Radek Kučeřík siirtyy Ässiin Tšekin Extraliigan Kometa Brnosta. 22-vuotiaan tšekkipuolustajan sopimus porilaisseuran kanssa on yksivuotinen.
Kučeřík luuti Brnon takalinjoilla neljällä edelliskaudella. Päättyneellä kaudella raamikas (190cm/95kg) puolustaja teki runkosarjassa 33 ottelussa tehot 3+3 ja pudotuspeleissä merkkautti kuudessa kamppailussa kaksi syöttöpistettä. Yhteensä Kučeřík on pelannut 194 ottelua kotimaansa pääsarjassa.
– Kučeřík on isokokoinen hyvin liikkuva puolustaja, joka taitaa puolustuspelin ja tuo jämäkkyyttä joukkueeseemme. Radek haluaa kehittyä pelaajana ja hänellä on hyvä luonne, totesi Ässien urheilujohtaja Janne Vuorinen.
– Vahvuuteni ovat puolustuspäässä, mutta haluan tukea myös hyökkäyksiä. Viihdyn vahvan puolustuspelin parissa ja tykkään antaa kovia taklauksia, Kučeřík kuvaili itseään.
Yhden kauden Pohjois-Amerikassa WHL:ssäkin kiekkoillut Kučeřík on ollut Tšekin ikäkausimaajoukkueiden vakiokasvoja. Hän on pelannut sekä alle 18- että 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa. A-maajoukkueessakin puolustaja on esiintynyt 11 kertaa.