mennä joskus melkoiseksi kyttäilyksi ja surffailuksi. Tekisi vielä kovempaa tuhoa, jos olisi aktiivisempi kiekottomana.
Rooli:
Oli Thrashersin hyökkäyksen ainut supertähti. Nykyään Devilsin kärkinimi, joka pelaa niin paljon kuin jaksaa. Ykkösketjun laitahyökkääjä. Saa runsaasti ylivoimavastuuta. Paineet rikkoa taas 50 maalin rajapyykki. Loukkaantuminen olisi yhdellä sanalla katastrofi. Joukkueen varakapteeni.
Kausi | O | M | S | P | P/O | +/- | R | |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1999-00 | Spartak Moskova | 35 | 11 | 2 | 13 | 0.37 | 26 | |
VHL | ||||||||
2000-01 | Spartak Moskova | 39 | 25 | 18 | 43 | 1.1 | 31 | 78 |
VHL | ||||||||
2000-01 | Spartak Moskova | 12 | 14 | 4 | 18 | 1.5 | 10 | 38 |
VHL pudotuspelit | ||||||||
2001-02 | Atlanta Thrashers | 65 | 29 | 22 | 51 | 0.78 | -19 | 28 |
NHL | ||||||||
2002-03 | Atlanta Thrashers | 81 | 38 | 29 | 67 | 0.83 | -24 | 57 |
NHL | ||||||||
2003-04 | Atlanta Thrashers | 81 | 41 | 46 | 87 | 1.07 | -10 | 63 |
NHL | ||||||||
2004-05 | Ak Bars Kazan | 53 | 19 | 22 | 41 | 0.77 | 70 | |
RHL | ||||||||
2004-05 | Ak Bars Kazan | 4 | 0 | 1 | 1 | 0.25 | 0 | |
RHL pudotuspelit | ||||||||
2005-06 | Himik Voskresensk | 11 | 8 | 5 | 13 | 1.18 | 24 | |
RHL | ||||||||
2005-06 | Atlanta Thrashers | 78 | 52 | 46 | 98 | 1.26 | 68 | |
NHL | ||||||||
2006-07 | Atlanta Thrashers | 82 | 42 | 34 | 76 | 0.93 | 66 | |
NHL | ||||||||
2006-07 | Atlanta Thrashers | 4 | 1 | 1 | 2 | 0.5 | 19 | |
NHL pudotuspelit | ||||||||
2007-08 | Atlanta Thrashers | 79 | 52 | 35 | 87 | 1.1 | 52 | |
NHL | ||||||||
2008-09 | Atlanta Thrashers | 79 | 43 | 48 | 91 | 1.15 | 50 | |
NHL | ||||||||
2009-10 | Atlanta Thrashers | 49 | 31 | 27 | 58 | 1.18 | 45 | |
2009-10 | New Jersey Devils | 27 | 10 | 17 | 27 | 1 | 8 | |
NHL | ||||||||
2009-10 | New Jersey Devils | 5 | 2 | 4 | 6 | 1.2 | 6 | |
NHL pudotuspelit | ||||||||
2010-11 | New Jersey Devils | 81 | 31 | 29 | 60 | 0.74 | 28 | |
NHL | ||||||||
YHTEENSÄ | ||||||||
NHL | 702 | 369 | 333 | 702 | 1 | -53 | 465 | |
VHL | 74 | 36 | 20 | 56 | 0.76 | 31 | 104 | |
RHL | 64 | 27 | 27 | 54 | 0.84 | 0 | 94 | |
VHL pudotuspelit | 12 | 14 | 4 | 18 | 1.5 | 10 | 38 | |
NHL pudotuspelit | 9 | 3 | 5 | 8 | 0.89 | 0 | 25 | |
RHL pudotuspelit | 4 | 0 | 1 | 1 | 0.25 | 0 | 0 |