Etelä-Saimaa uutisoi, että Lappeenrannassa tehdään lisäselvityksiä kaupungin uuden monitoimiareenan sijainnin osalta. Niiden on tarkoitus olla valmiita 30.8.2024 mennessä.
Lappeenrannan kauppatori on edelleen vaihtoehtojen joukossa, vaikka kaupunginhallitus esittää valtuustolle selvityksen tekemisestä monitoimiareenan rakentamisesta myös muualle keskustan alueelle.
Uusimman esityksen etenemisestä päätetään Lappeenrannan kaupunginvaltuustossa 2. lokakuuta.
Nykyinen vuonna 1972 valmistunut jäähalli sijaitsee Lappeenrannan Kisapuistossa. Kaupungissa tehtiin vuonna 2020 päätös uuden monitoimiareenan rakentamisesta Kisapuistoon, jonka kumoamista kaupunginjohtaja Kimmo Jarva esitti viime viikolla. Asiasta uutisoi muun muassa Yle.
Maanantai-iltana tehdyn hallituksen esityksen hyväksyminen kaupunginvaltuustossa tarkoittaisi myös, että Kisapuiston uuden jäähallin valmistelutyö keskeytettäisiin toistaiseksi.