Leijonien pelaajalegenda ja entinen joukkueenjohtaja Heikki Riihiranta sanoo elämäkertakirjassaan "Hexi – taistelija", että venäläis-suomalaisen liikemiehen Gennadi Timtšenkon omistama ja suomalaisten hallinnollisesti pyörittämä öljynjalostamoyhtiö Urals muodostui 1990-luvulla Leijonien merkittäväksi sponsoriksi.
Riihiranta ei opuksen mukaan tavannut Timtšenkoa, mutta tiesi yhtiön tukevan kaikessa hiljaisuudessa suomalaista tennistä, joka oli maassa marginaalilajin asemassa. Saatuaan kontaktin Uralsin suomalaisjohtajistoon tuolloin A-maajoukkueen joukkueenjohtajana työskennellyt Riihiranta onnistui sanojensa mukaan neuvottelemaan Jääkiekkoliittoa rikastuttavan sopimuksen, joka oli arvoltaan vähintään useita satojatuhansia markkoja.
– Hexi, tämä on aivan perkeleen kova ja tärkeä juttu meille tässä kohtaa. Tämä auttaa meitä hienosti eteenpäin, Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen kiitteli tuoreen elämäkerran mukaan sopimuksesta kuultuaan.
Vähän aiemmin Riihiranta oli tuonut noin 25 000 Yhdysvaltain dollaria käteistä Jääkiekkoliiton kassaan Suomen tultua Izvestija-turnauksessa toiseksi. Rahat oli Riihirannan kertomuksen mukaan ojennettu hänelle muovipussissa jäähallin takahuoneessa. Joukkueenjohtaja vietti rahojen vuoksi unettoman yön, mutta sai kuljetettua palkkiorahat käsimatkatavaroissaan Suomeen.
Sekä turnauspalkkioille että sponsorirahoille oli Jääkiekkoliitossa käyttöä, sillä lama ja työttömyys haittasivat myös jääkiekkoilun toimintaedellytyksiä.