Chicago Blackhawks on tiedottanut, että sen puolustajat Brent Seabrook ja Calvin De Haan eivät enää pelaa tällä kaudella. Heistä kumpikin on kärsinyt jo viikkoja olkapäävammasta, josta toipuminen edellyttää leikkaushoitoa.
Väliviikolle ajoittuvista leikkauksista toipuminen pitää molemmat puolustajat sivussa tositoimista kauden loppuun asti. Olkapään lisäksi Seabrookilta operoidaan kevättalven aikana myös molemmat lonkat.
1 114 NHL-ottelua urallaan pelanneen Seabrookin kauden saldoksi jäivät tehot 3+1 32 ottelussa, eikä hän ole pelannut otteluakaan sitten joulukuun 15. päivän. Yli 400 NHL-ottelua urallaan pelannut De Haan puolestaan summasi 29 ottelussa tehot 1+5 ennen loukkaantumistaan. Hänen kautensa viimeiseksi jäi 10. joulukuuta pelattu ottelu Vegas Golden Knightsia vastaan
Myös hyökkääjä Brandon Saadin uusi vuosi käynnistyy loukkaantuneiden listalta. 11 maalillaan joukkueensa toiseksi paras maalintekijä on sivussa seuraavat kolme viikkoa toipuessaan nilkkaleikkauksesta.